FRIEDRICH HÖLDERLIN (1770-1843)
Uuno Kailas translation
HYPERIONIN KOHTALOLAULU
Ylhäällä valossa kuljette vienoilla kentillä, henget autuaat! Jumal-ilmat väikkyvät koskevat otsaanne hiljaa niinkuin soittajan sormet kieliä pyhiä.
Vailla kohtaloa, lailla nukkuvan rintalapsen henkivät taivahiset, puhtaina säilyneet ujojen nuppujen suojassa. Henkensä heidän iäti kukkiva on, ja silmien autuaitten syvä katse tulvii iankaikkista, hiljaista kirkkautta.
Mutta ei meille missään rauhan sijaa suotu. Kärsivät ihmiset hukkuvat, putoavat suin päin, sokkoina hetkestä toiseen hetkeen kuin vesi putoaa kallionkieleltä kallionkielelle tuntemattoman syliin.
ILLASSA
Jo laske, armas aurinko. Tunteneet he eivät sua, palvoen pyhyyttäs: Sä oothan siivin vaivattomin raskautettujen yli noussut.
Mä nousus, laskus näin, Valo, lempeät, tää silmä sinut ymmärsi, ihanin! Mä opin suuren palvomisen: joi sydän lääkettä Diotiman.
Sua, taivaan sanansaattaja, kuuntelen, sua, Diotima! Rakkaus, luotas sun päin päivän kultaa silmä tämä kiittäen kääntyi! Ja iloisemmin
nyt solisivat lähtehet, kukkien ol’ ihanampi, armaampi hengitys, ja kultapilvist’ alas satoi siunaus eetterin, niinkuin hymy.