LUKEMISEN LUONNOLLISUUS.
Reading edition
Ensimmäinen hyvän lukemisen tunnusmerkki olkoon siis hyvä ja luonnollinen puhuminen, semmoinen, joka herättää henkistä sulotuntoisuutta. Luonnollisella puhumisella ymmärretään senlaista puhetta, joka keveästi ja vapaasti käyttää niitä keinoja: äänenpainoja ja äänenväriä, joita tarvitaan puhutun asian sisällystä ja tunnevaihettelua ilmaisemaan. Jos sitten puhutun asian sisällys on joko iloinen, surullinen, rukoileva, käskevä j.n.e., taikka jos kappale sisältää selityksen jostain asiasta, keskustelua tahi muuta semmoista, tulee sitä semmoisella äänellä ja painolla esittää, että kappaleen vaihetteleva sisällys käy kuulijalle selväksi.
Meidän on myöskin muistaminen, ettei esitykseen saa vaikuttavaa luontevuutta, elleivät kasvojen ilmeet kuvaa sisällystä. Mutta jos esittäjä kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti käsittää luetun sisällyksen, niin mimiikki johtuu itsestään ilman erityisiä voimanponnistuksia, kuten tavallisessakin puheessa.
Niinkutsuttu mekaaninen sisäluku on sanain ja lauseiden yksitoikkoinen lukeminen, kerrassaan vaihettelemattomalla äänellä; sitä ei koskaan tapaa luonnollisessa puheessa. Jos silloin tarkkaa lukijan kasvoja, huomaa että ne ovat melkein liikkumattomat, ja siitä syystä hänen esityksensä tuntuukin aivan luonnottomalta.
Vaan tätä yksitoikkoisuutta välttäessään tekee tottumaton lukija usein toisen, ikävämmän virheen: hän panee virheellisen painon. Koettaessaan saavuttaa tarpeellista äänenvaihettelua, panee hän toisia äänenpainoja, äänivaihetteluja ja pausseja, kuin mitä kappaleen sisällys ja luonnollinen puhe vaatii.
Kuuluuko, tuntuuko, sointuuko tämä luonnolliselta? Tämä tulee olla alkavan lukijan ensimmäinen ajatus, kysymys ja huoli, sovittaessaan kaunoluvun sääntöjä omaan lukemiseensa. Sointuako lausuttu lause niin vapaalta ja luonnolliselta, kuin puhuttu lause? Jos se sointuu vapaasti, keveästi ja luonnollisesti, niin se on oikein lausuttu, vaan jos se ei soinnu, niin silloin on joko loogilliselle painolle taikka tunnetta ilmaisevalle painolle tai pausseille annettu liian suuri tai liian pieni vaikutusvoima, eikä ole tarkasti sitä ilmaistu, mitä kappaleen sisällys vaatii ilmaisemaan. Tulee siis jatkaa harjoitusta kunnes lausunto käy luonnolliseksi, vapaaksi ja kappaleen sisällykseen mukaantuvaksi.
Jos esim. on ylevämpää ainetta käsittelevä kappale lausuttavana, ei tietysti siinä sovi se jokapäiväinen puheääni, jota käytetään jokapäiväisistä ja vähäpätöisistä asioista puhuttaessa.
Ihmisen sisällinen tila, hänen mielikuvituksensa ja tunteensa, hänen halunsa, himonsa ja mielialansa eivät ilman ainoastaan hänen äänessänsä, vaan myöskin äänen erinäisessä painossa, korkeudessa, täyteläisyydessä ja syvyydessä sekä myöskin lausunnon kiiruullisuudessa, hätääntymisessä tai rauhallisuudessa.
Esim. kun lausutaan käskyä taikka puhutellaan kaukana olevata henkilöä, niin on ääni korkealla, mutta rukousta lausuttaessa on ääni keskusääntä alempana, esim. 0a asemassa.
Tavallisella äänellä eli medium-äänellä lausuttaessa on temppo kuten äänikin tavallisen tasainen, samaten noudattaa temppo aina äänen korkeutta, niin että korkealla äänellä lausuttaessa on myös temppo vilkkaampi, matalammalla äänellä on temppo hitaampi, j.n.e.
Liikettä tahi toimintaa saatamme esittää ainoastaan tempon avulla.
Temppo-merkkejä: nopea temppo (¨), tavallinen temppo (—), hidas temppo (—).
Esimerkki:
—Tykin vierehen— | —vaipui— —vihdoinkin,—| —makas' siinä maass',— | —mut' kun vihamies | tuli patterihin,— |
¨ylös karkas taas,¨ ¨huus' miehillensä | ja hyökkää' päin,¨ | ¨avas tien | läpi joukkojen piirittäväin,¨ | —ja kaatui vasta,— —kun ehti— ˇ —väen riemuvan luokse näin.—
—Kun nainen | ehti niiden etehen,— | —Kohotti— —katsantonsa hän | ja loi sen— | —kuin rukoellen— | —niiden puolehen.—
—Eik' aikaakaan, niin liekin jo on levinnyt—ˇ —niin kauas leimahtain | kuin silmä kantaa;— —sanoja lentää, | uusia taas lähtee nyt,— —takaisin | kääntyy joukot, pois jo käsketyt,— —ja Hertzenkin jo ryntää vasten rantaa.— —Kaikk' esteet | sortaa voittokulku tuo,— —jo katkaistu on sotavoima suuri,— ¨ja avuks' | Turun urhot rientää luo,¨ ¨ja Gripenberg | hän Hämeen poikiansa tuo¨ˇ ¨hurraten, rivit vankkana kuin muuri.¨