II E. VASTAKOHTAISTEN KÄSITTEIDEN PAINO.

1. Vastakohtien painon ymmärre ja tarkoitus.

a. Perusääntä ylempänä olevaa painoa, jonka jokainen sana, huolimatta asemastaan lauseessa, voipi saada, kun se ilmaisee vastakohtaisuutta jollekin toiselle sanalle joko samassa tai toisessa lauseessa, nimitämme vastakohtaisuutta ilmaisevaksi painoksi.

b. Vastakohtaisuutta ilmaisevan painon tarkoituksena on osittain äänen voimalla ja pituudella, osittain äänen asemalla esiintuoda niitä sanoja, jotka sisältävät vastakohtaisten käsitteiden ymmärteen.

c. Vastakohtaisuutta ilmaisevan painon voima ja ääniaste vastaavat määräyspainon 3:tta astetta. Mitä taas äänen korkeuteen tulee, niin on ensimmäisen osan ääniasema useimmiten korkeampi kuin toisen.

Esim. Sisar on iloluontoinen, mutta veli on surumielinen.

d. Mutta jos vastakohtaisuuden toista puolta tahdotaan enemmän huomattavaksi kuin toista, ei riitä ainoastaan äänen voiman ja äänen pituuden lisääminen, vaan täytyy myöskin korottaa äänen asemaa.

Esim. Hänen isänsä on hyvä ja kunnollinen, mutta olisitpa nähnyt hänen äitinsä.

Erotus määräyspainon ja vastakohtaisuutta ilmaisevan painon välillä on se, että vastakohtaisuutta ilmaisevan painon:

a. voivat saada sekä ymmärre- että apusanat;

b. se pääasiallisesti riippuu lauseen sisällyksestä ja ajatusjuoksusta, eikä sanojen asemasta lauseessa;

c. tämän painon tarkoitus ei ole ainoastaan esiintuoda erityistä sanaa, vaan se samalla luopi ajatuksissa toisen sanan, johon lausuttu sana on vastakohtaisessa suhteessa;

d. vastakohtaisuuden toisen osan ei tarvitse olla sanoin ilmoitettuna, vaan saattaa se olla ainoastaan edellytetty.

Huom.! Vastak. ilmaiseva paino todistaa selvästi että meillä sanain ohessa on toinen valtava voima, jolla voimme ilmaista mieltämme, nimittäin äänenpaino.

Ymmärresanat voivat yhtaikaa saada sekä määräys- että vastakohtaisuutta ilmaisevan painon.

Esim. Laiska[1] palvelija[+] sai[1] hyvän[3] isännän[2].

2. Vastakohtaisuutta ilmaisevan painon jako.

1. Ehdoton ja ehdollinen.

a. Ehdoton vastakohtaisuus.

Sanat, jotka sisältävät ehdottomasti vastakohtaisia ymmärteitä, voivat saada vastakohtaisuutta ilmaisevan painon huolimatta siitä, ovatko ne sitten samassa tai eri lauseissa, taikka onko niillä erityisiä vastakohtaisuutta ilmaisevia konjunktiooneja taikka ei.

Esim. Usein[2] matala[1] kanto[+] kaataa[1] ison[3] reen[2]. Elä[-]

ennen[2] vanhaa[2] moiti[1] ennenkuin[2] uuden[3] tavat[2]

tunnet[1]. Ei[-] väärästä[3] puusta[2] saa[1] suoraa[3] keppiä[2].

Antaa[1] hyvä[+] vähästänsä[2], paha[-] ei[-] _paljostakahan[2]. Ei siitä itse valkene, jos muita mustaa. Illanvirkku, päiväntorkku.

b. Ehdollinen vastakohtaisuus.

Ehdollisessa vastakohtaisuudessa ovat kaikki yhdenlaatuiset eri sanat, jotka ovat toisiaan vastaavina lauseen osina, vastakkain asetetuissa, mutta rajoittavien konjunktioonien yhdistäneissä lauseissa.

1). Jos sama sana muodostaa toisiansa vastaavat lauseen jäsenet, niin tietysti ei synny mitään vastakohtaa (esim. lauseen subjektien välillä).

Esim. Hän oli _hyvä-, mutta hän voi myös olla paha. Sitävastoin: He ovat hyvät, mutta te olette pahat.

2). Vastakohtaiset, varsinkin rajoitusta tarkoittavat adverbit, saavat usein vastakohtaisuutta ilmaisevan painon niiden sanain ohessa, joille varsinainen paino tulee.

