X.
Reading edition
Seuraavana aamuna ei Sami mennyt kouluun. Anna kävi konsulinnan puheilla. Konsulinna neuvoi Annaa menemään johtajattaren luo ja taki tilaa tiedustamaan, miten asian laita on. Anna lähti pääkyyryssä nopein askelin johtajattaren puheille. Tämä oli perin pohjin tutkinut asian ja saanut tulokseksi, että Fellmanin Joria kohtaan Sami oli ollut aivan raaka ja julma. Samin käytös sitte häntä itseään kohtaan oli ollut sellaista, jollaista ainoastaan rahvaan tyhmä lapsi voipi osottaa. Ensi ehto Samin takaisin kouluun pääsemiseen on, että Sami kaikkien oppilaitten kuullen pyytää anteeksi johtajattarelta ja toinen, että Sami kahden kesken pyytää anteeksi Jorilta.
Anna ymmärsi, että Samin täytyi nöyrtyä, jos mieli takaisin päästä kouluun. Johtajatar oli muun muassa sanonut, ett'ei hän enää ollenkaan ottaisi Samia toisten lasten joukkoon, sillä Anna on pojan huonosti kasvattanut, mutta kun konsulinna on pojan toimittanut kouluun hänen luokseen ja maksaa sen edestä, niin konsulinnan vuoksi hän ei viitsi olla Samia ottamatta, jos vain Sami pyytää anteeksi niinkuin hän oli määrännyt.
Niiden tietojen kanssa Anna lähti matkaansa ja tuli konsulinnan luo selvittäen hänelle johtajattaren puheet. — Kyllä Sami on kovasti vikapää asiaan. Ja niin kovasti sitte lyönyt Joria! Jorilla olleet kasvot turvoksissa ja nenä vuotanut verta. Jorin mamma oli peljännyt kuumeen poikaan tulevan. Kyllä Sami on vallaton! — Vallatonhan se on! säesti Anna aivan myöntävästi ja itsekseen oikein kauhistui, että Sami on noin peitonnut raatimiehen poikaa.
Anna mietti, ett'ei hän muuten saa Samia kouluun kuin kovalla ankaruudella sentähden päätti hän heti ottaa asian aivan hellittämättömältä kannalta.
— Sinun pitää paikalla mennä kouluun pyytämään anteeksi pastuurskalta ja Fellmanin Jorilta! komensi Anna Samia tullessaan pirttiin, missä Sami appoi sisäänsä räätileipää kahvin kanssa.
— En minä mene enää koskaan sinne! vastasi Sami, mutta samalla hiukan aristui äidin kovaa katsetta.
— Sepähän tässä nähdään! vastasi Anna lujasti ja rupesi hakemaan piiskoja.
Samin silmät paloivat ulos, mutta äiti oli tuossa niin oven pielessä, jotta ei ollut hyvä päästä karkuun. Hän pökäsi tyhjän taikinapurtilon taakse piiloon.
— Vai lymyilet sinä tässä! Se nyt on sillä lailla, Sami, että jos et sinä tottele hyvää sanaa, niin vitsoja saat, jotta tunnet vielä huomennakin.
Sami alkoi itkeä vollottamaan purtilon takana. Mutta Anna meni hänen tykönsä vitsat kädessä ja hänen kasvoissaan ja liikkeissään oli lujaa päättäväisyyttä, mikä uhkasi puhjeta toimintaan.
— Äiti, hyvä äiti! Älkää piiskatko! rukoili Sami. Anna tarttui poikaa tukasta.
— Menetkö vai etkö? kysyi Anna ja seurasi ensimmäinen lyönti.
— Rakas äiti, älkää piiskatko! kirkui Sami valittavalla äänellä.
— Menetkö vai etkö? Seurasi taas pari lyöntiä.
— Minä menen… minä menen… menen… menen…! huusi Sami, kun Anna alkoi tiheämpään lyömään.
Anna hellitti. Sami itkeä märsysi vielä, mutta Anna komensi häntä vaikenemaan. Tuli syvä hiljaisuus hetkeksi huoneeseen. Kuului vain piiskojen rapinaa, kun Anna niitä asetti oven päälle.
— Laittaudu, ja paikalla matkaan! käski Anna Samia.
Sami tuli esiin keskilattialle. Anna alkoi pukea häntä parempaan asuun ja kun se oli tehty, lähtivät he yhdessä koululle. Lapsilla oli siellä juuri välitunti. Kuului sellainen moniääninen surina luokkahuoneista ja silloin tällöin kajahti joku korkeampi ääni. Sitte oli taas pörinää kuin ampiaispesässä, tasaista, yhtenäistä kuin kiehuvan padan ääni.
