§ 33. Juhana Vilhelm Snellman.

Kajahtipa silloin herätyshuuto Suomen kansalle, vielä mahtavampi kuin Arwidsson’in; Juhana Vilhelm Snellman selitti kansallisuuden merkityksen ja arvon ja kehoitti tehokkaaseen työhön tosi-kansallisen sivistyksen perustamiseksi. – Snellman syntyi 12 p. Toukok. 1806 Tukholmassa, jossa hänen vanhempansa, molemmat kotoisin Pohjanmaalta, siihen aikaan pitivät asuntoa. Kun poika oli seitsenvuotinen, muuttivat hänen vanhempansa takaisin kotimaahan ja asettuivat Kokkolaan asumaan. Isä, joka oli merikapteini, vaan ennen oli ollut ylioppilaana, oli hyvin mieltynyt filosofisiin ja jumaluus-opillisiin tutkimuksiin, joka sekin lienee kehittänyt pojan luonnonlahjoja tieteelliseen suuntaan. Kokkolasta nuori Snellman lähetettiin Oulun kouluun ja 1822 hän tuli ylioppilaaksi Turkuun, sitten maisteriksi ja filosofian dosentiksi Helsingin yliopistoon. Siihen aikaan oli yliopistossa joukko lahjakkaita nuorukaisia, joita elähytti isänmaallinen mieli, semmoisia kuin Lönnrot, Runeberg, Cygnaeus, Nervander y. m.; näihin Snellmankin liittyi. Vuosina 1839–1842 hän oleskeli Ruotsissa ja Saksassa; sivumennen hän kävi Tanskassakin. Kaikkialla hän rakensi tuttavuutta etevinten tiedemiesten ja kirjailijain kanssa. Samaan aikaan työskenteli hän ahkerasti kirjallisuuden alalla; silloin ilmestyi monta sekä tieteellistä että kaunokirjallista teosta; merkillisimpiä ovat aikakauskirja Spanska Flugan, joka sisältää etenkin kirjallisia arvosteluita, ja saksaksi kirjoitettu filosofinen teos Die Idee der Persönlichkeit. Mutta ennen kaikkia on tältä aikakaudelta huomattava Snellmanin kuuluisa Valtio-oppi (”Läran om staten” 1842), jossa näytetään kansanhengen olevan valtion perusteen. Filosofina Snellman liittyi Hegel’in oppikuntaan.

Tieteellisten teostensa kautta oli hän saanut suuren maineen niin Suomessa kuin ulkomaallakin, ja monesti häntä kehoitettiin hakemaan professorin virkaa jossain Ruotsin yliopistossa; vaan tahtoen uhrata kaikki voimansa oman maansa hyväksi, ei hän siihen suostunut. Mutta kotimaahan palattuansa, hänen ei onnistunut saada vakinaista paikkaa yliopistossa; hän tuli sen sijaan Kuopion korkeamman alkeiskoulun rehtoriksi. Siellä hän ryhtyi vilkkaaseen kirjalliseen toimeen, antaen ulos ruotsinkieliset aikakauskirjat Saima 1844–1846, Kallavesi 1846 ja Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning 1847–1849 (jota jälkeenpäin jatkettiin 1855–1863). Sen ohessa toimitti hän alusta vuotta 1844 suomalaista lehteä Maamiehen ystävä. Edellämainituissa ruotsinkielisissä lehdissä hän tuopi esiin ajatuksensa kansallisuudesta ja yleisistä oloista, etupäässä koettaen sivistyneessä yleisössä herättää sen uinailevaa kansallisuuden tunnetta ja vaatien Suomen kielen sivistyskieleksi koroittamista, kansamme edistymisen ja turvallisuuden välttämättömänä ehtona. Muutoinkin hän paljasti useita epäkohtia yhteiskunnallisessa ja valtiollisessa elämässä, esitellen keinoja niiden parantamiseksi, ja herätti eloon monta tärkeää kysymystä, etenkin yleisen sivistyksen ja kansantalouden alalla. Näissä toimissa Snellman sai kokea paljon vastuksia: sillä aika ei ollut myötäinen suomalaisuuden harrastuksille. Vaikka hänen pontevat sanansa nostivat kaikua monen Suomalaisen ja olletikkin nuorison mielessä, oli kuitenkin vastustajain luku suuri, ja etenkin hallitusmiehet katsoivat epäluulolla kaikkia kansallisia pyrintöjä. Vihdoin meidänkin maassa pääsi voitolle Euroopassa siihen aikaan yleinen taantumisen henki. Snellman, jonka asema oli käynyt yhä tukalammaksi, päätti luopua Litteraturblad’in toimittamisesta ja rehtorinvirasta (1849); hän muutti Helsinkiin, jossa toivoi pääsevänsä yksityisen kauppaopiston johtajaksi; mutta, tämän toivon rauettua, teki hän pari vuotta työtä Borgström’in kauppakonttorissa ja tuli sittemmin erään englantilaisen vakuutus-yhtiön agentiksi.

Mutta joutuipa parempi aika, kun Aleksanteri II oli noussut valta-istuimelle. Vuonna 1856 Snellman määrättiin filosofian eli, niinkuin sitä silloin nimitettiin, ”siveys-opin ja tieteiden järjestelmän” professoriksi yliopistoon ja 1863 senaattoriksi ja valtiovarain toimituskunnan päälliköksi. Valtiomiehenä on Snellman iki-muistettava Suomen historiassa; keisarillinen julistus Suomen kielen oikeuksista vuodelta 1863 on luettava hänen ansiokseen, ja 1865 vuoden rahanmuutoksen toimeenpanijana avasi hän uuden uran Suomenmaan aineelliselle edistymiselle. Snellman erosi senaatista 1868, jonka jälkeen hän yhä asui Helsingissä, vanhuudenkin päivinä vielä hartaasti ottaen osaa isänmaan kirjalliseen ja valtiolliseen elämään, väsymättä taistellen niiden aatteiden edestä, joita oli puolustanut Saimassa ja Litteraturblad’issa. Kun hän Toukokuulla 1881 täytti 75:nnen ikävuotensa, osoittivat kansalaiset kaikilta maan ääriltä hänelle rakkauttaan ja kiitollisuuttaan; mutta pian sen jälkeen kuolema häntä kohtasi Danskarby’n tilalla. Kirkkonummella Heinäkuun 4 p:nä 1881.

Snellman’in teoksista on vaan tärkeimmät tässä lueteltu. Hänen kirjallinen toimensa oli hyvin laaja; se koski etupäässä filosofiaa, valtio- ja taloustiedettä sekä tärkeitä ajan kysymyksiä, mutta käsitti paitsi sitä matkamuistelmia, novelleja, elämäkertoja, arvosteluita koti- ja ulkomaan kirjallisuudesta y. m. Nykyisimpinä aikoina on kaikki Snellman’in teokset julkaistu yhtenä sarjana, ja niiden toimittaja, Th. Rein, on siihen liittänyt oivallisen ja lavean elämäkerran, josta kaksi osaa tähän asti on valmistunut[22].