Esim. Vaikka hän oli aatelinen, oli hän kuitenkin kansallismielinen.

3). Varsinkin annetaan paino adverbille eli konjunktioonille, kun vastakohtaisuuden toinen puoli on edellytetty, jotta siihen siten paremmin huomiota teroitettaisiin.

Esim. Pienillä padoilla on myös korvat, (Edellytetty: eikä ainoastaan suurilla). Hän oli sentään suuren Kustaa Adolfin tytär. (Edellytetty: vaikka hänellä oli vikoja).

Erilaista vastakohtaisuutta sisältävät sanat: Isä on ruotsalainen, mutta äiti on saksalaista syntyperää. Elä minua kiitä, vaan kiitä Jumalaa pelastuksestasi. Hevonen oli ruma, sitävastoin olivat vaunut kauniit. Hän juoksee nopeammin kuin sinä. Hän juoksee nopeammin kuin sinä ajat. Hänen härkänsä on melkein yhtä hyvä kuin sinun hevosesi.

Kun positiivistä sanaa vastaavana sanana on komparatiivi tahi superlatiivi, niin saavat molemmat painon.

Esim. Rakas saa väistyä, kun rakkaampi tulee.

Prepositioonille paino:

Esim. Auta miestä mäessä, elä mäen alla.

Semmoisia sanoja kuin: todellakin, juuri, kerrassaan, saavat vastakohtaisuutta ilmaisevan painon niiden sanain ohessa, joille varsinainen paino tulee.

Esim. Juuri hän on tehnyt tämän murhan (eikä kukaan muu). Tämä on todellakin kaunista.

Kun lauseen osat kahdessa toisiinsa yhdistetyssä lauseessa muutetaan niin että toisen lauseen subjekti käy objektiksi tahi predikaatin määräykseksi toisessa, saavat ne vastakohtaisuutta ilmaisevän painon.

Esim. Renki potkaisi hevosta ja hevonen potkaisi renkiä.

2. Edellytetyt ja kätketyt vastakohdat.

a. Edellytetty on vastakohtaisuus silloin kuin vastakohtaisuuden toinen osa ei ole sanoin ilmituotu.

b. Kätketty on. vastakohtaisuus silloin kuin toinen tai molemmat vastakohdat ovat lausuttuina semmoisilla sanoilla, että vastakohtaisuus piiloutuu eli käy epävarmaksi.

Edellisessä tapauksessa on sääntönä:

Ota selville vastakohtaisuuden edellytetyt osat.

Jälkimmäisessä tapauksessa on sääntönä:

Muodostele tuota epävarmaa vastakohtaisuutta eli, toisin sanoen, aseta vastakohtaisuus yksinkertaisempaan muotoon.

Muist. Selvässä ja elävästi lausutussa puheessa esiintyy edellytetty vastakohtaisuus selvästi kuulijalle yksinomaan painon kautta.

Esim. Käveletkö sinä kaupunkiin? Käveletkö sinä kaupunkiin? Käveletkö sinä kaupunkiin?

Edellytetyn osan ilmaiseminen.

Esim. Tyvestä puuhun noustaan (edellytetty: eikä latvasta). Ei saa siltoja sanoista (vaan teoista). Ei yksi kauan naura (mutta useammat voivat nauraa kauan). Vuoren toisella puolen on myös taloja (eikä ainoastaan tällä). Paha on mielellä asunto, kun on mieli muiden päässä (eikä omassa). Ei koirakaan kotiväkeä hauku (saatikka sitten ihminen). »Ihminen» on kätketty vastakohta. Muodostettuna saamme: koira järjetön luontokappale, ihminen järjellinen olento. Ei kaikilla aaseilla ole pitkiä korvia (muutamilla on lyhyet).

Kätketyn osan ilmaiseminen.

Vastakohtaisuutta sanomme kätketyksi silloin kuin toinen taikka molemmat puolet lausutaan kuvaannollisesti sanoilla, jotka vähemmin terottuneelta käsitykseltä kätkevät vastakohtaisuuden varsinaiset osat. Jos siis epävarmuuden sattuessa tahtoo todistaa vastakohtaisuuden olemista, niin täytyy vastakohtaisuutta muodostella.

Vastakohtaisuuden muodosteleminen merkitsee siis sitä, että molemmat osat lausutaan semmoisilla sanoilla, jotka ilmoittavat niitä yleisiä käsitteitä, joihin tuo kuvannollisesti lausuttu vastakohtaisuus sisältyy.

