§ 29. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustaminen.

Tärkeän käänteen tuotti kansallisiin sivistysrientoihin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustaminen. Vuonna 1831 muutamat suomalaisuuden harrastajat Helsingissä, enimmät yliopiston opettajia tai nuorempia yliopiston jäseniä, päättivät yhtyä seuraksi suomalaisen kirjallisuuden viljelemistä, kansanrunojen ja muiden vanhain muistomerkkien kokoilemista sekä Suomen kielen ja historian tutkimista varten. Suurella virkeydellä on tämä seura siitä asti edistänyt suomalaista kirjallisuutta ja useat niistä kirjallisista tuotteista, joita seuraavassa mainitaan, ovat sen toimesta päässeet julkisuuteen.

Lisäys 1. Seuran perustamisen aatteen sanotaan keksineen eräs nuori lääkäri M. J. Lindfors (sittemmin piirilääkäri Kuopiossa). Sen ensimmäiseksi esimieheksi valittiin Kaarle Niilo Keckman (kuuluisan runoilijan F. M. Franzén’in velipuoli, synt. Oulussa 1793, ensimmäinen Suomen kielen lehtori yliopistossa, † 1838); mutta Keckman luopui pian esimiehen virasta ja rupesi sitten sihteeriksi, kun entinen sihteeri, Elias Lönnrot, läksi runonkeräys-matkoille. Paitsi näitä olivat Suom. Kirjallisuuden Seuran perustajain joukossa: R. von Becker ja J. G. Linsén, joista jo ylempänä on puhuttu; E. A. Ingman (katso § 34, lis.); silloinen dosentti, sittemmin professori Gabriel Rein, historioitsija ja tilastontutkija († 1867); Mattias Akiander, tunnettu tutkijana sekä valtiollisen että kirkko- ja kouluhistorian alalla († yliopiston professorina 1871); mainio J. L. Runeberg; Juhana Jaakko Nervander, luonnontutkija ja ruotsinkielinen runoilija (synt. 1805, † 1848 fysiikan professorina yliopistossa), y. m.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran työ-ala on ollut hyvin laaja ja monihaarainen. Ensi aikoina oli suomalaisen kansanrunouden kokoileminen ja julkaiseminen sen päätoimena; sen ohessa annettiin ulos sopivia kansankirjoja. Näin ilmestyi Seuran toimitusten ensimmäisenä osana (1834) Kultala, Keckman’in tekemä suomennos saksalaisen kirjailijan Zschokke’n opettavaisesta kertomuksesta ”Das Goldmacherdorf”. Sitten kääntyi Seura tieteellisten ja kaunokirjallisten teosten toimittamiseen, aina tietä raivaten niille kirjallisuuden haaroille, jotka kulloinkin sen apua tarvitsivat. Niin se valmisteli suomalaisten koulujen perustamista monenlaisten koulukirjojen julkaisemisella, painatti sitten laveita sanakirjoja, joita yksityisten olisi ollut vaikea kustantaa, edisti kaunokirjallisuutta j. n. e. Yhä vieläkin sen merkitys on sangen suuri suomalaisen kirjallisuuden kehittämisessä. Seuran oma tieteellinen aikakauskirja Suomi on ilmestynyt vuodesta 1841.

Lisäys 2. Yhteydessä tämän kanssa sopii mainita, että osa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tehtävästä myöhemmin on joutunut muiden tieteellisten seurojen omaksi. Niin perustettiin ensin Kirjallisuuden Seuran omassa keskuudessa Suomen Historiallinen Seura, jonka toimittama on ”Historiallinen Arkisto”. Sen rinnalle asettui sitten Muinaismuisto-yhdistys, joka edustaa muinaistiedettä, ja nykyisempinä aikoina ovat kielentutkimusta varten syntyneet Suomalais-ugrilainen Seura sekä ylioppilaiden kesken muodostunut Kotikielen Seura. Näilläkin on jokaisella oma äänenkannattajansa. – Yleistajuista kirjallisuutta on Kansanvalistus-seura vilkkaalla toiminnallaan suuresti edistänyt.