§ 22. Porthan ja hänen aikalaisensa.

Kahdeksannentoista vuosisadan loppupuoliskolla uusi virkeys ilmestyi melkein kaikilla henkisen elämän aloilla erään miehen vaikutuksesta, joka astui esiin kansallistunteen herättäjänä ja tieteellisyyden varsinaisena perustajana. Tämä mies, Henrik Gabriel Porthan, oli syntynyt Viitasaaren pappilassa Keski-Suomessa 9 p:nä Marraskuuta 1739. Hänen isänsä oli siellä kirkkoherrana; äiti oli Daniel Jusleniuksen veljentytär. Isää vaivasi surkea ruumiin ja sielun sairaus; sentähden poika jo nuorena joutui enojensa kasvatettavaksi, joista toinen oli Kronoby’n kirkkoherra Juslenius, toinen Piikkiön ja Halikon tuomari Jusleen. Tultuansa viidentoista vuoden iällä ylioppilaaksi Turun yliopistoon, hän vuonna 1760 seppelöittiin maisteriksi; senjälkeen Porthan tuli ”kaunopuheisuuden” (s. o. latinan kielen) dosentiksi ja yliopiston kirjaston amanuensiksi, sitten yliopiston kirjastonhoitajaksi ja vihdoin (1777) roomalaisen kirjallisuuden professoriksi, jossa virassa pysyi kuolemaansa saakka, Maalisk. 16 p. 1804.

Porthan’in merkillisyys on etenkin siinä, että hän pani alkuun kotimaisen historiantutkimuksen ja käänsi huomion kaikkeen, mikä koskee Suomen omaa kansallista elämää. Häntä on syystä sanottu Suomen historian isäksi: sillä vanhan, epäkriitillisen tutkimustavan sijaan hän ensiksi asetti toisen tieteellisemmän, joka vasta tunnollisen tarkastuksen nojalla tekee päätöksiänsä.

Muutoin Porthan’in kirjailijatoimi oli sangen runsastuotteinen; paitsi oman maan historiaa ja muinais-oloja hänen kirjoituksensa koskivat Suomen kieltä ja runoutta, vieläpä sen maantieteellisiä ja taloudellisia suhteita, jonka lisäksi tulee joukko akatemiallisia programmeja ja muutamia maisterinvihkiäis-runoja. Ajan tavan mukaan melkein kaikki Porthan’in tieteelliset teokset ilmestyivät väitöskirjoina[11]. Enimmät hänen teoksistaan ovat latinan kielellä, muutamat harvat ruotsiksi. Suomen kieltä Porthan sanoo ”varsinaiseksi äidinkielekseen” ja sen viljelystä hän on suuresti edistänyt; mutta itse ei hän ole mitään suomeksi kirjoittanut.

Porthan’in tärkein kirjallinen teos on Selitykset Paavali Juusten’in piispain-kronikkaan[12]. Näihin hän erinomaisella uutteruudella kokosi kaikki ne tiedot, jotka taisivat valaista Suomenmaan vanhempaa historiaa uskonpuhdistukseen asti, terävällä älyllä ne tarkastaen ja järjestäen (vuosina 1784–1800). Huomattava on myöskin hänen toimittamansa Turun yliopiston kirjaston historia. – Varsin merkillinen on hänen teoksensa De poësi Fennica (Suomen runoudesta, 1766–1778), jossa hän puhuu sekä vanhasta että uudemmasta suomenkielisestä runoudesta, selittää sen luonnetta ja sääntöjä sekä antaa neuvoja sen harjoittajille; tämän kirjoitelman kautta etenkin Suomen kansanrunouden olemassa-olo ja sulous ensiksi saatettiin sivistyneen yleisön huomioon samaan aikaan, kuin muuallakin maailmassa ruvettiin kansanrunoutta tarkastelemaan[13].

Paljon on Porthan sen ohessa vaikuttanut yliopiston opettajana sekä oman oppiaineensa hyväksi että ylimalkain tieteellisten ja isänmaallisten pyrintöjen elähyttämiseksi. Muun muassa hän varsinaisen opetuksensa rinnalla pani toimeen luentoja semmoisissa aineissa, joita yliopistossa siihen aikaan vähemmin harjoitettiin, niinkuin filosofiassa ja historiassa. Eikä Porthan edistänyt tieteellistä kirjallisuutta ainoastaan omilla teoksillaan, vaan paljon hän muillekin antoi ainetta kaikenlaisiin tutkimuksiin. Hänen kehoituksestaan ja avullansa saivat alkunsa esm. Kristfrid Ganander’in ruotsiksi kirjoitettu taru-opillinen sanakirja Mythologia Fennica ja Kristian Eerik Lencqvist’in teos Vanhain Suomalaisten taika-uskosta (De superstitione veterum Fennorum theoretica et practica). Samoin ruotsalainen tiedemies Tuneld, joka kirjoitti Ruotsin valtakunnan maantieteen, sai Porthan’ilta paljon Suomenmaata koskevia tietoja. – Porthan jätti jälkeensä runsaat kieliopilliset ja sanakirjalliset muistoonpanot; jälkimäiset joutuivat sittemmin Renvall’in sanakirja-työssä käytettäviksi.