Semmoisia vastakohtaisuuden muodosteluja ovat esim.: sisällinen — ulkonainen (toiminta tai tila), kauneus — rumuus, hyve — pahe, sota — rauha, pimeys — valkeus, elämä — kuolema, rikkaus — köyhyys, iloa—surua, entisyys — nykyisyys, j.n.e.

Esim.

On Suomi köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet. Sen vieras kyllä hylkäjää, vaan meille kallein maa on tää: sen salot, saaret, manteret ne meist' on kultaiset.

Muodostelu.

1 osa. Köyhä, salot, saaret, manteret jos kultaa kaivannet.

Vieras Hylkäjää (ei rakasta).

2 osa. Kultainen. Meist' = maan asukkaista, jotka eivät sitä kaipaa.

Meille Kallein (rakastaa).

»Ja jos tykkien luon' edes harjannut sotavanhus ois, joku mies, jok' on ruutia haistellut, johon luottaa vois; mut' ei, vaan poikapa hento nyt siin' viistoistavuotias, kreivi Schwerin, saa vastata patterista — voiko turvata semmoisiin?»

1 osa. sotavanhus mies

2 osa. poikapa viistoistavuotias.

»Teiss', everstluutnantti, riutunehen jo voiman nään; toki henkenne tarjota rohkeetten maan eestä tään; elon aamu se mulla on parhaallaan — viistoist' ikävuottahan mull' on vaan —».

1 osa. Teiss' riutunehen voiman (vanha). 2 osa. mulla elon aamu (nuori).

Maamme.

1. Maa, isänmaamme, Suomenmaa,

soi[1] sana[+] kultainen[1]!

Ei laaksoa, ei kukkulaa,

Ei vettä, rantaa rakkaampaa[1],

kuin kotimaa tää pohjainen[1],

maa kallis[1] isien[1].

2. On Suomi köyhä[1], siksi[2] jää[1],

jos kultaa[2] kaivannet[1].

Sen vieras[+] kyllä hylkäjää[1],

vaan meille kallein[2] maa[1] on tää:

sen salot, saaret, manteret

ne meist' on kultaiset[1].

3. Ovatpa meille rakkahat[1]

koskemme[+] kuohuineen[1],

ikuisten[2] honkain[1] huminat[+],

täht'yömme[+], kesät[+] kirkkahat[1],

kaikk'[+], kuvineen[1] ja lauluineen[1]

mi painui[1] sydämmeen[2].

4. Täss'[2] auroin[2], miekoin[2], miettehin[2]

isämme[+] sotivat[1].

Kun päivä[+] piili[1] pilvihin[2]

tai loisti[1] onnen[3] paistehin[2],

täss'[2] Suomen[4] kansan[3] vaikeimmat[3]

he vaivat[2] kokivat[1].

5. Tään[5] kansan[4] taistelut[3] ken voi[1]

ne kertoella[2], ken?

Kun sota[+] laaksoissamme[2] soi[1],

ja halla[+] näläntuskan[2] toi[1],

ken mittasi[1] sen hurmehen[2]

ja kärsimykset[2] sen?

6. Täss' on sen veri[+] virrannut[1]

hyväksi[2] meidänkin,

täss' iloaan[2] on nauttinut[1]

ja tässä huoltaan[2] huokaillut[1]

se kansa[+], jolle muinahin[2]

kuormamme[2] pantihin[1].

7. Tääll' olo[+] meill' on verraton[1]

ja kaikki[+] suotuisaa[1];

vaikk' onni[+] mikä[1] tulkohon[1],

maa, isänmaa se meillä on[1];

Mi maailmass'[2] on armaampaa[1]

ja mikä kalliimpaa[1]?

8. Ja tässä[2], täss'[2] on[1] tämä maa[+],

sen näkee[1] silmämme[+];

me kättä[3] voimme[1] oientaa[2]

ja _vettä[3], rantaa[3]: osoittaa[2]

ja sanoa[2]: kas[1] tuoss'[2] on[1] se,

maa[+] armas[1] isäimme[1]!

9. Jos loistoon[2] meitä saatettais'[1]

vaikk' kultapilvihin[2],

miss' itkien[2] ei huoattais'[1],

vaan tähtein[3] riemun[2] sielu[+] sais[1],

ois tähän köyhään[3] kotihin[2]

halumme[+] kuitenkin.

