ALBERT EHRENSTEIN (1886-1950)
Uuno Kailas translation
VAELTAJAN LAULU
Ystäväni ovat häilyviä niinkuin ruoko, heidän sydämensä istuvat heidän huulillaan, puhtautta eivät he tunne; tanssia tahtoisin heidän päänsä päällä.
Tyttö jota rakastan, sielujen sielu sinä, valittu, valosyntyinen, koskaan et sinä katsonut minuun, sinun sylisi ei ollut valmis, minun sydämeni paloi tuhkaan asti.
Minä tunnen koiran hampaat, Viima-päin-kasvoja-kadulla minä asun, seula-katto on minun pääni päällä, home pitää seinillä iloaan, niissä on hyviä koloja sateen varalta.
»Tapa itsesi!» sanoo veitseni minulle. Loka on makuusijani; korkealla ylläni juhlavammissa vetävät vihamieheni kuu-sateenkaarta.
EPÄTOIVO
Viikkokausiin en sano yhtään sanaa; yksin elän ja kuihdun. Taivaalla ei pala yhtään tähteä. Tahtoisin kuolla.
Ahdistus himmentää silmäni, kyyristyn johonkin loukkoon, tahtoisin olla pieni kuin lukki, mutta ei kukaan muserra minua.
En ole tehnyt pahaa yhdellekään, autoin vähän hyvässä kaikkia. Onni, ei minun pidä sinua näkemän. Ei tahdota haudata minua elävältä.