§ 21. Runoelmia.
Reading edition
Tämän aikakauden runous on yleensä kielen puolesta parempaa kuin edellisen; Turun murteen katkonaiset muodot jäävät syrjälle ja täydelliset sananmuodot astuvat sijaan. Enimmiten käytetään vanhain kansanlaulujen runomittaa. Muutoin runous tälläkin ajalla on melkein yksinomaan hengellistä laatua tai tilapää-runoutta. Etevimmät runon tekijät ovat seuraavat:
Gabriel Calamnius, kirkkoherran poika Kalajoelta (Pohjanmaalta), synt. 1695, † Kalajoen kappalaisena 1754. Isonvihan aikana hän joutui Venäläisten vangiksi; sen ajan surkeutta ja osittain omiakin kärsimyksiänsä hän yksinkertaisella, mutta mieltä kiinnittävällä tavalla kuvaili teoksessaan Sururunot suomalaiset (vrt. § 19.3), joka kirjoitettiin v. 1720, mutta painettiin vasta 1734. Hänen pienemmät runoelmansa ilmestyivät 1755 eri vihkona nimellä Vähäinen Cocous suomalaisista runoista, ainoa lyyrillinen runokokoelma Suomen kielellä Ruotsin ajalta[10]. Ei näissä kuitenkaan ilmaannu aivan paljon runollista intoa; paras kappale on ”Keväällä tehty hääruno”.
Henrik Lilius, Messukylän kirkkoherra († 1745), on kirjoittanut muutamia onnistuneita suomalaisia runoja (”Kehtoruno” y. m.).
Juhana Frosterus syntyi 1720 Paltamossa (Pohjanmaalla), jossa isä oli kirkkoherrana, oli koulun rehtorina ja pappina Kajaanissa, sitten kontrahtiprovastina Sotkamossa ja kuoli 1809. Syvää Suomen kielen taitoa ja runollista taipumusta osoittavat hänen tekemänsä ”Hääruno” ja ”Runo Jumalan pyhästä laista”. Erinomaisen miellyttävä esitystavaltaan on hänen teoksensa Hyödyllinen huvitus luomisen töistä (1791), ensimmäinen ja kauan aikaa ainoa suomenkielinen kirja, jossa kansantajuisella tavalla selitettiin luonnon ilmiöitä. Sitä onkin monta kertaa uudestaan painettu.
Abraham Achrenius, synt. Somerolla (Hämeessä) 1706, on erittäin tunnettu hengellisten laulujen sepittäjänä. Achrenius kirjoitteli jo ylioppilas-aikanaan onnentoivotuksia väitöstiloissa ja muita akatemiallisia juhlarunoja latinaksi, ruotsiksi ja suomeksi; viimeksi-mainitulla kielellähän oli taitavimpia heksametrin ja eleegisen runomitan käyttäjiä (”Onnentoivotus väitökseen” ja ”Uuden vuoden toivotus Suomenmaan asujamille”). Sen jälkeen kuin hän oli kääntynyt silloin leviävään pietismiin, liikkui hänen runoilunsa yksinomaisesti hengellisellä alalla; polttipa hän kerran uskonvimmassaan koko vihon vielä painamattomia maallisia runoelmiaan. Sillä välin Achrenius oli tullut papiksi; mutta hänen yksipuolinen jumalisuutensa saattoi hänet koviin tunnonvaivoihin, jotta hän kerran, ollessaan Ahtavan kappalaisena Pohjanmaalla, rupesi hyppelemään ja huutamaan saarnastuolissa ja julkisesti luopui virastaan. Sittemmin hän kuitenkin, edesvastauksesta vapautettuna, jälleen ryhtyi papintoimiin ja kuoli kirkkoherrana Nousiaisissa 1769. – Abraham Achrenius on kirjoittanut suuren joukon virsiä ja myös muutamia suorasanaisia hengellisiä teoksia sekä suomeksi että ruotsiksi; enimmän tunnetut ovat Sionin Juhlavirret. Hänen kirjojansa on paljon suosittu kansan kesken ja yhä uudestaan painettu. Hänen suomalaiset virtensä eivät kuitenkaan ole erittäin kiitettäviä runollisessa suhteessa, vaan useimmiten pitkäveteisiä ja sekavia. Onnistuneempia ovat ruotsalaiset.
Veljekset Simo († 1758) ja Henrik Achrenius († 1798), Abraham Achreniuksen veljenpojat Sievistä Pohjanmaalta, ovat niin-ikään tulleet tunnetuiksi runonsepittäjinä, edellinen, joka oli pappi, paraasta päästä vakavanlaatuisista runoelmista, jälkimäinen, nimismies, leikillisistä tilapää-runoista, sekä loppusointuisista että vanhalla runomitalla kirjoitetuista. Simo Achreniuksen suurin teos oli ”Uudet hengelliset runot läsnä-olevaisista ja tulevaisista tiloista”. Henrik Achreniuksen lauluista ovat hauskimpia ”Papin rouville 1 p:nä Toukokuuta” ja ”Tavallinen morsiantanssi”.
Tuomas Ragvaldinpoika, eräs talonpoikainen mies, syntynyt Tyrväässä (Satakunnassa) 1724, kuollut Loimaalla 1804, on tehnyt itsensä tunnetuksi hengellisenä runoilijana. Hän oli koko aikansa kivulloinen, ja runoileminen oli tavallaan hänen elinkeinonsa. Hänen laulunsa, jotka enimmiten ovat eri tilaisuuksia varten sepitettyjä, eivät ole runollisessa suhteessa erinomaisen eteviä, mutta ovat kuitenkin hartaan jumalisuutensa tähden saavuttaneet paljon suosiota.