10. Totuuden[1], runon[1] kotimaa[+],

maa[1] tuhatjärvinen[2],

miss elämämme[+] suojan[2] saa[1],

sa muistojen[2], sa toivon[2] maa[1],

ain'[2] ollos, onnees[3] tyytyen[2],

vapaa[1] ja iloinen[1].

11. Sun kukkas[+] vielä[2] kuorestaan[2]

vapaaksi[2] puhkeaa[1];

viel'[2] lempemme[+] saa[1] hehkullaan[2]

sun toivos[3], riemus[3] nousemaan[2],

ja kerran[2] laulus[+], synnyinmaa,

korkeemman[3] kaiun[2] saa[1].

Vänrikki Stool.

1. Mennyttä[3] aikaa[2] muistelen[1]

niin mielelläni[2] vielä[2];

niin moni[1] armas[1] tähtönen[+]

minulle viittaa[1] siellä[2].

Ken mua seuraa[1] retkelle[2]

Nyt[2] Näsijärven[3] rannalle[2]?

2. Siell'[2] opin[1] miehen[3] tuntemaan[2],

hän sotamies[1] ol' ennen[2],

nyt[2] vänrikki[1] ol' arvoltaan[2],

vaikk' onni[+] näytti[1] menneen[2].

Ties kuinka samaan[4] talohon[3]

satuimme[1] saamaan[2] asunnon[3].

3. Mies[1] olin silloin[2] kelvokas[2],

niin luulin[1], vaikka miksi[2].

Min' olin ylioppilas[1],

mainittiin[1] maisteriksi[2];

hupaasti[2] elin[1] »mensallain»[2],

Stool[+], hän söi[1] armoleipää[2] vain.

4. Minulla oli[1] »vaakunaa»[+]

ja piippu[+] merenvahaa[1].

Stool poltti[1] kototupakkaa[2]

jos häll' ei pulaa pahaa[1];

mut' silloin[2] sai[1] vaan sammaleen[2]

niveräpiippu[+] täytteekseen[2].

5. Oi kulta-aika[+] riemukas[1],

suloisin[1], armahaisin[1],

kun nuor'[1] on, ylioppilas[1],

ja puutetta[+] ei laisin[1],

ja huolt'[2] ei tuntis[1] ollenkaan[2],

kun viikset[3] vaan sais[1] kasvamaan[2]!

6. En tiennyt[1] muiden[3] hädäst'[2], en[1],

ilosta[2] sydän[+] sykki[1];

vahv'[1] olin, punaposkinen[1],

ja kaikki[1] suonet[+] tykki[1].

Niin nuori[1] olin, riehakas[1],

ja ylpeä[1] kuin kuningas[2].

7. Mut' hyljättynä[2] majassaan[2]

Stool[+] istui[1] nurkumatta[2],

loi[1] nuottaa[2], imi[1] piippuaan[2],

meluumme[3] puuttumatta[2].

Tuommoisen[2] suhteen, sen mar ties[1],

min' olin oikein[3] aika[2] mies[1].

8. Minusta näky[1] hupaisin[2]

ol' ukon[1] käyrä[1] varsi[+]

ja kasvot[+], jäykät[1] liikkeetkin[+]

ja vanha[1] vaateparsi[+],

vaan konkkanenä[+] erikseen[2]

sangattomine[2] lasineen[1].

9. Monasti[2] menin[1] ukon[3] luo[2]

ilveilemähän[2] suotta[2].

Mik' iloni[+], kun suuttui[1] tuo,

ja häitä ratkes[1] nuotta[+],

kun kädest'[2] ukon[3] kävyn[2] vein[1],

ja paikoin[2] väärän[3] silmän[2] tein[1]!

10. Hän silloin[2] ylös[2] kavahtaa[1],

mun ovest'[2] ulos[2] työntää[1];

sananen[+], hitu[+] vaakunaa[1],

ja taas[2] hän rauhan[2] myöntää[1].

Ma tulin[1] taas[2] kuin ennenkin[2]

ja samoin[2] taaskin[2] ilveilin[1].

11. Ett' oli nuori[1] aikoinaan[2]

myös ukko kerran[2] ollut,

enemmän[2] nähnyt[1] matkallaan[2]

ja kauemmaksi[2] tullut[1],

en sitä silloin[2] huomannut[1],

siks' olin liian[2] oppinut[1].

12. En myös, ett' ilomielin[2] hän

verensä[2] tuorehimman[3]

vuodatti[1] eestä maamme[2] tän

nyt[2] mulle rakkahimman[3].

