NYT VEISATKAATTE!
Reading edition
(Jouluviestiin 1902)
Nyt veisatkaatte, nyt soittakaatte te sydämistänne Herralle! Nyt ihmehen suurimman nähdä saatte, kun Betlehemihin käytte te: on luomaton ihmismuotoon luotu ja Jumalan Kristus meille suotu.
Hän köyhänä seimess' uinuu tuolla, kuin lapsonen köyhin konsanaan. Ja seudut tään seimen ulkopuolia ne kaikki on öisessä rauhassaan. Ei maailma tiedä, ei kuningashovi, mi sykkää nyt alkoi ylhäinen povi.
Mut vait! Mikä laulu yössä raikuu? Mi taika loi kirkkahaksi yön? Se on enkelten ääni tuo, mi kaikuu ja ylistää suuruutta armotyön! Kas, ilmassa leijuvi enkeleitä ja Herran kirkkaus on ympäri heitä!
Ja paimenet köyhät, jotk' yöllä valvoi ja vaaroista varjeli karjojaan — he, joiden sydäntä synti kalvoi ja jotka kaihosi autuuttaan — he hämmästyneinä nyt saavat kuulla, kuink' enkeli puhuu sulosuulla:
"Oi, älkää peljätkö! — kaikuu sana näin paimenill' ihanan enkelin — teill' ilmoitan ilona suurimpana nyt syntymän Kristussankarin. Hän kansan on kaiken Vapahtaja, ja seimessä halvass' on hällä nyt maja!"
Ja paimenet kuulivat enkelitten nyt kiittävän Herraa hartaimmin. Ja ihana näky se haihtui sitten — ja kaikk' oli, niin kuni ennenkin. Ja tiennyt ei kansa, ei kuningashovi, mi sykkää nyt alkoi ylhäinen povi.
Mut paimenet köyhät ne riensi innoin nyt Vapahtajaansa katsomaan, ja seimen lapsessa riemurinnoin he tunsivat Kristuskuninkaan. Oi, paimenet! Mikä autuus teillä! Mik' autuus ja ilo myöskin meillä!
Me tosin luonnonsilmillä emme, kuin paimenet, Kristusta nähdä saa. Hän kuulevi sentään rukouksemme, ja läsnä asuvi uskovaa. Siell' on hän läsnä ja nähdään, missä hän syntyä saapi sydämissä.
"Oi, älkää peljätkö!" — kajahtaapi näin enkelin tervehdys vieläkin. Ja murheinen rinta se riemun saapi, sydän toivoton sykkivi toivehin. Ja lohduton saapi lohdutusta, ja valkenee mielten yöhyt musta.
Oi, veisatkaamme, oi, soittakaamme siis sydämistämme Herralle! Nyt ihmehen suurimman nähdä saamme, kun Betlehemihin käymme me: on luomaton ihmismuotoon luotu ja Jumalan Kristus meille suotu!