II. A. OPPI SANANOSIEN JA SANOJEN ÄÄNENPAINOSTA.

1. Painon käsite ja tarkoitus.

Painolla tarkoitetaan tässä sitä erityistä kvantitatiivista eli laajuuden mukaista ja kvalitatiivista, sisällyksen mukaista, painoa ihmisäänessä, jonka kautta yhtä tahi useampaa kielen ääntä lausutaan, siten erottamalla niitä yhdestä tahi useammasta muusta äänestä.

2. Painon ilmaisemistavat.

Äänen pituus (lausumis-aika). Äänen voima ja korko. Äänen asema ja ääniaste (intervalli). Ääniväri eli äänen laatu: äänen sisällinen luonne erityisen tunteen eli mielenliikutuksen ilmaisijana. Edelliset kolme painon ilmaisemistapaa ovat kvantitatiivisia, neljäs on kvalitatiivinen.

3. Painon esineet.

Painolla voipi olla esineenä: joko erityinen kielen-ääni sinänsä taikka jonkun sanan osana, esim. sanassa viimeinen tulee pääpaino vii -tavulle. Lauseessa: »Kaikki ihmiset ovat elimellisiä olentoja», tulee pääpaino sanoille kaikki ja elimellisiä. Lauseissa: »Sanotaan että kaikki hyvät ihmiset ovat onnellisia», saapi toinen eli objektiivilause pääpainon. Tämä paino on kvantitatiivinen, mutta sen ohessa voidaan joku erityinen sana eli lause-yhdiste lausua erillaisella painolla siihen tunteeseen katsoen, jota se ilmaisee, jolloin paino on myös kvalitatiivinen. (Niinpä lausutaan huudahdussanat »voi», »oi» erinäisillä kvalitatiivisella painolla, sen mukaan mitä tunnetta huudahdus ilmaisee, esim. iloa, surua, kaipausta.)

4. Kvantitatiivisen äänenpainon mittamäärä eli perusääni.

Lausuttava ääni, tavu tahi sana on perusääntä ylempänä, jos sillä on korkeampi eli suurempi paino kuin perusäänellä, mutta perusääntä alempana, jos sillä on matalampi eli vähempi paino kuin perusäänellä.

Ääni, tavu tahi sana, joka on perusääntä ylempänä, on sentähden painollinen, mutta perusääntä alempana oleva tavu tahi sana on painoton.

5. Kvantitatiivisen painon vaihtelevaisuus.

Jokainen yksinkertainen kielen ääni, joka ilmaistaan esim. äänen merkeillä a, e, ö, b, k, r, s, lausutaan yhdenvertaisella pituudella ja painolla ja käyttämällä yhdenvertaista ääniasemaa ja ääniastetta. Mutta kun nämä yksinkertaiset äänet yhdistetään keskenään, niin ne käyvät moninaisten muutosten alaisiksi. Esim. on-sanassa on n -ääni perusääntä alempana, onni-sanassa taas on n -ääni voimakkain, perusääntä ylempänä. Samaten on tavujen laita esim. rämeinen, suuri.

Mutta vielä moninaisemman vaihettelun alaisina ovat sanat lauseen osina. Esim. »Tytön olisi pitänyt panna kirjansa järjestyksessä kaappiin». Sana tytön jääpi perusäänelliseen asemaan, mutta sanat »kirjansa järjestyksessä kaappiin», saavat kaikki korkeamman painon, jota vastoin sanat »olisi pitänyt» jäävät painottomiksi, laskeuvat siis perusääntä alemma.