XI. Poika ja lähde.
Reading edition
Noinpa lausui lähtehelle poika: "Epäkelpo, kehno, nurmen raiska! Tuhat kertoa jos katseleisi Kultani sinussa silmiänsä, Et sä kätke kuitenkaan kuvaista. Kasvojen kuvoa kaunokaista; Kuvanensa lasket kulkemahan, Etten löyä', ehkä kuinka etsin. Joko nyt sinun kurja kostanenki, Sullon suusi, velloan vetesi, Sotken suoksi kukkalaitehesi?" Lähe' tuohon lausui lauhkiasti: "Mitäpä minusta kostamista? — Olen lapsi laiha, veen sikiö, Elävä ikäni armahatta; Miksi siis sä raukan rankaseisit, Veteni saveksi velloaisit, Suoksi sotkisit kukat koriat? — Löyät lähtehen sinä lämpimämmän Syämessäsi — sekin usein Kaotti kuvanki kultasesi, Kaottua kullan silmistäsi".