Ma olin nuori[1], riehakas[1],

hän vänrikki[1], ma kuningas[1].

13. Mut moisiin[3] ilveilyksikin[2]

vihdoinkin[2] kyllästyin[1] ma.

Kuink' oli, talvipäivääkin[2]

lyhyttä[3] pitkäksyin[1] ma;

olipa oikein[2] outoa[1],

ei tahtonut[1] se loppua[2].

14. Ma tartuin[1] ensi[3] kirjahan[2],

hakien[2] huvitusta[3],

ol' teos[1] tuntemattoman[2]

se Suomen[3] taistelusta[2];

armosta[2] vaan tuo kansiton[+]

lie päässyt[1] muiden joukkohon[2].

15. Mukaani[2] vein[1] sen, kääntelin[1]

sivuja[2] jonkun[3] hetken[2],

en tiedä[1], kuin näin esihin[2]

sain[1] Savon[4] miesten[3] retken[2];

ma lu'in[1] rivin[2], lu'in[1] kaks[2],

vereni[2] tunsin[1] kuumemmaks[3].

16. Näin[1] kansan[2] kaikki[3] koittavan[2]

edestä kunniansa[3];

näin[1] sotajoukon[2] voittavan[2]

nälissään[2], viluissansa[2].

Jokaista[3] sanaa[2], lukeissain[1],

suudella[2] tahdoin[1] innoissain[2].

17. Vaarassa[1], tulen[1] keskellä

tuon parven[1] urheutta[+]!

Mill' ansaitsit[1], maa raukka, sä

noin suurta[3] rakkautta[2],

noin kallis[2] kuinka olla voit[1],

kun leiväks'[2] pettua[2] vaan soit[1]!

18. Aloille[2] aatteheni[+] mun

vei[1] tuntemattomille[3],

uus[1] elo[+] syttyi[1] sieluhun[2],

aavistamaton[1] sille;

kuin siivin[2] lensi[1] aikani[+],

oi kuink' ol' lyhyt[1] kirjani[+]!

19. Se loppui[1], samoin iltakin,

vaan hehkuvalla[3] miellä[2]

ma lisää[3] kuulla[2] halusin[1]

ja selvitystä[2] vielä[2]

niin moniin[3] kohtiin[2] hämäriin[3].

Luo[2] vanhan[3] Stoolin[2] läksin[1] niin.

20. Häll' oli paikka[+] entinen[1]

ja työkin[+] samallainen[1].

Vastaani[2] lensi[1] ovellen[2]

jo katse[+] nurjamainen[1];

olipa, kuin ois kysynyt[1];

Vai yökskään[2] ei saa[1] rauhaa[2] nyt[2]?

21. Mut muuttuneena[2] tulin[1] ma,

miel'[+] oli toisenlainen[1]:

»Luin[1] Suomen[3] viime[3] sodasta[2],

olenhan Suomalainen[1].

Mua lisää[1] kuulla[+] haluttais[1],

kenties teiltä sitä sais[1]?»

22. Näin lausuin[1]. Silmäns'[2] ihmeissään[2]

luo[1] ukko[+] nuotastansa[2];

ne loistavat[1], kuin seisois[1] hän

edessä rintamansa[2]:

»Jotakin ehkä tietäisin [1],

olinhan siellä[2] minäkin».

23. Ma istun[1] olkivuoteellen[2];

sanella[2] Dunckerista[3]

hän alkaa[1], töistä[3] urhojen[4]

ja Malmi[3] kapteenista;

hänellä kasvot[+] kirkastuu[1],

Oi, kuinka hän nyt[2] kaunistuu[1]!

24. Hän veripäivät[2] nähnyt[1] on

ja käynyt[1] surman[3] tiellä[2],

ja voiton[2] nähnyt[1], tappion[2],

jonk' äityy[1] haavat[+] vielä[2];

häll' on niin paljo[1] muistissaan[1],

maailma[+] mit' ei muistakaan[1].

25. Siin' istuin[1] hiljaa[2], kuultelin[1],

ei sanaa[+] kadonnunna[1]:

puol'yö[+], kun sieltä[2] erkanin[1],

jo oli kulununna[1];

hän saattoi [1] minut ovellen[2],

mua iloisesti[3] kätellen[2].

26. Nyt[2] viettää[2] yhdess'[2] aljettiin[1]

eloa[3] hauskaa ratki,

murehet[2], riemut[2] jaettiin[1]

ja yksin »vaakunatki»[2].

Nyt[2] olin vaan yl'oppilas[1],

hän suurempi[1] kuin kuningas.

