LAULU NAURUSUISTA
Reading edition
Ruskovin huulin ivaten, luulin, kulki hän nauraen kiiruhtain, siitäpä asti vallattomasti astelen nauraen taivaltain.
Voi sitä tyttöä, niin sydämmikköä, että hän munkin tenhota tais. Nauraen juoneen jos vaikka Tuoneen murehen lapsen se johdattaisi
Naurelen sulle kuin sinä mulle; lemmetön leikki on rattoisaa?! — Naurujen kaita polku on saita. Voi sitä sittekin taivaltaa!