ISO PUHELI…
Reading edition
Iso puheli poiallensa:
— Karhu on peto kamala, halla julma juhlavieras, hirveämpi vainohurtta, pään menoksi metsätiellä sala jousta jouduttava taikka tunkeva tupahan tuomisena tuohus tuima kera tapparan terävän — ne silti leikin on asia lemmen vaaran vaaniessa: niinkuni hyttysen hyrinä rinnalla jylyn Jumalan, meren jäitten järkkyessä tiu'un kirkkahan kilinä.
Keiho karhun karkoittavi, halla häätyvi hi'ellä, vainohurtta hurmehella — tuli ei taltu lemmen-liekin ei vedellä, ei verellä. Ei ole leikki lemmen-liekki: iskit liekin leikitellen, liekki leimahti kuloksi, hiillyt helposti poroksi. Muista: aina järkeen jäätä, silmiin jäätä, huuliin jäätä, kun hymyät, hymyä hyytä, kun saat suuta, niinkuin kyytä suutele — niin lauot langan, merta ei mieltäsi menetä, tahto ansahan takerru, pysyt herrana omana, ole et orja, naisen orja.
Onneton on kullan orja, silti saattavi sanoa:
»Auki taivahan veräjät: orhi on oma edessä, raha saapi, virkku viepi!»
Onneton on onnen orja, silti saattavi sanoa turman tullessa tupahan:
»Olen ollut onnenpoika!»
Onnettomin naisen orja! Mitä saattavi sanoa? Ei mitänä: mykkä kieli, kiviriippa rintaluilla. Neiden vierellä vapiset, yksin ollen ohkaelet tunnossa tukala tuska; pelkäät häntä ja halajat!
Et enää tunne itseäsi, ja jos järkeä jälellä hitu on sinulla vielä — naurat, narri, itsellesi, ellet kirskuen kiroa.