EN IHAILE YKSIN KEVÄTTÄ
Reading edition
En ihaile yksin kevättä, mi kukkien aueta antaa, haat, vainiot verhoovi vihantaan ja toiveita kauniita kantaa, ja lintuset tuo ja lauluja luo ja nuoret ja lapset ja harmajahapset saa sykkimään intoa uutta.
En ihaile yksin kevättä, vaan myöskin syksyistä aikaa, kun niittyjen nukka jo talless' on, ja marjamieslaulut ne raikaa, kun peltoinen työ jo poikk' elot lyö, tai aamuisess' yössä jo varstat on työssä, ja aamut on raittiit ja armaat.
En ihaile vain myös nuoruutta, elon kevättä herttaisinta, min kasvoilla kaunihit ruusut on, ja toiveita täysi on rinta, ja min elontie ylös, kauvaksi vie, ja miltä myös valo ja oikea, jalo saa hehkumaan sydämen herkän.
Myös ihailen vanhuuden iltaakin, myös rakastan harmajapäitä, ikä joille jo hopeaa hapsihin loi, kun koki he monia säitä, ja joilt’ isänmaa jo taltehen saa, min kylvi he kerran töin, taisteloin, — Herran nyt lepoa rauhassa vuottaa.
Oi, Herra, niin monet vain kukkaset hedelmöimistä ennen lyö halla, niin monta myös elämää keväistä on sammunut sortumalla! Sa syksyjä suo, jotk' iloa tuo, ja nuorten äl’ anna pois miehuutta panna ja toiveita Suomeni sortaa!