POIKANI
Reading edition
Minun poikani — syntymätön ja uneksittu vain — tänä hetkenä hiljaisena olet luonani majassain.
Työpöytäni reunaa vasten näen leukasi, pikkumies. Olet ollut siinä jo hetken tahi kauankin, kukaties.
Mua suuret lapsensilmäs puronkirkkaina katsovat. Kovin avuttoman kätes sinä minulle ojennat.
Sanot hiljaa sanan: Isä. Ei mitään enempää. Kun tahdon tarttua kätees, se äkkiä häviää.
Mut on kuin näkymättään yhä kutsuis se: Tännepäin! — Minun poikani, silmissäsi oman ikuisuuteni näin,
sen ainoan, joka pysyy, kun itse lahoan, ja sen ikuisuuden vuoksi minä sinua rakastan.
Minä tunnen: Kuolema kerran kun vie minut Tyhjää päin, jos pienet sormesi silloin olen tunteva kädessäin
ja jos, poikani, virkat vielä sanan pienen, hiljaisen, en pelkää astua enää Olemattoman piiriin, en.