HEINRICH HEINE (1799-1856)
Uuno Kailas translation
YLÖSNOUSEMUSPÄIVÄNÄ
Ah armahin, kun jo arkussas sinä pimeässä nukut, minä astuva oon alas hautahas, minun hyväilyihini hukut.
Sinun huulias hulluna suutelen, tomu kylmä ja mykkä sinä! Minä nauran ja itken ja vapisen, tomu koht’ olen myöskin minä.
Sydänyöllä kun nurmen nukkujain käy karkelo ylitse hautain, me kaksi, me jäämme multaan vain ja väliin samojen lautain.
Ja kun tuomiopäivänä kutsutaan kaikk’ kuollehet mättähistään, sylityksin me jäämme nukkumaan. Me piittaisimmeko mistään!
ROUVA SURU
Iloss’ onnen päivien kirkkaimpain elo kävi kuin hyttystanssi vain. Monet ystävät mull’ oli rakkahat, kuin veljet he kanssani jakoivat niin pöytäni parhaat herkut kuin markkanikin, nämä serkut.
On onni ja viini haihtunut, ovat poissa ystävät kaivatut; jo sammui päivänpaistehet, ovat hyttystanssit kuollehet. Pois häipyvät hyttyset, veikot, kun tulevat murheen peikot.
Yön tuulet nurkissani soi, Suru vuodettani vartioi. Näen hällä viitan valkean, yömyssyn ja nuuskarasian; se narisee hirveästi, Suru nyökkää ilkeästi.
Minä unta näin: tuli takaisin taas onneni päivin keväisin, tuli ystävät, hyttystanssi, oi – naris silloin rasia – hitto soi! Unet eivät kimmellä enää – Suru-vanhus niistää nenää.