ELONHUOLET
Reading edition
Niin suuria, hyviä ihmiset ois ja jaloja juurta jaksain, he mullasta maan ylös nousta vois ain lemmellä lemmen maksain.
He voisivat lapsina leikitä ja hymytä hellin mielin ja tyytyen eränsä etsiä ja laulella linnunkielin.
Oi, naistemme silmät säihkyä vois kuin puhtahin aamukaste, myös vaimot sulona miestens' ois ja äitinä kunnon lasten.
Jok' ainoa mies ois sankari maan, niin uljas ja uskollinen, ja horjua ei vois halvinkaan maan raataja rauhallinen.
Kevätpellot kiirehin kynnettäis, ylt'ympäri ojia luotais, maan mustahan multahan kylvettäis. — Myös toiselle siunaus suotais.
Ja satoja suuria syksyt tois ja aumat peltoja peittäis. Kisalaulut, kantelot kauas sois, syys-yöt kun huntua heittäis.
Niin — mikä sen kaunihin karkoittaa ja uskon, toivehet torjuu? Miks iloita ihmislaps' ei saa, oi, miks pyhän-pylväs horjuu?
Elonhuolet henkeä herpaisee ja kurjuus kuntoa myöpi, sydäntunteita tuskat hallitsee ja ne sieluhun salvat lyöpi.
Siks miehet miehuutta vailla nyt on ja neiot neitouttansa, tosi valhetta vastahan voimaton, hyvä horjuu heikkouttansa.
Koin syömä ja synnin on onnenpuu ja surun on suuret summat. — Hyvä kerran kaikki kun karkoittuu, jää jälelle kuoleman kummat.