ATOOMI OLEN PIENI VAIN
Reading edition
Atoomi olen pieni vain ma kaikkeudessa maailmain. En merkitse siin' enemp', en, kuin maassa mullan matonen.
Atoomi olen pieni vain rinnalla luotuin suurempain, rinnalla taivaan planeettain, tai valtamerten vaahtoovain.
Niin pieni olen, voimaton, ja aikani niin lyhyt on: — kuin tähdenlento, eloni vain hetken kestää, sammuvi.
Vuoskymmenet kun vierii vaan, ei mua muista ainutkaan. Mun hautan' unhoituksiin jää, sen risti ruostuu, häviää…
Ja sentään, vaikka atoomi ma kaikkeudessa olenki, on merkityksein on rajaton, mun henken' ikihenki on!
On asemani arvokkain: — ma luonnon kuninkuuden sain. Ja valtioin on verraton: — kaikk', kaikki allein pantu on!
Kaikk', kaikki maassa, meressä mua palveleepi, ihmistä. Ma tutkin tähdet, planeetat, mua kantaa aallot vaahtoovat.
Ja jylhät luonnonvoimat saan myös palveluuni taipumaan. Kuningassauva siis mull' on, oon luotu herraks luontohon!
Ja tässä viel' ei kaikkikaan: mull’ ihmisellä, mulla vaan myös hengenvaltakunta on, ihana, laaja, rannaton!
Ja vihdoin, perustukset maan kun pettää, raukee radoiltaan planeetat, — mullen silloinkin jää valtakunta ihanin!
Ja silloin koitoss' aamukoin vast’ ymmärtää sen täysin voin, kuink' ihmiskurjan pienen on ijäinen arvo rajaton!
Ja silloin ymmärrän myös sen, ett' aate, teko jokainen ja sana, joka kuiskataan, ei kuole seurauksiltaan! —
Vain pienen-pieni atoomi mä kaikkeudessa olenki, kuningaskruunun sentään sain, ja henken' elää ijät', ain!