Jalopeura ja aasit.
Reading edition
Kun jalopeura kerran karjui, vain äänellään se aasit kaasi, kun kurja pelko pakoon pakoittaa, ei sitä kestä mikään aasi. Kun aasit taasen pystyyn pääsi, ne häntähaavojansa nuoli, ne kiersi kumarrellen leijonaa. Kun kerran vanhana se kuoli, sen saartaen ne potki, huusi: »vae victis! näin sun aasi kaasi!» niin kiljui kaikista nyt kiivaimmin maan pienin sekä tyhmin aasi. Jos leijonat ei koskaan kuolis, ei aasit enään elää voisi, jos meidän maass' ei oisi aaseja, ei tätä taruakaan oisi.