V. TEKNILLINEN PUOLI.
Reading edition
Tekninen puoli koskee ääntä.
Ihmisääni on kolmenlaatuinen: syvä, väliääni (medium) ja korkea. Ne ovat kaikki välttämättömät lausuntotaidon saavuttamiseksi, vaan kunkin käytäntö on, ja sen tuleekin olla, varsin erilainen. Kestävin, taipuvin ja luonnollisin on medium. Jokaisen ihmisen ääni on luonnostaan joko korkea tai syvä. Tenorilla, bassolla, sopraanolla ja altolla, jokaisella niillä on luonnollisesti keskivälinen korkeutensa, luonnonomainen asemansa jokapäiväisessä puheessa. — Jos ääni siitä ylenee kovin paljon, niin se käy kimakaksi ja vastenmieliseksi; jos taas kovin alenee, niin se käy kolkon koleaksi. Kumpaakin liiallisuutta on tarkasti kartettava.
Lukemisen sointu.
Sointu riippuu suuresti siitä, missä määrin lukija voi sääntöjen mukaisesti käyttää äänivarastoansa ja esiintuoda kappaleen henkistä sisällystä, vaan ensisijassa kuitenkin äänen luonnollisista ominaisuuksista. Kaunolukijan äänen tulee olla sointuisan, voimakkaan ja kestävän, sillä tulee olla laajuutta ja taipuvaisuutta.
Sointuun vaikuttaa kaksi pääasiaa: äänen täyteläisyys ja puhtaus. Jokainen ääni, jolla ei ole luonnonomaisia vikoja, on täyteläinen, kun sitä pidetään mediumissa.
Sääntönä äänen kasvattamisesta luonnonomaiseen täyteläisyyteen on:
Seiso vartalo suorana; varsinkin täytyy rinnan, pään ja puhekoneiston olla luonnollisessa ja vapaassa asennossa. Anna äänen asettua luonnonomaiseen keskiväliseen asemaansa. Hengitä syvään, levollisesti diafragmalla. Suu on puhuessa avattava niin että hampaat vähän näkyvät. Huulien ja kielen liikkeet olkoot voimakkaat, vaan sen ohessa vapaat.
Äänen puhtaus.
Puhdas on ääni silloin kuin eivät sekaäänet pääse hämmentämään tai heikentämään sen voimaa. Epäpuhdas ääni on käheä ja korahteleva.
Äänen kähäjäminen riippuu usein jänteiden sairaloisuudesta, vaan paranee silloin tietysti lääkärin avulla; mutta useimmiten riippuu se myöskin puutteellisesta harjoituksesta ja voimistuttamisesta.
Äänen voima ja kestävyys.
Äänen voima ilmestyy yksinäisten voimakkaiden äänten ilmaisemisessa, sen kestävyys niiden jaksottain lausumisessa.
Äänen kasvatus voimakkaaksi ja kestäväksi.
1) Asettakaa äänenne medium-asemaan ja harjoittakaa sitä ahkerasti lausumalla yhä pitempiä kappaleita kerrassaan, vaan hyvin hitaasti.
2) Alussa heikosti ja hyvin hitaasti; lisätkää vähitellen voimaa, yhä pidättäen ääntänne mediumissa. Tämä on portamento-harjoitus ja perustuu vokaaleihin.
3) Lausukaa ensin hitaalla tempolla, jota vähitellen muutetaan nopeammaksi; mutta luku ei kuitenkaan saa käydä epäselväksi.
4) Lisätkää sitten vähitellen sekä äänen voimaa että tempon nopeutta.
Tämä on volubiliteetti-harjoitus ja perustuu konsonantteihin.
Portamento.
Portamento syntyy siten, että lausuja antaa äänen viipyä erityisissä kielen osissa ja sitoo äänet toisiinsa saattamalla vokaalit ja diftongit voimakkaasti sointumaan. Vokaalien muodostus on niinmuodoin portamenton ensimmäinen ehto. Mutta meidän tulee tarkasti erottaa toisistaan portamento ja äänen venyttäminen, joka viimeksi-mainittu on ruma tapa. Venyvä ääni viipyy myöskin yksityisissä kielen osissa, mutta viipyy yli määrän, joten lausunto muuttuu pitkäveteiseksi ja laahaavaksi. Samalla siitä katoaa sointuisuus, joka ehdottomasti kuuluu portamentoon. Laahaava ääni venyttää vähemmän tärkeitä kielen osia liiaksi ja siten hävittää oikean suhteen kielen osien väliltä, häiriten myöskin ajatuksen yhteyttä. Ääni ei saa vaikuttaa yksinomaan sointuisuudellaan, vaan sen tulee vastata sisällystä.
