SYKSYN TULTUA
Reading edition
Saapunut taas syksy on, syksy synkkä, valoton. Lehdot paljahiksi käy, laululintuja ei näy.
Halla kylmää hengittää, kuihtuin vaipuu kukkain pää. Pimeys maan valtoaa: — päivyt tuskin pilkoittaa.
Pohjatuuli riehuva vinkuu puissa, nurkissa. Aalto kylmä, vaahtopää rantakiviin räiskyttää.
Alla anturoiden maa kummasti myös kumajaa. Vesilammet verhoo jää, jäiset hilseet heläjää.
Vetten väljienkin luo pakkas-aamu kohta tuo silta-arkkuin ainekset, luoden sillat siniset.
Valkovaipan myöskin maa kohta verhoksensa saa. Hautakummut kukkien haipuu alle hankien. —
Syksy kylmä, valoton Suomehen siis tullut on, vaan en sure: — aittoihin saatiin riista runsahin!
Sitäpaitse kodissain hausk' on kanssa armahain; iltapuhtein puuhoan luona takkavalkean.
Pirteät taas pilttimme kouluapa käypi ne. Ja kun suopi koulutyö, hupaiset he leikit lyö.
Konsa lentää luistimet, konsa kiitää kelkkaset, konsa suksin survotaan yli jäiden, yli maan.
Näin, kun Luoja armons' suo, taittuu pitkä talvi tuo, koittaa kevät kultainen kera lauluin, kukkien.