TARUJA RAHA- JA VILJAPAROISTA
Meri Sulju translation
1.
Eräs talon isäntä matkusti Riikaan noutaakseen sieltä viljaparan. [Lätinkielellä "puhkis", joka vastaa suunnilleen suomalaista taruolentoa "para". Suoment. muist.] Pitkän tinkimisen jälkeen sopi hän kauppiaan kanssa ja tahtoi kunnollisesti tarkastaa paran. Mutta myyjä antoi hänelle sidotun vaatekappaleen ja sanoi: "Katso nyt, että viet sen avaamattomana kotiisi ja hillitset uteliaisuutesi! Kotona avaa se ja varistele sitä viljalaarisi yläpuolella aitassasi." Talonpoika otti kangaskappaleen ja ajeli kotiaan kohden. Mutta matkalla ei hän voinutkaan uteliaisuuttaan hillitä — hän avasi kovan taistelun perästä siteen; sieltä ei hän löytänyt mitään muuta kuin niinisen nuoranpätkän. "Kirottu petturi!" huusi petetty ja heitti nuoran ja siteen tienviereiseen ojaan.
Jonkun ajan kuluttua täytyi isännän taas mennä kaupunkiin. Hän ei jättänyt etsimättä petturia ja haukkumatta häntä melkolailla. Mutta tämä sanoi: "Miksi olit niin utelias? Kumminkin voi kaikki tulla hyväksi. Mene sille paikalle, missä heitit nuoran pätkän ojaan ja katso, mitä sieltä löydät!" Talonpoika teki niin. Oi, kuinka paljon jauhoja ja jyviä oli ojaan koottu. Nyt ymmärsi hän, että viljapara oli sen tehnyt ja etsi siksi, kunnes löysi nuoranpätkän ja kangaskappaleen. Sitte meni hän iloisena kotiin, varisteli kääröä jyvälaarin päällä, niin että nuora putosi sinne ja meni levollisena maata. Mutta yöllä — kuten kaikkina seuraavinakin öinä — lensi para tulisen lohikäärmeen muodossa aitasta ja kantoi väsymätönnä likeisten talonpoikien varastohuoneista jauhoja, jyviä ja muita elintarpeita kotiin, niin että isäntä rikastui päivä päivältä.
2.
Eräällä isännällä oli kaksi paraa; toinen toi hänelle jyviä, toinen rahaa, mutta molemmat asuivat ullakolla. Heti kun valmistettiin jotain hyvää ruokaa tahi leivottiin verestä leipää, vei isäntä itse parhaimmat palat ullakolle. Tämän sattui nuori renki huomaamaan ja paloi halusta nähdä paroja.
Kerran, kun isäntä ei ollut kotona, läksi nuorukainen ullakolle ja tarkasteli siellä ympärinsä; mutta vaikka hän olisi etsinyt kuinka, ei paroja kuulunut eikä näkynyt; mutta nurkassa seisoi kattila täynnä herkullista kaalikeittoa. Renki ahmi hyvällä halulla liemen, sylki kattilaan ja meni pois. Illan tullen palasivat parat retkiltään ja aikoivat käydä liemen kimppuun — mutta, nähkääs, kattila oli aivan tyhjä, ja vielä lisäksi oli siihen syletty. Silloin vimmastuivat parat, ryömivät vonkuen katolle ja sytyttivät sen hehkupyrstöillään tuleen, niin että talonpojan koko talo paloi.
3.
Oli kerran rikas talonpoika, jolla oli useampia paroja palveluksessaan ja hän kävi niillä kauppaa. Eräänä päivänä tuli isännän luo kolme naapuriseudun isäntää, paroja ostamaan. Häneltä ei tarvinnutkaan kauan pyytää ja kauppahintana otti hän hopearuplan kappaleelta. Sitte heitti hän rahat uuniin, jota hän oli yöt päivät kuumentanut ja sanoi: "Katsokaa, nämä hopearuplat eivät sula liekeissäkään!" Tuosta kauhistui kaksi isäntää niistä kolmesta, jättivät parat paroiksi ja lähtivät päätä pahkaa tiehensä. Mutta kolmas arveli: "Käyköönpä minulle tuolla puolen miten tahansa, kasvakoon vaikka honka sydämeni läpi kuoltuani — mitä minä siitä huolin! — kunhan minulla vaan täällä maanpäällä on yltäkyllin rikkautta ja riemua!" Hän otti ostamansa paran ja tuli rikkaaksi mieheksi. Mutta, kun hän oli kuollut ja haudattu, kasvoi honka hänen haudastaan ilmoille.