Hauturin valitus.
Reading edition
Ei enään kuolinkellot soi, nyt ihmiset syntyy ja nai vaan, oli hauskaa, kun tääll' oli koleera tuli rahaa, kun yöt sain kaivaa. Ei kuole nyt kirkonrottakaan, vaikk' on palkkana riemut taivaan, miks rikkaat ei muista kuollakaan, niin saisin ma kunnian kaivaa. Nyt laihtuu itse Viikatemies, sillä puoskarit tieltä sen raivaa, ja hauturi heiluu kuin varjo yön, rovon viimeisen taskusta kaivaa. Tuo viinaa, krouvari, kuokkani myyn, hiis vieköön, jos enään kaivan! Veli Viikatemiehen maljan ma juon, me oltiin kuin ystävät aivan. Hän saa mun kotiini kuljettaa, hih, ei ole huolta, ei vaivaa, mulle suo hän viimeisen palvelustyön, maaherran kun viereen mun kaivaa.