Anna nousi Samin kanssa johtajattaren oman asunnon portaita. Yksin käydessään oli hän puhutellut johtajatarta luokkahuoneiden puolella. Nuo portaat olivat suuressa lasiverannassa päärakennuksen edessä. Ne tekivät hiukan kierroksen ja olivat maalatut ja puhtaat. Ohkainen, kapea, punaraitainen pumpulimatto peitti keskiosan portaita ja oli aina itsekuhunkin rappuseen kiinnitetty rottinkisauvoilla, jotta se ei pääsisi juoksemaan rynkkyihin.
He tulivat eteiseen, mikä oli pimeänpuoleinen ja synkkä. Hattuja, laukkuja, nuttuja oli eteisen nauloissa. Peilikin siinä oli kammoineen ja harjoineen seinällä, mutta enempi hämärässä paikassa.
Vaan ei ollut ristin sielua kuuluvissa, ei näkyvissä. Minne päin tästä nyt kääntyisi? Mutta jo kuului ääni, kimakka ja ulvova. Se oli koira, mikä vainuili vieraan olevan eteisessä. Keskimmäistä ovea avattiin. Se oli valosa ja suuri huone ja sen ovella seisoi tuossa neiti, pulleva ja punaposkinen. Hänen takanaan koira ärähteli ja aina väliin katsoi silmiin neitiä ja hänestä siirsi uhkaavasti silmänsä vieraisiin. Neiti oli pastuurskan vanhin tytär. Anna kysyi pastuurskaa. Mutta sillä välin oli koira, pienonen villakoira, tullut jo likemmäksi ja nuuski ja tutkaili Samin pohkeita. Sami arkana seisoi eikä se hetki ollut kaukana, jolloin hän päästäisi älän, sillä häntä niin kovasti pelotti. Vaan ennenkuin Sami kerkesi sitä tehdä, olivat Anna ja Sami pastuurskan puheilla.
Pastuurska joi kahveaan ja näytti olevan hyvällä tuulella. Kun hän näki Annan ja Samin, sanoi hän heti aluksi:
— Vai sieltä se rikoksellinen tulee.
— Niin, vastasi Anna ja myhäili, kun näki pastuurskankin niin tekevän.
— No kadutko sinä nyt käytöstäsi? kysyi pastuurska Samilta. Sami ymmärsi, että rikkoutuisi koko hetken sopusointu, ellei hän vastaisi myöntävästi, ja hän sanoi jotenkin anovasti:
— Kadun.
— Se hyvä, että sinä o'ot nöyrä.
Samassa nousi johtajatar ylös. Hän käski Annan poikineen tulla hänen jälessään. He menivät sisähuoneiden kautta luokkahuoneisiin. Sami ei rohjennut silmäillä muualle kuin lattiaan.
Johtajatar kokosi kaikki lapset samaan huoneeseen, siihen, missä rukoukset pidettiin ja missä ensi luokka oleili. Hänen mielestään oli Samin rikoksella niin suuri arvo, että hän oikein juhlallisesti tahtoi painaa kaikkein mieleen sen pahuuden seuraukset. Hänelle oli uskottu kaupungin hienon väen lasten kasvatus, niin hänkö sallisi koulussaan harjoitettavan sellaista pahetta kuin tappelua! Ei koskaan — ei!
Samilla veret hehkuivat poskilla ja hänellä oli kuuma olla. Johtajatar kutsui hänet pöydän tykö ja siellä sai Sami tehdä ääneen anteeksipyynnön. Lapset ja Anna kuuntelivat päältä. Sitte käskettiin Sami ja Jori kahden kesken johtajattaren huoneeseen, minne ei saanut muita tulla kuin hän itse.
Jorin kasvoilla oli hienoa, ilkkuvaa ivaa, mutta veri Samin poskista oli jo noussut hiusrajaan asti. Vaan anteeksipyynnön hän teki Jorille, sillä johtajatar sai hänet kokonaan nöyrtymään, kun puhui lempeällä äänellä heidän välistään. Ja Sami pääsi taas pulpettiinsa entiselle paikalleen, kun oli nuo anteeksipyynnöt tehnyt.
Anna lähti kotiinsa ja oli hyvillään, että entäpä se Sami silti vielä koulussa hyvinkin toimeen tulee. Hän meni katua, josta tie hieman pisti viteeseen nisupuotiin. Anna poikkesi ostamaan vehnäisiä, sillä kannattihan antaa Samille toppakahvia, kun hän koulusta tulee.