TUOMIVAARAN TUOLLA PUOLEN.
Reading edition
I
Pakkaspäivä, kimmel kirkas. — Mieli kimmel-kirkkahampi sulhon suksilla sujuvan!
Minne matka miehen nuoren?
Tuomivaaran tuolle puolen salon piikojen pitoihin: siellä metsän kekrikestit.
Vaaran alla, alantehessa, huurreviidakon humussa, tien ohessa onnenpoian paistoi pihlaja punainen: tertut riippui, ritvat taipui, oksat onnesta kumarti.
Näki sulho sen sydämin riemahtavin, raikahtavin.
Näki onnensa omansa puuntavassa marjapuussa: niinkuin paistoi marjan poski, niin on paistoi neiden poski, niinkuin marjat maanitteli, niin odotti onnen-suukko!
II
— Hili-hili! tili-tili! tili-tili! hili-hili!
Mistä jäähile-hilinä, mistä tiukujen tilinä?
Se on tilhien tilinä, tulihelttojen helinä siinnossa sinisen ilman.
— Hili-hili! tili-tili! tili-tili! hili-hili!
III
Hämärti. Hiljeni hilinä.
Minne marjat pihlajasta? Hämytärkö häivytteli, pimennotar piilotteli?
Ei hämytär häivytellyt, ei pimeä piilotellut: liekki leimusi sininen alla pihlajan, pimeä muunne verhonsa veteli, sen vain kierti kierrokseensa.
Kenpä tulen tuikahutti, rakovalkean rakenti? — Auvon-sulho aamullinen.
Liekki lauloi, hiilet helkkyi, miehen mielessä helisi: iloko? — ei, vaan itku.
Kun näki oksat onnettomat, tertut, pannut paljahiksi, ritvat, riistetyt alasti, mitä mietti mielessänsä?
— Omaa muisti murhettansa.
Kun loisti lumella marjat, rikkisyödyt, rikkilyödyt, mitä muisti mies murehen?
— Sydänverensä vuotamista.