KULLAN LUO.
Reading edition
Vettä kirjaa illan kimmel, saarta, nientä somistaa, yli lahden hiipii tuuli, rantalehtoon suhahtaa, pilvet niinkuin joutsenet soutaa harmaan harjun taa.
Saaren alla hangat soittaa, aironlehdet vinhaan lyö, siellä poika ruuhta reuhtoo läpi lahden lummevyön, käki soittaa kanneltaan, unohtaissaan pesätyön.
Katsos valkokirkon seinää, akkunat sen kimmeltää, pappilasta laulu kuuluu, kannel vuoroin säestää, nuoret herrat pallojaan yli maantien lennättää.
Äänet sammuu — poika soutaa eellä aatos lentelee, keula laulaa, laidat hytkyy, poika hiljaa hyräilee nuoren rinnan riemujaan, louhirannat vastailee.
Kaislalahden pohjukassa harmaa kylä uinahtaa, ruuhi soljuu äänetönnä, rannan hiekkaan lipuaa, viidakossa tyttönen varovasti vaeltaa. —