§ 40. Suomalaisen novellikirjallisuuden alku.
Reading edition
Edellisen ajanjakson kirjailijoista on ainoastaan Pietari Hannikainen muistettava novellikirjallisuuden alalla, ja hänenkin kertoelmansa kuuluvat suureksi osaksi nyt tarkastettavan ajan tuotteisiin (vrt. § 34, lis.). Kuusikymmen- ja seitsenkymmen-luvulla Kaarle Jaakko Gummerus (synt. 1840, lyseon opettaja Jyväskylässä, † 1898) kirjoitteli romaaneja ja novelleja (”Alkuperäisiä suomalaisia Uuteloita”, ”Ylhäiset ja alhaiset” y. m.); nämä, niinkuin myöhemmin toimitetut aikakauslehdetkin (”Kyläkirjasto” ja ”Kyläkirjaston Kuvalehti”), saivat, varsinkin kansan kesken, laajan lukijakunnan. Samaan aikaan aloitti kirjallisen toimensa rouva Theodolinda Hahnsson (o. s. Limón, synt. 1838), nykyään Theodolinda Yrjö-Koskinen, ennen mainitun historioitsijan ja valtiomiehen Y. S. Yrjö-Koskisen toinen puoliso. Hänen somat, idyllintapaiset kertoelmansa kuvailevat enimmiten kansan elämää (”Kotikuusen kuiskehia”, ”Martta” y. m.). Huomattavin hänen teoksistaan on laveanpuolinen novelli ”Huutolaiset”.
Merkillisin teos tällä alalla 1870-luvulta oli Kiven ”Seitsemän veljestä”, josta jo ennen on puhuttu ja jonka vaikutus on selvästi havaittava seuraavan ajan romaani- ja novellikirjallisuudessa.
Vilkkaalla ja sievällä, usein leikillisellä kertomustavallaan viehättää Kaarle (Gustav Samuel) Suomalainen (synt. 1850, lehtori Kymölän seminaarissa), joka salanimellä Samuli S. on julkaissut kaksi sarjaa Novelleja (”Halla-yö”, ”Kesäinen tarina”, ”Kosto”, ”Piispan Ellu”, ”Tulipalo” y. m.). Sen ohessa on Suomalainen osoittanut erinomaista taitoa suorasanaisten kirjain kääntämisessä; paitsi muuta hän on suomentanut useita kaunokirjallisia teoksia, varsinkin ranskan- ja venäjänkielisiä (Sandeau’n, Pushkin’in, Gogol’in ja Turgeniev’in kertomuksia, Topeliuksen ”Nuoruuden unelmia” y. m.). Suomalainen on myös kirjoittanut pari pientä huvinäytelmää sekä runoja lapsia varten.
Huomattava ilmiö suomalaisen kirjallisuuden alalla ovat ne monilukuiset, kansan syvistä riveistä lähteneet kirjailijat, jotka nykyisempinä aikoina ovat julkaisseet romaaneja ja novelleja. Suomen kansan luonnollinen taipumus runolliseen tuotantoon näkyy myös näissä kansankirjailijain suorasanaisissa teoksissa. Vanhin heistä on Pietari Päivärinta (synt. 1827, lukkari Ylivieskassa Pohjanmaalla); hänen kertoelmansa, ollen ensimmäisiä laatuaan, ovat nostaneet paljon huomiota, ja luonnonmukaisella tavalla niissä kuvaillaan kansan-elämää. Parhaat ovat Elämäni (jossa tekijä oikeastaan esittelee omaa elämäkertaansa) ja ne, jotka ilmestyivät yhteisellä nimityksellä Elämän havainnoita (niiden joukossa varsinkin Vaimoni, Uudistalo, Halla-aamuna, Puutteen Matti ja Kontti-Anna). Muista Päivärinnan teoksista ansaitsevat erittäin mainitsemista Tintta-Jaakko ja Minä ja muut, Sakeus Pyöreän kertomuksia.
Lisäys. Romaanikirjallisuutemme vanhempaan kehitysjaksoon kuuluu vielä Evald Ferdinand Jahnsson († 1895), jonka ansioksi on luettava, että hän suomenkielisessä kirjallisuudessa pani alkuun historiallisen romaanin (”Hatanpään Heikki ja hänen morsiamensa”, ”Muuan suomalainen soturi Kristiina kuningattaren aikakaudelta”, y. m.); samoin hän draamankin alalla on muistettava ensimmäisenä, joka valitsi aineensa kotimaan historiasta (”Lalli”, ”Bartholdus Simonis”, ”Raatimiehen tytär”). – Historiallisen kertomuksen ”Nevalaiset” on kirjoittanut J. A. Bergman, niinkuin myös novellin ”Aumolan emäntä”. – Onnistuneita kuvaelmia, varsinkin kansan elämästä, julkaisi Vilho Soini Suomen Kuvalehdessä salanimellä ”Pii” (”Kirjavia kuvia pölkkyjen historiasta”, ”Sedän toivo”); saman tekijän kirjoittamia ovat novellit ”Erkki” ja ”Kaarlo Tiira” sekä näytelmät ”Valoa kansalle” ja ”Kevään oikkuja”. – Nimimerkillä Kah on K. A. Heman julkaissut ”Kysymysmerkkiä” ja muita kuvaelmia Hämeen kansan elämästä. – Mainittakoon vielä Emil Nervander (salanimi Emlekyl), jonka ruotsiksi kirjoitetut novellit (”Uotilan isäntä”, ”Katri”) sekä satukokoelma ”Honkain tarinat” ilmestyivät Suomen kielellä.
Melkein kaikki yllämainitut teokset tulivat julkisuuteen 1870-luvulla ja 1880-luvun alkupuolella. – Miellyttävänä kertoilijana ilmaantui samaan aikaan Juhana Viktor Calamnius (synt. 1838, † tuomioprovastina Kuopiossa 1891) niissä muinais-aikaisissa taruissa, joita hän esitteli Ovidion mukaan (Kreikkalaisia satuja kirjeissä Suleimalle). Calamnius on muutoin tunnettu Aristoteleen Runous-opin ja Platonin ”Faidonin” suomentajana.