LEMMINKÄISEN HUOMEN.
Reading edition
Lemminkäinen tuli Sukkamielen kummusta. Kastehelmet kimaltelivat hänen kutreillaan ja aamun aurinko taittui hänen otsalleen kuin kultalehti. Ja puut vihersivät hänen ympärillään, tuuli humisi ja kaukana pitkin taivaan ääriä kierteli kaskenpolttajain sininen savu kuin Kapehen kaulaliina.
Hän kohotti kätensä kesäisiä ilmoja kohden ja sanoi:
"Tällaisena aamuna jumalat rukoilevat."
Mutta samalla pisti hänen päähänsä, etteihän jumalat voi rukoilla ketään, koska he kerran ovat jumalia. Hän kulki edelleen, peseytyi purossa, söi marjoja ja joi koivunmahlaa janonsa sammuttamiseksi. Hän kuuli käen kukunnan ja heinäsirkkain ilon, näki paimentyttöjen ajavan karjojaan laitumelle ja sai oravalta männynkävyn hyviksi huomeniksi. Ja hänen elämänsä riemu puhkesi jälleen sanoiksi:
"Tällaisena aamuna ihmiset tulevat paremmiksi."
Mutta sitten johtui hänen mieleensä, etteihän ihmiset voi tulla paremmiksi, koska he kerran ovat ihmisiä. Hän kulki kapeata karjapolkua ja tuli sen lahden pohjukkaan, jonka kainalossa hänen kotinsa oli. Hän näki venheet ja nuottikodan, näki äitinsä kulkevan tuvan ja läävän välillä ja kuuli oman orhinsa hirnuvan läheisestä haasta. Mutta kauempaa ohi kodin näki hän meren ulapan avautuvan sinisenä ja rannattomana ja aamuisten terhenten tanhun, jotka koettivat viekotella päivän säteitä pois oikealta tieltä. Ja vielä etempänä, terhenten tuolla puolen, näki hän neitojen käyvän pitkin tuntemattomien saarien rantoja ja merimieskylien kohoavan rikkaina ja kylläisinä. Silloin kiertyivät hänen suupielensä jälleen niinkuin itkuun ja hän sanoi:
"Tällaisena aamuna maa sukii minun suortuviani."
Eikä hänen mieleensä enää johtunut mitään, vaan hän meni kotiinsa, syleili äitiään, katsoi häntä silmiin ja sanoi: "Arvaa mistä minä tulen." Mutta äiti sulki hänen silmänsä suuteloilla ja sanoi:
"Sinä tulet sieltä, missä sinun mielesi on. Minun iloni ovat Lemminkäisen askeleet."