§ 12. Keskiajan sivistys-olot.

Kun Suomi joutui Ruotsin vallan alle ja Suomen kansan muinais-uskonto poistui kristin-opin tieltä, niin vanha runouskin yhä enemmin väistyi syrjälle. Mutta runous-into eli kuitenkin Suomen kansassa ja keskiaika tuotti entisen runouden rinnalle uusia, enimmiten ballaadintapaisia lauluja. Sitä vastoin uudet sivistys-olot eivät synnyttäneet mitään kansallista eikä juuri muutakaan kirjallisuutta. Suomi oli kyllä tähän aikaan vielä yleisenä puhekielenä kaikissa säädyissä; mutta latina oli sekä kirkon kielenä että kaiken korkeamman sivistyksen kannattajana. Syvempää tieteellistä oppia haettiin ulkomaalta, ensin Pariisin, sitten paraasta päästä Prag’in ja Leipzig’in, viimein Upsalan yliopistosta. Etupäässä pappien kasvattamista varten oli ”katedraalikoulu” Turussa, niinkuin myös muutamia muita oppilaitoksia (Viipurissa ja Raumalla sekä joku luostarikoulu). Katolis-usko ei suuresti kohottanut yhteisen kansan sivistystä, mutta Suomenmaa pysyi sen kautta yhteydessä länsimaiden ja niissä vallitsevan sivistyksen kanssa. Yleisen maailmankielen, latinan, ylivalta suojelikin kansallista kieltä valtakunnan pääkielen alle sortumasta, niinkuin lumipeite talvella oraita suojelee, kunnes keväällä tulee iloisen kasvannon aika. – Ellei oteta lukuun virallisia kirjoituksia ja yksityisten kirjeitä, ei ole tältä aikakaudelta muita kirjallisia muistomerkkejä kuin eräs latinankielinen piispain kronikka sekä muutamia latinankielisiä virsiä ja koululauluja.