NUORELLE PARILLE
Reading edition
Kun yksin asteli matkamies, sai murhe rintahan hälle: niin kaukana tuikkii tähdetkin, ne ainoot ystävät tälle.
Tuhat kertaa mietti hän illoin näin: miks eloni niin on nurjaa? Miks yksin astujan taival lie niin pitkää, pystyä, kurjaa?
Utukuvia syntyi sieluhun tuvasta ja armahasta, jok' istuu äärellä hiiloksen ja polvella tuutii lasta.
Mut mistä se mailmanrannanmies oman lieden lämpöä saisi ja mistä hän mökin löytäisi, josta oman kullan naisi?
Näin kulkee ja miettii — kerran niin — käy vastahan tyttölapsi, jok' astuu kuin Sinipiikanen ja tuulessa leikkii hapsi.
Ja poian rintaan — se ihmett' ei sai lempi syttyneheksi, oman kullanpa tunsi tyttökin nyt vastaan saapuneheksi.
Kuin taisi se poikanen vastustaa sen tyttösen silmäin tulta, ja mitäpä mahtoi tyttökään, kun vastahan sattui kulta?
Ja on kuin lempeä Luojakin niin hellän katsehen loisi ja viestin nuorien rintoihin Hän enkeli-siivin toisi:
Oi nuoret, toistanne lempikää, mutt' lempenne olkoon pyhä, se haudan partaalle kulkekoon ja suurena nouskoon yhä.
Ja silloin lempi lempeä on, se silloin suurta on vasta, kun jälkeen jäänehen kyyneleet pois menneen kumpua kastaa.