TUKKIPOIKIA TULOSSA.
Reading edition
"Tukkipoika se lautallansa on kuin iso herra!"
Kas, junneja uitossa lautallaan, kuin sotkana ponttukin soutaa ja hirreltä hirrelle heilahtain ne hyllyen hyppivät puomiltaan ja yhtehen tukkia noutaa.
Ja ruuna se köydessä lönkyttää, kuin sill' ois liiaksi aikaa, se niittujen tuoksuja muistaa kai, mut pojat ne lauluja lennättää ja loilotus rannoille raikaa.
Sen tyttöset kuulivat pellolleen, ne varkahin pensaista kurkkaa, mut Liisa se kulkevi lyhteen taa ja pyyhkivi poskilta kyynelveen ja siirtävi huivinsa nurkkaa. —
"Kas, tännehän lautta jo soljahtaa, se siellä on Maijankin kulta, voi, Henna, sun kahvisi kuohuu jo, nyt lautalta sulhoja oottaa saa, älä pensaihin päästä tulta!"
Ne niemelle nousi jo venhoistaan, ne huutaa ja lehdossa nauraa, ne kääntyvät pellolle, kättä ne lyö, ja keksit ne sirppihin vaihdetaan ja veikaten kaadetaan kauraa.
Sai vauhtia työ, sepä juttua toi, pojat tyttöjen lettiä nyppii, ne hullusti huitoo ja naurattaa ja sirpit välkkyy ja korret soi, tytöt torjuen syrjään hyppii.
Ne paistaakin marjoina varressaan, on katse niin raitis ja arka, ja kesäistä naurua huulilla on ja ennenkun siinä sen huomaakaan, jo päähän on päästynä sarka.
Mut Liisa se luhtiinsa karkasi pois ja sirppinsä heitti hän laihoon, sillä junnien joukossa petturi on, sen silmiin ei enään hän katsoa vois, hän mennyttä onnea kaihoo.
Käsihanuria Ansu jo nytkyttää, ken ehti, se nappasi hellun ja junnit jo tahdissa tempoilee ja rengit ne piikoja hytkyttää, suta, reijuti, riijuti, rellun!
Mut haassa on ruuna kuin ihmeissään, kai hanuri sillekin soittaa, kuin ennen se nuorena piehtaroi, se hirnuu ja huiskivi hännällään ja parhaita hyppyjä koittaa!