Lausujan, joka on saavuttanut äänenmuodostuksen teknillisen taidon, tulisi siitä syystä valita sellaisia kappaleita, joiden kokoonpano, sisällys, runomitta ja koko luonne vaatii tyyntä ja hidasta lausuntoa. Sellaiset ovat esim. hexametrilla kirjoitetut runoelmat sekä Runebergin »Salaminin kuninkaat».
Aaropa, mielevä mies ˇ olut-astian ottavi hellyin, Katseen nostavi korkeellen, jott' uhkuva kyynel ˇ Silmäst' tuskin kieritä voi, sekä lausuvi riemuin: Kiitos, kunnia Luojallen, joka teille mun ohjas! Monta ma koettanut oon, kamalintapa harmajapäälle ˇ
Ain' yhä kulkea on | kuni taivaan liitävä pilvi, Konsana | löytämätä ˇ lepopaikkaa kaihoamaista. Mieroa käydessäin' | minä ˇ tuskaa täynn', | useasti Katsoin tieltäni kalmistoon | sekä aattelin: Aaro, Kas, katalimmallai ˇ kyläkunnan tään asujalla ˇ Suojasan aidan tuon sisäpuoll' | on lohtu ja linna; Sultapa tietymätöin, mihin uupuin | painuvi pääsi, Kalman maassaki | vieraaks' jäät, kuten oot elämässä.
(Hirvenhiihtäjät.)
Oi onnettoman, kohtaloa! Jumalat, Kosk' ompi väkivallan tulva paisuva ˇ Salpansa löytävä? Vai ettekö te nää | Kuink' aina paha paisuu, hyvää poljetaan.
— — — Mut' tiedä: verkon saaliilla | niin kauan kuin ˇ Voin lampaan lunastaa | ja viinipisaran, Oot uhritulen niemeltäni näkevä. Ja voimani jos pettää, jos mä merestä ˇ En antimia pyytää voi, niin uhriksi | Mä kakkaan poikki tämän heikon käteni | Ja jumalille | lahjaksi ma poltan sen, Edestä kuninkaani, onnen entisen, Ja että nähdä saisin pojanpoikansa | Ja sukunsa myös täällä vielä loistavan.
(Salaminin kuninkaat.)
Volubiliteetti.
Äänen volubiliteetti taas riippuu lukijan kyvystä lausua sanat ja lauseet nopeasti, mutta tarkasti ja selvään. Portamento perustuu vokaalien muodostukseen, volubiliteetti taas konsonanttien muodostukseen. Hidas ja kankea kieli ei pysty keveästi ja nopeaan muodostamaan konsonantteja ja siitä syystä se ei kykene täyttämään tehtäväänsä silloin kuin tarvitaan taipuvaisuutta. Portamentoa kysytään silloin kuin tulee ilmaista ihanteellista tyyneyttä ja ylevyyttä, arvokkaisuutta ja miettiväisyyttä, jota vaatii esim. epoksen ja antiikkisen runouden esitys. Volubiliteetti sitävastoin on välttämätön, kun tahdotaan esittää vilkasta keskustelua sekä intohimoa ja tunteenpurkauksia. Ainoastaan ahkeran harjoituksen kautta voipi tottua esittämään ylempäin säätyjen keveää keskustelua, jossa kartetaan liian huomattavia ja voimakkaita äänenpainoja. Täytyy sujuvasti ja luontevasti sitoa toisiinsa eri kielen-osat ja antaa äänen keveästi liukua voimakkaiden painojen ohitse. Jos yhden ainoankin äänen muodostaminen tuottaa lausujalle vaivaa, tulee kevyt ja sujuva keskustelu jossain määrin häirityksi. Sen, joka tahtoo oppia esittämään keskustelukieltä, tulee valita luettavakseen esim. keskusteluja romaaneista ja näytelmäkappaleista, joissa kuvataan ylempien säätyjen elämää.
Volubiliteetti-taito estää intohimoisia tunteita puhkeamasta hillitsemättömään, epäselvään sanatulvaan. Harjoituskappaleiksi valitaan sellaisia, joissa on nopea temppo, esim. tulipalo Schillerin »Laulu kellosta» ja Maria Stuartin puhe Elisabethille, jossa puheessa loukatun sydämmen tunteet koskena kuohuvat.
