XII.

Suuri oli kaupungissa jännitys, kun kuultiin rautatiepäällikön ja muutamain insinöörien matkustelevan piirissä tutkimassa ehdolla olevia kaupunkiin tulevia rautatielinjoja. Kaupungin valtuusto, sen edustaja stortingissä ja useat asiaa harrastavat olivat kokoontuneet Brennan kyytiasemalle, jossa tänään syötiin suurusta.

Johnston oli siellä, hänen piti vielä tänään jatkaa matkaa metsätiluksilleen. — Ja nyt pyörähti kyytiasemalle tirehtori Bratin vaunut, kaksi hevosta edessä…

"Saanko esittää kaupungin ja tämän piirin vallanpitäjän, tirehtori Anders Bratin!" — esitti Johnston hänet rautatiepäällikölle. "Nimen te kyllä tunnette; — ja tässä näette nyt miehen, koko rautatie-ehdotuksen alkuunpanijan, kuten tiedätte… Jos tahdotte selviä ja perusteellisia tietoja, niin saatte häneltä; — ja jos tahdotte neuvoja, joihin eivät ole vaikuttaneet nurkkaharrastukset ja sivulliset edut, niin on hän oikea mies antamaan; —: ja jos päähänne pälkähtäisi olla niitä noudattamatta, niin saatte myös pian kokea, että hän todella on Anders Bratt!"

Tirehtori hymyili ja katseli hallitsevasti ympärilleen:

"Minä joka tapauksessa olen Anders Bratt, ja iloinen olen, jos voin jollain tavalla teitä palvella."

"Minun ei tarvitse teille sanoa, että asiantunteva apunne on oleva minulle erittäin arvokas ja tervetullut, hra tirehtori…

"— Minä vakuutan teille", — lausui rautatiepäällikkö, kun suurusta syötiin ja vilkkaasti keskusteltiin, — "meitä kerrassaan piiritetään kaikenlaisilla ehdotuksilla asemain rakentamisesta ja suoraan tuovasta linjasta; — tuskin on laaksossa sitä halkeamaa, jonka puolesta ei kosolta esitettäisi kaikenlaisia, vaatimuksia, toivomuksia ja laskuja, luvataan tulevaisuudessa jos jotain rahtiliikettä, — puutavaraa, teuraita, voita ja paljon muuta…"

"Tiesin kyllä, että sentapaisia anomuksia sataisi päällenne kuin rakeita", hymyili Anders Bratt; — "ei ole sitä talonpoikaa, joka ei tahtoisi rautatietä oman ovensa eteen. Mutta kaikki tämä on tieltä laastava — täältä salmesta on linja vietävä kaupunkiin kuin linjaalilla, pitkin virran vartta… Ylämaassa valittakoon sitten toinen tai toinen reitti, mikä sopivimmaksi nähdään…"

Hän istui miehevänä ja levollisena, järkevä ja nopea katse syvälti tunkeutui asian joka puoleen, ja tyytyväisellä, varmalla tunteella siitä, että hän se nyt perältäkin oli se, joka peräsimessä istui ja johti. Hän se tässä istui yläpäässä rautatiepäällikön vieressä, ja päällikkö kysyi neuvoa, pyysi häneltä arvioita ja laskuja ja koitti hankkia hänen apuansa ja vaikutustaan joka tavalla… Tavattoman järkevä mies tuo päällikkö… hän se ei ollut niitä miehiä, jotka eksyvät kaikenlaisille syrjäpoluille; sitä oli Anders Bratt pelännyt, — mutta ei, oikea koura oli hänellä! Astui täyden askeleen, niinkuin miehen tulee, vaikka tiellä olisi ollut hevoskuormat kaikenlaisia anomuksia ja nurkkaharrastuksia —.

Tirehtorilla oli hauska tunne siitä, että hän oli oikealla paikallaan, tunsi itsensä tahdoksi ja voimaksi, jota muiden täytyi huomioon ottaa; — rautatie kun saadaan tähän piiriin, sen isä on Anders Bratt!

