MUSA LAPIDARIS.
Reading edition
Halu haaveen, leikkien lento levon-saamaton, käsi, katse kiehtovan hento, veri Vellamon.
Sinitiell' ilo huomenen huiluin, kisa kimmel-sees, yli kuuntelevain salakuiluin, yhä eespäin, ees!
Voi uneksijaa, sini-ilveen joka uskoi sen, joka leikkiin Vellamon viiveen tuli turvaten.
Sill' aarteita aalto janoo sini-aarnioon, alas tähdet, auringot anoo kera karkeloon.
Alas nuoret, syttyvät noutaa sydän-maailmat: sydänsoihtujen riemussa soutaa kisat kiehtovat.
Vaan sen, kehen virva syöpyy kihar-kelta tuo, sydän sairas, sammunut yöpyy levän vievän luo.
Lelu särkynyt leikin kesken, suruss' impi veen! Halu silloin on leikin lesken teon telmeeseen.
Tuless' äärimmän tyrsky-renkaan, joka tyynt' ei saa, johon eest' ei auterinenkaan näy enää maa,
kivet uurtaa untensa muotoon sydän-uhma sen: kisa niit' ei saa verenvuotoon kevätvirvainen.
Kiviveistokseen tarun tahtoo, mikä kestä ei, sinikuplina pois mi vahtoo, veren vaikka vei.