Kuulkaa, | vaikk'ei tulta näy, | Kellot käy! — Taivaskin Ruskottavi: Päivän rant' | ei hohda niin! Kansa kiljuu: Auki tie! Vettä vie! Tuli patsain läikkyy, liekkuu, Paikoin viihtyy, toisin kiihtyy, Piiput horjuu, hirret jyskää, Maahan | sorttiin pylväät ryskää, Pylväät ryskää, räystäät särkyy, Äidit tyskää, lapset parkuu, Karja vinkuu, Hyppii, sinkuu: Kaikki liehuu, laahaa, liikkuu, Kantamusten alla kiikkuu, Kätten kautta kiitävillä ˇ Ämpärillä ˇ Vettä saadaan ruiskun juoda, Kaarin korkein liekkiin luoda. Ulvoin | joutuu myrsky siihen | Tulen voimaa auttamaan, Liekki lentää aittahan, Tarttuu siellä kuiviin orsiin, Seinähirsiin, paksuin parsiin | Kiitää, telmää sillä pohdin | Että luulis vievän maan ˇ Vakavilta juuriltaan, Töytää taivaankantta kohdin ˇ Vallatoin.
(Laulu kellosta.)
Maria.
Ma mieltä maltoin, niinkuin ihminen Sit' tehdä voi. Pois veltto tyyneys, Taivaasen lennä kärsivällisyys! Siteesi katko viimeinkin ja nouse Kätköstäs kauvan pidätetty viha — Sa, joka basiliskin poljetun Varustit murhakatsehella, pane Nyt kielelleni nuoli myrkytetty — — — —
Saastutettu on Englannin valtaistuin äpärällä, Pettänyt Brittiläisten jalon kansan On kavala, on ulkokullattu. — Jos oikeus sais vallan, eessäni Te mullassa nyt makaisitte, sillä Englannin kuningatar olen minä.
(Maria Stuart.)
Äänen laajuus ja taipuvaisuus.
Äänen laajuudella ymmärrämme runsaampaa tai vähempää eriasteista äänivarastoa.
Kun ääni mediumissa on saavuttanut tarpeellisen voiman, harjoitetaan syvä ja korkea ääni samalla tavalla.
i e Skaala-harjoitukset: ääniasemat a medium-asema. o u
Äänen taipuvaisuudella tarkoitamme sitä sujuvuutta ja vienoutta, jolla ääni siirtyy ääniasteesta toiseen.
Esim. Äänen tapaamista. Ottakaa joku lause tahi runo; siirtykää nopeasti asemasta toiseen, esim. u-asemasta a-asemaan; a-i, e-o, j.n.e.
Huulten harjoitus.
1. Aukaise suu niin auki kuin mahdollista. Tarkasta kieltä, kitaa ja kitalakea, jonka jälkeen suu taas suletaan voimakkaalla jäntere-liikkeellä. Uudista tätä harjoitusta useampia kertoja peräkkäin.
2. Aukaise suuta niin paljon että sormi sopii huulten väliin, vedä suupieliä toisistaan niin että kumpaakin rajoittaa vertikaaliviiva, ja supista sitten huulet jälleen, niitä hieman ulostyöntäen, kuten esim. viheltäessä. Uudista usein tämäkin harjoitus ja anna huulten asennon vaihdokset käydä nopeasti ja voimakkaasti.
3. Tee samat liikkeet suljetuilla huulilla.
Näitä harjoituksia tulee tehdä joka päivä, pari, kolme kertaa päivässä, vaan ei niin kauan kerrallaan että väsyy.
Kielen harjoituksia.
1. Pidä suu vallan auki ja ojenna kieli suoraan ulos suusta niin kauas kuin voit. Vedä sitten kieltä jälleen suuhun nopeasti ja voimakkaasti, niin että se asettuu suoraan leveään asemaan suun pohjaa vastaan, koskettaen hampaiden alariviä etureunallaan. Pidä tätä harjoitusta tehdessäsi huulia ja leukaa niin hiljaa kuin vaan voit.
2. Aseta kielen kärki hampaiden alariviä vastaan ja vedä kieli sitten taaksepäin samaten kuin edellisessä harjoituksessa.
3. Pidä kieltä niin litteänä kuin mahdollista, nosta sitten kielen kärki hitaasti pystysuoraan asentoon kitalakea kohden ja laske se jälleen hitaasti luonnolliseen asentoonsa.
4. Aseta kieli niinkuin edellinen harjoitus neuvoo ja kuljeta siinä asennossa ollen kielen kärkeä toiselta sivulta toiselle, niin että sen kärki tekee puolikaaren kitalakea vastaan.
Nämä harjoitukset, kuten edellisetkin, ovat tehtävät peilin edessä ja joka päivä, vaan ei niin kauan että väsyy.
Aluksi tuntunevat nämät harjoitukset vaikeilta, ehkäpä mahdottomiltakin, vaan vähittäin käy kankein ja itsepintaisinkin kieli taipuisaksi ja tottelevaksi.