Minun viinitarhani.
Reading edition
Henkeni viinitarhaa viljelen ja puristelen, poljen rypäleitä, saa mehu käydä, nähdä vaahto vaivan, saa paisutella täysiks tynnyreitä, mut viinikivet kylväin maahan kaivan. Nyt ootan päivän paistetta ja raadan, kun aika on, saa tulppa tulvan päästää, ma nuoren viinin vanhaan leiliin kaadan, sit' ensin maistan; jos on makeaa, niin osan ystäville tahdon säästää, muun kanssa kauniin armaani ma maistan. Nyt päivänpaistehessa tarhassain kuin Diogenes pohkeitani paistan. Kun viini loppuu, uutta tehdä saan, jos katkeralta tuntuu maultaan, niin oiva keino silloin mull' on: ma pilan pippurilla kirvennän nyt juoman, täytän monen homepullon ja väärät nimiliput kiinnitän kuin naurutuuli, oikku, järki määrää, niiss' sanat »myrkky» on tai »hullun huvitusta»; sen väitän, ei oo tääkään viini väärää, sen viinikaupille ma pilkkahintaan myyn, hän kiskoo voiton, myy sen houkkioille, kai ystäväni pienen pilan huomaa ja sulaa homeeriseen hymyilyyn, mut narrit ivalleni irvistää ja noituu nestettä kuin taikajuomaa. Käyn, katson valheen varjo-elämää, niin turhuuksien turuja ma harhaan, kun silmä hulluin huviin väsähtää, ma palaan omaan pieneen viinitarhaan.