PARTAALLA
Reading edition
Minä pelkään huoneessani. Minä pelkään ikkunaa ja ihmisvarjoja, joita kuin liskoja, matelijoita se seiniin heijastaa.
Minä pelkään katsoa oveen. Ovi aukee pimeään — ripa kääntyä vois ja tulla ne joille ei nimiä mulla, ne joita mä unissa nään…
Ja myöskin seiniä pelkään. Näen äkkiä vavahtain: nehän mitään eivät kestä, nehän ketään eivät estä — ovat himmeä seitti vain.
Kuin vieraan hengitys, yöllä joka lapsen säikyttää, niin lävitse seinieni, minut nauliten vuoteelleni, Jokin hiipii, jota en nää.
Hänen — Kauhean läsnäolon minä tunnen. Tunnen sen. Ja henkiä vartiossa on huoneessani, jossa minä enää elä en.
Ja tuskin hengitänkään. Olen jähmetys, pelko vain. Sana äänetön: Armahtakaa! Sokon tuijotus luomien takaa yli kaikkeus-ulappain,
jotk' ajatukseni vasta tänä hetkenä aavistaa. Hätäsignaali: Missä, missä on väylä löydettävissä? Ja onko Jumalaa? —
Ei kukaan, kukaan vastaa. — Kuin vierelle vuotehen kävis Kuolema otaa nostain. Kuin kaukaa, kaukaa jostain sois pauhina kuilujen.