ORJA LAULAA
Reading edition
Sen tiedät kyllä, tunnet sen, min salannut on mykkä suu: sun puolees kynnet sydämen tään kurkoittuu.
Vaikk' en mä katso, sinut nään, jos katson, sitä kestä en: mä kesken sanaa vaiti jään ja kalpenen.
Näit, valtijatar: vapisin, kun viinimaljan sulle toin, ja viinin maahan läikytin. Ah, vitkaan noin —
kuin kätes siirtyy luomiltas — kuin silmäripses raoittuu — kuin aukee, surma huulillas, tuo julma suu —
niin vitkaan, vitkaan kiduttaa sun läheisyytes sydäntäin. — Ei autuaampaa kuolemaa kuin kuolla näin!
Nyt käske: Käärmelammikkoon! tai: Raadeltavaks leijonan! Mut yhä julistava oon: — Mä rakastan.