Pieni vaatimaton suurus, joka syötiin matkaeväistä ja siitä mitä talossa oli parasta, penkillä istuen, kun tuoleja ei ollut riittävästi, se oli tirehtorista uljas juhla-ateria. Rautatiepäällikkö ja hän, — taikka oikeastaan hän…

"Ajatelkaas, hra Bratt, kuinka minulla oli hyvä onni", lausui rautatiepäällikkö; hän kaatoi Bratille lasin ekstra kuivaa madeiraa matkapullostaan. — "Minulle onnistui heti alussa saada Johnston osoittamaan itselleni ne miehet, joiden puoleen minun pitäisi tässä piirissä kääntyä… hieno järki on hänellä — ja gentlemani hän on, — vapaa kaikista personallisista näkökohdista ja varma kuin kulta", sanoi hän hiljaa ja tutunomaisesti päätään nyökäten. — "Ja vanhastaan on hän tunnettu meidän piireissämme. Tuo järkähtämätön, humaaninen ja persoonallisuuksista vapaa katsantokanta, se antaa loistoa koko sille perheelle! — Luottamus, nähkääs, luottamus… Ja te, hra tirehtori, nautitte hänen luottamustaan varmasti ja täydellisesti, — suokaa, että onnittelen teitä."

Tirehtori nosti pari kertaa lasin huulilleen, ikäänkuin olisi hämmästynyt, taikka asiata miettinyt; — joi sitte verkallisesti. "Minä kiitän kunniasta", lausui hän sangen kylmäkiskoisesti, ja suupielissä ehdottomasti värähteli.

"Eikö se ole hyvää?"

"Ei. — — Se on, minä en juo viiniä aamupäivällä…"

Anders Bratt seisoi vähän myöhemmin, huulet yhteen puserrettuina, huoneen pienen akkunan ääressä ja katsoi, miten rautatiepäällikkö jäi pihassa seisomaan toinen jalka astinraudalla ja keskusteli Johnstonin kanssa, joka istui kääseissä, ohjakset kädessä, valmiina lähtemään.

Tuohan keskustelu näytti tutunomaiseksi käyvän! — Rautatiepäällikkö ehkä vielä lisäksi kuulusteli, ketä hän saattoi uskoa, ketä ei tässä piirissä?… Ja Johnston vaan istui tuossa hajamielisenä eikä tehnyt mitään, — niinkuin tavallisesti, — asetti vaan kokonaisen näkymättömän rautatiekomissionin… Ja hänen itsensä, Anders Bratin, — äänsi hänen sisässään kirventelevä ilkku, — oli tuo asettanut siihen ensimmäiseksi mieheksi. — Täytyi niellä semmoinenkin kunnia!… Hänen pitkä jäsenellinen ruumiinsa nosti ikäänkuin pykälän hartioiden kohdalle paljaasta vastenmielisyydestä.

Tuo, tuo tuolla kääseissä… istui ja vallitsi… piti kaikki ohjakset kädessään.

Tuo vanha kukistunut loisto tehtaalta!… puhkesi hänessä kuin tulipalo…

"Ihmeellisen unohtava ja hajamielinen tuo ystävänne Johnston", — lausui rautatiepäällikkö sisään tullessaan, "lähtee matkaan eikä muista ottaa edes sadetakkia mukaansa. Täytyi käydä huoneesta noutamassa hänelle omani; — hänhän aikoo kauaksi ylämaihin."

"Hajamielisyydessä se mies aina onnen onkii, se tietäkää", lausui tirehtori hymyillen, koittaen näyttää niin hyväntahtoiselta kuin suinkin, vaikka silmät omituisesti loistivat. — "Sitä ominaisuutta saa hän kiittää koko omaisuudestaan! Aivan unohti käydä kotonaan katsomaan sähkösanomiaan — ja sai sillä tavalla laivansa vakuutetuksi klubissa, ennenkuin lähti kotia lukemaan, että se oli mennyt meren pohjaan. — Ja että hän vakuutti hyvässä luottamuksessa, sen saattoi hän perästä päin autuutensa kautta vannoa — — — Ihmeellinen on sen miehen onni", hymyili hän ilkeästi.

Rautatiepäällikkö äkkiä katsoi hämmästyneenä Brattiin, ja kun hän ei voinut sen enempää lukea tämän kasvoista, niin vaelsi hänen katseensa etsien muihin läsnäoleviin saadakseen selkoa, piilikö tässä puheessa jokin syvempi tarkoitus. Äkkiä käänsi hän Bratille selkänsä.

"Joka tapauksessa hän on ehdottomasti kunnon mies", sanoi hän lyhyeen.

"Ehdottomasti, ehdottomasti!" — vakuutti Gaarder kuumasti. Suuruksen jälkeen oli hän nyt semmoisissa vireissä, että piti vähän antaa valtaa harmille ja suuttumukselle, joihin tirehtorin hävyttömät viittaukset klubissa Enoksenilla olivat aihetta antaneet…

"Täytyy olla tottunut tirehtori Bratin pilapuheisin", hymyili hän jotenkin purevasti.

"Te jumalavita saatte nauraa niin paljon kuin tahdotte", sanoi tirehtori leikilliseksi teeskennellen, — "tosiasioita toki ette kieltäne!"