Muutamat nuoret tieteen harrastajat Turussa, joista Porthan oli etevin ja joiden joukkoon myös kuului ruotsalainen runoilija Kellgren, perustivat vuonna 1770 kirjallisen yhdistyksen, Aurora-seuran; sen rientojen hedelmänä oli Suomenmaan ensimmäinen sanomalehti Tidningar utgifna af ett sällskap i Åbo, joka alkoi ilmestyä 1771. Tämän viikkolehden päätoimittajana oli Porthan ja sen sisällys oli etupäässä tieteellinen. Samaan aikaan syntyi maamme ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti, Suomenkieliset Tietosanomat, joiden näyttönumero ilmestyi syksyllä 1775 (nimellä ”Suomalaiset Tietosanomat”) ja jotka sitten pysyivät hengissä yhden vuoden. Niiden toimittajana oli Mynämäen provasti Antti Lizelius. Yhteiselle kansalle aiottuina ne paraasta päästä sisälsivät tietoja maanviljelyksestä ja muista taloudellisista toimista.

Porthanin vaikutuksesta virisi Turun yliopistossa vilkas tieteellinen harrastus, jolla yleensä oli isänmaallinen suunta, vaikka sen tuotteet pukeutuivat osittain latinan-, osittain ruotsinkieliseen muotoon. Suomalainen sävel kaikui niin-ikään meidän maan ruotsinkielisessä runoudessa, olletikkin Frans Mikael Franzén’in ihanissa lauluissa.

Lisäys. Yllämainittu Antti Lizelius, Suomenkielisten Tietosanomain toimittaja, oli talollisen poika Tyrvään pitäjän Lietsoilan kylästä, syntynyt 1708, tuli kolleegaksi Turun kouluun, sitten Pöytyän ja vihdoin Mynämäen kirkkoherraksi ja kuoli 1795.

Kristfrid Ganander, ”Mythologia fennica’n” kirjoittaja, syntyi 1741 Haapajärvellä Pohjanmaalla, oli kappalaisena Ranttilassa ja kuoli vuonna 1790. ”Mythologia fennica” (1789) oli oikeastaan aiottu liitettäväksi erääseen suomalais-ruotsalaiseen sanakirjaan, joka Ganander’illa oli tekeillä, vaan joka sitten jäi julkaisematta. Viimeksi-mainitun teoksen runsas-aineinen käsikirjoitus on ollut päälähteenä Renvall’in sanakirjatyössä. Ganander on paitsi sitä kokoellut Suomen kansan sananlaskuja ja arvoituksia, kirjoittanut suomalaisia tilapää-runoja ja antanut ulos useita sekä runomittaisia että suorasanaisia kirjateoksia (”Uudempia ulosvalituita satuja, kootut ja suomexi tulkitut”, ”Runokirja”, muutamia lääkeopillisia kirjoja y. m.).

Suomenmaan sen-aikuisten ruotsinkielisten runoilijain joukosta ansaitsevat Franzén’in rinnalla mainitsemista: Jaakko Frese (synt. Viipurissa 1691, † 1729), haikeatuntoisten lyyrillisten runojen tekijä; Gustav Filip Creutz (synt. 1731, † Ruotsin kunink. kanslian presidenttinä 1785), erittäin tunnettu idyllistään ”Atis ja Camilla”; Mikael Choraeus (synt. 1774, † 1806). Etevin heistä on kuitenkin, niinkuin ylempänä mainittiin, Frans Mikael Franzén, synt. Oulussa 1772, † Hernösand’in piispana 1847 (lyyrillisiä runoelmia, joiden joukossa ”Selma ja Fanny”, ”Vanha sotilas” y. m., kertomarunot ”Emilie eli Ilta Lapissa”, ”Kustaa Aadolf Saksassa”, ”Julie de Julien eli Vapauden kuva” j. n. e.). Suomeksi on Franzén kirjoittanut tunnetun lauhin ”Eläköön armias”.