II C. LOOGILLISEN PAINON JAKO.

a. Määräyspaino eli se paino, jonka ymmärre-sana, saapi sen aseman perusteella, mikä sillä lauseessa on.

b. Vastakohtaisuutta ilmaiseva paino, joka ilmaisee että toisen lauseen sisällys on suorana vastakohtana toisen lauseen sisällykselle taikka suorastaan kumoaa toisen lauseen sisällyksen.

1. Peruste, jonka mukaan määräyksille paino annetaan.

Koska määräykset tekevät määrättävän esineen taikka asian siksi, mikä se on, niin täytyy siis määräys-sanan saada suurempi paino kuin itse määrättävän. Esim. Tuo musta pöytä.

Tästä seuraa, että jos määrääjällä itsellään on määrääjänsä, niin saapi se suurimman painon. Esim. Tuo erittäin taitavasti maalattu taulu.

2. Määräysasteet.

Sitä määräystä, joka on pääsanaa lähinnä, nimitämme 1:sen asteen määräykseksi, ja sitä määräys-sanaa taas, joka on 1:sen asteen sanaa lähinnä, nimitämme 2:sen asteen määräykseksi j.n.e.

Erilaatuiset tai samanlaatuiset määräykset, jotka ovat pääsanaa yhtä likellä, ovat aina yhden-arvoiset ja saavat saman asteen painon. Esim. suuret, mustat hevoset.

Muist. Määräyslause saapi aina korkeamman painon ja ääniaseman, kuin se lause, jota se määrää. Ainoastaan ahkeran ja pitkällisen harjoittelun avulla saavutamme taidon antaa lauseille oikean painon.

Ja poikki kukkaniittyjen Sinisen järven rannallen, Mi kastehelmin hohti, Nyt kävi kulku hiljainen.

3. Painon vähentäminen.

Kun jonkun sanan määräys taas vuorostaan saapi eriasteisia määräyksiä, niin käypi vaikeaksi, toisinaan mahdottomaksikin, äänellä täydellisesti ilmaista painoa, jonka tähden, varsinkin jokapäiväisessä puheessa, tapahtuu, että sanan alkuperäinen painoaste ikäänkuin vähenee jokaisen uuden määräyksen vaikutuksesta. Esim.: Lapsi rakasti. Lapsi rakasti äitiään. Lapsi rakasti hellän äitinsä kotia.

Jotta puhe olisi luonnollista ja sujuvaa, tulee rakasti-sanan. viimeisessä lauseessa saada heikompi paino kuin ensimmäisessä lauseessa. Kuitenkaan ei painoa koskaan saa vähentää siihen määrään että ymmärresanan paino laskeutuisi perusääntä aiemma.

Emme saa lausua: »Sinun[-] pitää[-] rakastaa[-] Jumalaa[1] yli[-] kaiken[1]»,

[paino:] ————— 1 2 vaan »Sinun[-] pitää[-] rakastaa[1] Jumalaa[2] yli[3] kaiken[2].

Perussääntönä määräysten painoon nähden on: Anna määräyksille pikemmin liian heikko kuin liian voimakas paino, mutta älä kuitenkaan koskaan niin heikkoa, että se laskeutuisi perusääntä alemmaksi.