MAAN KAIHO.
Reading edition
Ei kukka vain: ne kuihtuu pois. Ei laulu vain: ne vaientuu. Vaan että kuuluttaa ne vois: käy mailla luonnon luomiskuu.
Käy kutsu päivän korkean: kukoista, nouse, nuorru, maa! Ja kummut puhkee kukkahan, päin päivää kiurut kimpoaa.
Ja sielun siipi-kaipio taas elää, tulvii, polttaa taas: vapaus, autuus, aurinko… Oi vanki, vangin-unelmaas!
Unelmat murtuu, unhoittuu, ja kukat niittää nopsa syys, mut kaipauksen porraspuu on korkea kuin iäisyys,
Sorasta suureen elämään se kaikki vartovaiset vie, kun järkkyy portit yön ja jään, kun aukee aurinkoinen tie.
Suvusta kukkii suku uus säentä pyhää säilyttäin, niin siltaa kuolemattomuus luo mullan maasta päivää päin.
Rakentaa maata rahduttain maan lapset liitoss' auringon, ja astinlauta suurempain kukinto suurin olkohon.
Aseensa aamu seppelöi; maan kaiho voittoon kantakaa, ett' elon valtaa heilimöi puutarhan lailla laaja maa!