VIII.

Itse kullakin ijällä ovat huolensa ja raskautensa. Lapsuus, ijän ensimmäiset vuodet, on vain päiväpaisteista, leutoa säätä, mikä ei tunne kesän ukkosilmoja eikä syksyn rakeita. Se hengittää terveillä keuhkoilla, maistelee ruokia vereväposkisena ja löytää iloa tyhjästäkin. Paratiisi ei ole siitä kaukana, mutta se on väärällä puolella. Vaan tässäkin ikäasteessa löytyy yksi oka, minkä kulttuuri on keksinyt. Ja se oka pistää usein kovin kipeästi lapsen sydämmeen ja panee sen, jos ei juuri verta, niin ainakin vettä vuotamaan. Kuinka monta kyyneltä onkaan aapiskirja puristanut suruttomalta lapsuudelta!

Sami oli päässyt siihen ikään, jolloin sivistynyt yhteiskunta vaatii pohjakerroksiltaanko lukemisen taitoa, jos ei muuta varten, niin ainakin sitä varten, että ne pystyvät viljelemään meidän uskonoppimme taivaista lahjaa, raamattua.

Annassa vallitsi syvä ja järkähtämätön kunnioitus tätä vaatimusta kohtaan ja monesti hän jo oli tuntenut huolta, että Samia olisi ohjattava luvulle. Mutta itsellään hänellä ei tahtonut olla aikaa ensimmäisten alkeiden antamiseen ja sitä paitsi hän epäili kykeneväisyyttäänkin siihen. Yhtenä sunnuntaina hän kuitenkin päätti tehdä ensimmäisen kokeen, ja tekikin, mutta aivan onnistumatta.

Jo puhkasi Anna kerran tämän surunsa konsulinnallekin. Se otti heti asian vakavalta kannalta. Mutta muisteli sitte toisakseen, että hänenkin vanhemmat lapsensa ensi alussa olivat olleet taipumattomia. Hän neuvoi, ettei Annan pitäisi tuota asiaa kovin surra, sillä kyllä Samikin vielä halustuu, kunhan näkee, ett'ei hän siitä mihinkään pääse.

Sitte konsulinna jäi mietteisiin hetkeksi.

Yht'äkkiä kysyi hän Annalta, tajuaako Sami ruotsia. Anna selvitti vastaukseksi, että kyllä hän on kokenut väliin Samille puhua sitä, mutta Sami ei taivu puhumaan. Mutta ymmärtää kyllä, hän luulee.

— No sitte Sami saa alkaa opetella lukemaan Svean kanssa. Ehkä onkin Svealle hauskempi, että on kumppali. Svealle tulee kotiopettajatar ensi kuun alussa.

— Konsulinna on aina minulle niin hyvä…

Mutta mahtaneekohan se opettajatar ruveta Samia opettamaan?

— Kyllä hän, kun minä käsken… Hän on merikapteeni Engman-vainajan tytär.

Anna taas sydämmestään kiitteli konsulinnaa. Mutta konsulinna vastasi, ett'ei hän muuta kiitosta pyydä kuin että Anna opettaa Samia maata pannessaan rukoilemaan hänenkin edestään, sillä lapsen rukous on puhtain ja hartain ja taivainen isä sen parhaiten kuulee. Mutta tuo pyyntö kalskahti Annasta oudolle, sillä hän tunsi Saminsa rukoukset. Vitsan avulla hän sai väliin Samin lukemaan "Isä meidän" — siinä kaikki.

Samin tähänastinen kesän vietto oli ollut niin rentoa lähellä asuvan kauppiaan pojan seurassa. Pari kertaa päivässä kilmuilivat he Bergin alahuoneiden katot, kävivät aina välihuviksi kiikkumassa tallin vinnin orressa riippuvassa nuorakiikussa, ajoivat kivi kourassa kartanolla näyttäyvät kulkukissat huoneiden kivijalan alle ja tuon tuostakin hätyyttelivät rahvaan lapsia. Kauppiaan poika, Ebbi Ask, oli vuotta vanhempi Samia ja ollut jo koulussa yhden vuoden, mutta pantu sieltä pois pahankurisuutensa takia. He olivat varsinkin halukkaita itkettämään muuatta tyttöä, samanikuistaan kuin he itse, joka kuletti kahvia isälleen lähellä olevalle työpaikalle. Ebbi koetti sitä saada suudella, kun ei aikaisempia ihmisiä näkynyt.

Tämän Ebin koulussa varttui Samistakin vallaton vekara. Ja vallattomuudellaan oli Sami saanut itselleen yhtenäisen vihamiehen Lotti-neidistä, mikä suoraan inhosi Samia ja usein, kun näki kartanolla Svean Samin parissa, käski Svean sieltä pois. Kasvoiltaan oli Sami aivan pronssinkarvainen, kun oli niin ahvoitunut, ja jalat olivat rohettuneet lämmön ja veden liikanaisesta vuorovaikutuksesta, sillä kenkiä ei hän kesäsydännä olisi suurin surmin pitänyt. Ainoa työ, mitä Sami toimitti ja mikä oli hänen erikoisvirkansa konsulinnan käskystä, oli ruohon nyhtäminen trottoaarilta Bergin talon kohdalta. Taloa oli pitkälti, siis pitkälti myös katua. Monesti Sami itkeä märsysi, kun piti olla tuolla ruohon nyhdännässä poikkinainen pöytäveitsi apunaan, vaikka eihän se kivinen katu suuria kasvanut. Siellä kadulla oli niin kuuma ja ikävä yksin olla ja kerran sitte muuan katurakki antoi niin lämpimän löylyn, kun Sami ei kerjennyt pakoon päästä, jotta hänellä korvat kuumina suhisivat.

