KUVA
Reading edition
Jo sinun silmistäsi tuijotin, Narkissos, kuvan vanki, lähteen veteen ja ajan kiertäessä palasin ain' uusin hahmoin saman kuvan eteen.
Tuhannet vuodet hiljaa kahisten vaelsi pensastoissa tuulten lailla. Syvyyden kalvoon yhä katselen. Kuvastimess' on siinä kuva vertaa vailla.
Mä tiedän katsovani jumalaan. Ja minuun katsoo joku jumalista. Ah — nälän kuluttavan-autuaan join hänen silmistänsä tutkimattomista.
En ole hän — ja tunnen kuitenkin: häneksi, häneen täytyy minun tulla. Hän katsoo minuun kasvoin ihanin — mut rujot, vääristyneet ovat kasvot mulla.
Voi hiiltäväistä tuskaa rumuuden! Se palaa niinkuin liekki alttarilla edessä Kauneuden silmien. On kuolettava katse kuolemattomilla.
Pois pakenen. Ja tahdon unohtaa nuo jumalkasvot, joit' en nähdä kestä. Mut — lähde kerallani vaeltaa. Ja kuva kuultaa esiin unten syvyydestä.
Jos minne menenkin, mä näen sen. Vaikk' itselleni sanon: Juo ja juovu! tai: Tomus tahraa, ole likainen! en pääse kuvaa pakoon, minust' ei se luovu.
Niin ajast' aikaan, vanki jumalan, käy taikaympyrässä elon mailla. Häneksi, häneen isoon, janoan — mä, irvikuva, kauneutta vailla.