TEKIJÄN ESIPUHE.

Etelämeren saaret ovat siksi kaukaisia seutuja meille suomalaisille, ettei ole ihmeteltävää, vaikka tietomme ja käsityksemme niistä ovatkin vaillinaiset, usein jopa virheelliset. Sikäläisiä oloja kuvaava alkuperäinen matkakirjallisuutemme on verrattain köyhä. Mitä Tyynenmeren kansojen oloista tiedämme, perustuu suurimmaksi osaksi romaani- ja kertomakirjallisuuden useinkin mielivaltaisiin kuvauksiin ja harvoihin tieteellisiin teoksiin, joiden yksityiskohtainen perinpohjaisuus ei yleistietoja etsivää lukijaa kiinnosta.

Omien aikaisempien käsitysteni erheellisyys tropiikin elämästä etusijassa rohkaisikin minua yrittämään osaltani hieman valaista sitä hämäräperäisyyttä, minkä oletan vallitsevan muidenkin maanmiesteni tiedoissa paljon puhutuista, mutta vähän tunnetuista »paratiisillisista saarista».

Toimessani Rabaulin ainoan ja »kaikkitietävän» sanomalehden »The Rabaul Timesin» palveluksessa minulla oli mainio tilaisuus läheltä seurata valkoihoisten ja mustien — niinkuin keltaisten ja ruskeidenkin — välisiä suhteita ja tehdä havaintoja elämästä ja oloista Bismarckin saaristossa yleensä. Ettei tekeleestä silti tullut parempaa kuin tuli, johtunee tämäntapaisten aiheiden arvokkaaseen esittämiseen vaadittavan etnografisen ja etnologisen pohjasivistyksen puutteesta. Olen joka tapauksessa koettanut kuvailla sikäläisiä oloja ja elämää sellaisina kuin ne tavallisen maallikon silmillä katsottuna ovat, liioittelematta ja värittelemättä, ja uskallan toivoa, että kirjani puutteellisenakin kykenee osaltaan palvelemaan tarkoitusta, johon ylempänä viittasin.

Käytän tilaisuutta tässä yhteydessä kunnioittavimmin kiittääkseni tunnettua Uuden Guinean olojen erikoistuntijaamme, professori Gunnar Landtmania, joka, paitsi ystävällisesti kirjoittamaansa esipuhetta, ehdotti käsikirjoitukseen arvokkaita parannuksia, sekä professori Kaarlo Hildéniä hänen antamistaan tarpeellisista osviitoista.

Heinäkuulla 1927.

Tekijä.