11. OLEN VALOKUVIANI POLTTANUT
Reading edition
Olen seisonut uunin ääressä ja polttanut vanhoja valokuviani. Silmät haaveillen liekeissä, ajatukset maailmalla. Konemaisesti aina uuden kuvan olen heittänyt tuleen edellisen seuraksi. Mutta kuolleista elämään herätti katseeni yksi noista kuvistani. Sen ilme huulien ympärillä oli niin merkillisen elävä, sen hymy niin ihmeellisen eloisa. Liekit liehuivat kuvan ympärillä, söivät sen reunoja, nuolivat sen sydäntä, yhä vain tuo huulien hymy oli sama. Vihdoin ne liekit tekivät lopun kuvasta, mutta hymy vielä hiilloksessakin eli.
Tuossa oli kuvani, tässä minä itse — mikä eroitus? Noinhan minäkin elämäni läpi kuljen hymysuin. Liekkejä ympärilläni, jotka koettavat turmella kaikkea elävää, josta elän, liekkejä usein sielussani, jotka taitavasti jäytävät sydänjuuria ja survovat rinnan toivottomaksi — ja silti, aina sama hymy, pakon ja tottumuksen kaikkea pettävä hymy huulilla. — Vieläköhän hiilloksenakin hymyilen!