VANHA MARKIISI.

Vanha markiisi de la France lepäsi vuoteellaan. Hän oli levännyt siinä aina viime sodasta saakka, josta hän oli voitettuna palannut, eikä kukaan enää oikein tiennyt, oliko hän elävä vai kuollut. Hämähäkit olivat kutoneet verkkonsa hänen päänsä ylitse, vieraat käyneet juomassa hänen viinejään, muukalaiset raiskaamassa hänen vaimonsa ja tyttärensä. Mutta kukaan ei ollut uskaltanut hänelle vielä kuolinkelloja soittaa.

Sitäkin uskallettiin eräänä päivänä. Silloin kohosi vanha markiisi vuoteessaan:

— Mikä on tuo soitto, joka soi minun isäini linnassa? kysyi hän.

— Ne ovat sinun kuolinkellojasi, vastattiin. Tänään pidetään peijaiset tässä linnassa.

Silloin katkesivat hämähäkin verkot, silloin nousi vanha markiisi, sitoi miekan kupeelleen ja astui ulos linnansa portaille. Päivä paistoi hänen kypäräänsä, hänen silmänsä säteilivät jälleen nuoruuden tulta ja hänen vartensa oikeni suoraksi niinkuin sen, jonka asiana on tehdä pyhän hengen ritaripalvelusta maailmassa. Ja kaikki ihmiset, jotka sen näkivät, sanoivat: "Katso, vanha markiisi on jälleen noussut vuoteestaan!"

Se oli tarina Ranskan nousennasta. Sillä vanhan markiisin säilä säkenöi jälleen.