27. Ja ukon[3] suust'[2] on[1] tarutkin[+]

ne, joita laulan[1] tässä.

Niit' usein[2] öisin[2] kuultelin[1]

pärehen[2] liekinnässä[2].

Ne korutont'[2] on kertomaa[1],

ne ota[1], kallis[1] synnyinmaa.

Maamme.

Vastakohtaisuutta ilmaiseva paino.

1. Laaksoa — kukkulaa; vettä — rantaa; pohjainen kotimaa — (edellytetty: muut kotimaat tai etenkin eteläiset seudut).

2. Katso edellä: 2. Edellytetyt ja kätketyt vastakohdat.

3. Täht'yömme (pimeys) — kesät kirkkahat (valkeus); Kuvineen — lauluineen (näkö — kuulo; tähtiyöt ja ihanat kesät: se mitä näemme; koskien kohinat ja honkain huminat: se mitä kuulemme).

4. Auroin (rauhan asein) — miekoin (sodan asein); auroin, miekoin (ulkonaisin asein) — miettehin (sisällisin asein); — piili pilvihin (pimeys = onnettomat olot) — loisti onnen paistekin (valkeus = onnelliset olot).

5. Sota (hyökkäys ihmisten puolelta) — halla (hyökkäys luonnon puolelta); hurmehen (ruumiillinen kärsimys) — kärsimykset (oikeastaan kärsivällisyys, henkinen kärsimys).

6. Meidänkin — (edellytetty: heidän, jotka silloin elivät); iloaan — huoltaan.

7. Verraten — kaikki (täällä on kaikki, mitä tarvitsemme sekä ruumiilliseksi että henkiseksi viihtymykseksemme).

8. Vettä — rantaa.

9. Loistoon kultapilvihin (missä on yltäkyllin elämän riemua) — köyhään kotikin (missä on elämän riemun puute); itkien huoattais (surua) — tähtein riemun (iloa ihanteellisessa merkityksessä).

10. Totuuden (siveellisen totisuuden, vakavuuden) — runon (iloisuuden); muistojen (entisyyden) — toivon (tulevaisuuden); onnees tyytyen (osoittaa vapauden ja ilon puutetta) — vapaa, iloinen.

11. Vielä kuorestaan (puhkeematon) — vapaaksi puhkeaa (puhjennut); lempemme (henkinen maaperä).

Vänrikki Stool.

1. Sotamies — vänrikki; ennen — nyt; arvoltaan vänrikki (ylennystä, ulkonainen loisto) — onni näytti menneen (köyhyyttä, todellisuus).

3. »Mensallain» (hyvät tulot opettajana) — armoleipä (ilman tuloja); Stool — (edellytetty: minä).

4. Minulla — Stool; »vaakunaa» (hyvää tupakkaa) — kototupakkaa (huonoa tupakkaa); sammaleen — (edellytetty: eikä lehdistä tehtyä tupakkaa); ei pulaa pahaa — silloin (pahassa pulassa); merenvahapiippu (kallis piippu) — niveräpiippu (halpa piippu).

5. Ja huolt' ei tuntis ollenkaan (ei muita suruja tuntenut, ainoastaan että) — viikset sais kasvamaan.

6. Muiden hädäst' — ilosta (minun iloni).

7. Stool — (edellytetty: me); loi nuottaa, imi piippuaan (hiljaista tointa) — meluumme; tuommoisen (vähäpätöinen henkilö) — aika mies (tärkeä henkilö).

10. Taas — ennenkin.

11. Ukko — (edellytetty: niinkuin minä); silloin — (edellytetty: myöhemmin).

12. Hän — ma; vänrikki — kuningas.

13. Lyhyttä (aistimin tajuttuna) — pitkäksyin (pitkä henkisessä merkityksessä, ikävän johdosta).

14. Kansiton (arvoton kirja) — muiden (arvokkaiden kirjojen).

17. Kallis (rakkautta) — pettua soit (tylyä kohtelua = ei rakkautta).

20. Yökskään — (edellytetty: kun päivällä ei saa).

21. Teiltä — (edellytetty: kun kirjasta en saanut).

22. Minäkin — (edellytetty: niinkuin ne, joista luit).

24. Voiton — tappion; häll'— maailma (toiset ilmiset); muistissaan — ei muistakaan (muistanut — unohtanut).

26. Nyt — (edellytetty: ennen); hän — (edel.: minä); yl'oppilas — suurempi kuningasta.