Sami ei ottanut uskoaksensa Annan ensimmäistä kertomusta, että hän saisi alkaa Bergissä opetella yhdessä Svean kanssa lukemisen alkeita Engmanin ryökynän johdolla. Mutta kun Anna kuun ensimmäisen päivän aamuna otti esiin samettivaatteet ja puhtaan kaulustan, niin arvasi Sami, että totta on, mitä äiti on sanonut. Hänen siis pitäisi ruveta lukemaan yhdessä Svean kanssa. Samin mieltä karvasteli, sillä hän kaipposi yhtä paljon aapista kuin kotiopettajatarta, Engmanin ryökynää. Että se olisi yhtä tyly kuin Lotti-ryökynäkin, siitä oli Sami varma, sillä kaikki nuoret ryökynät olivat hänelle tylyjä.

Kun hän oli pesty, pää sileäksi kammattu, vaatteet napitettu ja kengät jalkoihin asetettu, oli hän valmis opettajattaren eteen vietäväksi. Mutta Samista itsestään oli tämä jotain raskasta, painavaa ja painustavaa. Puku tuntui raskaalta ja kankealta. Jalkoja poltti kengissä kuumana kesäpäivänä ja musta vaatteus imi kaiken auringon lämmön sisäänsä, jotta ruumis hivostui. Ja sitte täytyi olla niin siivosti, etteivät pukimet ryvöttyisi ja kaulusta kurtistuisi.

Nyt se Engmanin ryökynä tuli. Sami näki sen pirtin akkunasta ja ilmoitti äidillekin. Verannan ovesta se meni sisälle, josta Sami ei vielä ollut koskaan uskaltanut mennä. Se jo yksin herätti Samissa suurta kunnioitusta ryökynää kohtaan.

Hetken takaa lähti Anna Samin kanssa ja meni kyökin ovesta. Siellä sisällä salissa olivat konsulinna ja neiti puhelussa. Rouva antoi vähäisiä viittauksia Svean luonteesta neidille ja esitti hänelle tuon pienen tytön ominaisuuksia pääpiirteissään. Lyödä sitä ei saisi missään tapauksessa eikä juuri sen mieltäkään pahottaa, sillä lääkäri on sanonut, että lapsessa on vähän verta.

Samassa tuli Sveakin siihen. Neiti alkoi tekemään lähempää tuttavuutta Svean kanssa. Hän nosti hänet syliinsä ja suuteli häntä, nauroi ja hyväili häntä. Teki laulaen kierroksen huoneen lattialla Sveaa taluttaen ja käski Svean puhutella häntä "tant-Emmiksi".

Konsulinna puikahti kyökkiin katsomaan, eikö kahvi olisi valmista tarjottavaksi neidille. Siellä tapasi hän Annan ja Samin.

— Jasso täällä on Anna ja Sami. Tulepas Sami tänne sisälle!

Anna työnsi Samia menemään ja konsulinnan jälessä hän meni sisälle, mutta äiti jäi kyökkiin.

— Täällä olisi myös muuan oppilas, puhui konsulinna hymyillen neidille.

Neiti katsoi Samia terävästi ja Sami neitiä ja sen pukua. Neidillä oli väljä kesäpuku, mikä oli liian vaalea hänen tummalle ahavoituneelle iholleen. Toisella silmällään hän katsoi karsaaseen, jotta siitä silmästä lähtevä katse oli kokoon puristettu ja ikäänkuin suunnattu vain yhteen pisteeseen.

— Hän on meidän kartanopirtissä asuvan vaimon poika, lisäsi konsulinna selvitykseksi neidin kysyvälle katseelle.

— Vai niin.

— Sami! Etkö sinä ymmärrä tervehtiä neitiä? sanoi konsulinna pojalle, joka ujosteli ja nypläili nuttunsa nappia. Sami meni paiskaamaan kättä ja reksautti päätään kaulanikamista muka kumarrukseksi. Neiti ojensi Samille kylmästi kätensä, sillä poika näytti tekevän häneen vastenmielisen vaikutuksen.

— Tuleeko hän minun oppilaaksi? kysyi neiti, miettien että konsulinna laskee vain leikkiä hänelle.

— Kyllä jos neiti suostuu. Hän ymmärtää ruotsia. Minä lupasin hänen äidilleen, että hän saa alkaa opetella yhdessä Svean kanssa. Mutta tuleeko neidille liiaksi vaivaa?

— Ei mitenkään, kun konsulinna niin tahtoo…

Konsulinna tarttui Samia olkapäästä ja vei hänet äidin luo kyökkiin. Siellä sanoi hän Annalle, ettei hän vielä ensimmäisenä päivänä viitsi vaivata neitiä. Hän on tullut nyt vain tutustumaan oppilaisiinsa, mutta huomenna alkaa opetus. Käski sitte piian laittaa kahvia sisälle tuotavaksi.