KUINKA VESIPUTOUS GOLDINGENIN LUONA SAI ALKUNSA

Harmaassa muinaisuudessa, kun liiviläiset vielä omistivat Kuurinmaan rannikot, olivat lättiläiset vaikeassa asemassa. Päästäkseen jotain virtaa myöten aavalle merelle, täytyi heidän kulkea maahan lyödyn liiviläisen vartioston ohitse, niin ettei taistelu molempien kansojen välillä koskaan lakannut. Liiviläiset rukoilivat pahoja henkiä, mutta lättiläiset kunnioittivat jyrisevää ukkosta. Kerran varustautuivat taas viimeksi mainitut sotaretkelle verivihollisiaan vastaan. Liiviläiset rukoilivat ylintä pahoista hengistään ja tämä päätti laittaa sulun virtaan, että se virtaisi Goldingenin kaupungin ja ympärillä olevien lättiläisten uudisasuntojen yli ja hävittäisi ne maan päältä.

Keskiyön aikaan meni paholainen noin kaksi peninkulmaa pitkin jokea aina niinkutsuttuun Elenfurthiin saakka, jossa oli paljon kiviä, ja otti kantaakseen suunnattoman kiviröykkiön. Hän oli jo heittänyt tämän virtaan, aivan kaupungin lähelle ja kiiruhti hakemaan toista — kun hirveä ukkosen jyrähdys herätti lättiläisten päällikön unesta. Hän astui ulos talostaan ja näki, että virta oli jo puoliksi sulettu. Se saattoi vain paholaisen keinoilla käydä päinsä! Tehden nopeasti päätöksensä juoksi päällikkö kanakopille ja alkoi kiekkua kuin kukko. Siitä heräsi kukko ja vastasi kimeällä, kovalla äänellä. Kun paholainen tämän kuuli, pudotti se pelästyksissään toisen kiviröykkiön aivan lähelle rantaa ja pakeni. Ensimäinen kiviröykkiö muodosti vesiputouksen Goldingenin luona, joka putous on nähtävänä vielä tänäkin päivänä, mutta toinen virui rannalla niin kauvan, että kivet muuttuivat kipsiksi.