ERÄTIELLÄ EKSYNYT.
Reading edition
— Kuule, kuule, Kiesus-kulta, auta, auta, Armo-Luoja, auta miekkoista minua, erämiestä eksynyttä!
Ilta on iso käsissä, yön tulevat tummat tunnit: alhot ammoin jo pimeni, vain ylinnä ypälehellä vaaranhuipun hulmehtivi päivän kuoleva kipinä; koht'on aika kummitusten, metsän peikkojen pahojen, kuulen jo jalkojen jytinän, kuulen ruskavan risujen — auta, auta, Kiesus-kulta, auta, oi, hädässä hengen!
Kolmasti minä jo, koito, saavuin paikkahan samahan — tuohon koivunkonkelolle auhdolle ahoperälle; kuljin kauheita kehiä: kuljin kuusikot kumeat, käpykankahat kamalat, peninkulman perästä toisen horjuin Hornan hongikoita, mätkin maita, sotkin soita, umpilampia umeita kiersin, kaarsin koskiakin, viidesti Venähen järven.
Nälkä jo näköä syöpi, kontti tyhjä, lintukontti, toinen tyhjä nuolikontti, tyhjempi minun mahani — epätoivo vain evästä.
Kuule, kuule, Kiesus-kulta, tule tänne, tarvis oisi, auta miestä, oi, mäessä: itse en tunne, tuhma, tuota, kunne kulkea pitäisi, tule, kuljeta kädestä, opastele oikeahan; tai et itse ennättäne kesken kirkkokiirettesi, pane paimenpoikiasi, ehättele enkeleitä, en minä parasta pyydä, pane pienin paimenista, pahin palkkapoi'istasi; työnnä suoraan työsijoilta: jauhinkiven kierrännästä, riihessä rimuamasta, palolta, perältä pellon, kaskikoivun kaadannasta, raunioitten raadannasta, ometan oven takoa taikka härän hännän alta — elä vaatteita valitse.
En ole itsekään korea: nukkanuttu, piikkopaita, housutkin kotikutoiset, verkaa ei väheäkänä.
Siitäpä suuttui salon ukko, siitä suuttui ja sydäntyi; turhaan lauluilla lepytin, turhaan kullalla kukitin, hopeoilla huolittelin: eipä taipunut Tapio! Silmät päästäni sokaisi: pois pakeni linnut puista, en edes ehtinyt älytä; oksat kummiksi kuvasi: latvat puista puhki laskin, haavannorkot nuolin noudin kävyt kuusista karistin, tuulenpesät tuivertelin — linnun luulin ampuvani, oravahan osaavani.
Kaikki nuoleni kadotin.
Jos konsa kotihin pääsen kultaisille kartanoille, hopeisille huonehille oman aittasen ovelle, oman pirtin pöydän päähän ohraleivät ottamahan, rieskamaidot maistamahan, voita veitsin vuolemahan, sitten kylyn kylpemähän, kylvettyä kaatumahan kera kullan vuotehelle — polvin kirkkohon kävelen, kuvia kumarteleime, kuvaa hyvän Henterikin, kiitän Maaria-emoa, eniten sinua Kiesus; ostan kultakynttilöitä, tuhatluvuin tuohuksia: niitä poltan kuin pärettä edessä sinun kuvasi; eipä siitä tuli sammu, tuli sammu, tuohus tummu sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana
— keväät palaa, kesät palaa, syksyt palaa, palaa talvet yöt ja aamut, päivät, illat; vasta silloin sammunevi, vasta tuolloin tummennevi, konsa tummuu taivaan talot: sammuu päivyt paistamasta, kuu kulta- kumottamasta, palamasta pohjantähti, kointähti kimaltamasta.