PALLOKENTÄLLÄ
Reading edition
Näin: pallokentän laitaan eräs rampa poikanen oli seisahtanut alle sen suuren lehmuksen.
Hän seisoi nurmikolla, nojas kainalosauvoihin, pelin tiimellystä katsoi hän silmin kuumeisin.
Yli aurinkoisen hiekan, johon lehmus varjon loi, moni riemukas huuto kiiri, moni kirkas nauru soi.
Pojat juoksivat notkein säärin yli pallokentän sen. Eräs seisoi hievahtamatta, eräs raajarikkoinen.
Mut hänkään totisesti ei muistanut sauvojaan. Oli haltioitunut hehku hänen kalpeilla kasvoillaan.
Ilost', innosta värähtelevän hänen sieraintensa näin joka kerta, kun maila pallon löi puidenlatvoja päin.
Rajaviivan takaa milloin joku uskalsi juosta pois, oli niinkuin lehmuksen alta eräs myöskin juossut ois —
kuin jättänyt ramman ruumiin olis sielu poikasen ja syöksynyt kilpasille kera toisten, riemuiten.
Hän askelen astui — — mutta kuin unesta havahtain näki itsensä… Oikea jalka oli kuihtunut tynkä vain.
Pojat juoksivat notkein säärin yli pallokentän sen, mut lehmuksen alla seisoi eräs raajarikkoinen,
joka, ruumis tärisevänä, iho harmaana kääntyi pois kuin ruskean nutun alla sydän pakahtunut ois. —
Yhä riemukas huuto kiiri, yhä kirkas nauru soi yli aurinkoisen hiekan johon lehmus varjon loi.