IX. Lohdutus haudalla.
Reading edition
Ellös surko! — Kaipaukses, Itku vaikein, Turha on, tyhjä voivotukses, Huoli haikein. Kyyneleet ei kyllä auta, Saatunsa pitäpi hauta; Ei palaja tänne, ei, Jonka tuoni täältä vei. Liha kaikki lankiaapi Lailla kukkasen, Neitoselta tempoaapi Surma sulhasen, Iki-vanhalta varansa. Imevältä ruokkiansa; Viepi vihkimäisiltään Morsiamen yljältään. Liha on kaikki kaatumassa Niinkun heinänen, Maaksi mainen maatumassa, Mutt' ei taivainen. Hän nyt, josta kannoit huolen, Tähtitarhan tuolta puolen Katselee jo ystävää, Hauallansa itkevää. Tieto, taito, tarkoittapi Parempaisuutta, Syämemme kaipoaapi Olevaisuutta; Kalmako ka'otteleisi, Nekin maaksi muutteleisi? Turhaanko meiät loi Luoja, toivon meille soi? Kuvoaan ei meihin luoja Suotta painanut; Ruumis vaan on sielun suoja, Jonk' on antanut. Tämä peite' laukiaapi, Pian maaksi raukiaapi, Koska henki lasketaan, Kotihinsa kutsutaan. Astu taivahasen taasta, Ajatukseni! Hauan tuolle puolle maasta, Lennä' luontoni! Siell' ei tauti, tuska tuima, Sota, rutto, kuolon voima, Eroittele milloinkaan Tuttavia toisistaan. Ahpa päivää autuasta — Toinen toisiaan Tervehtävät: vanhin lasta, Sulho neitoaan! Siellä luojan laupiuutta, Voimoa ja viisautta, Levon maassa lauletaan, Voiton virttä veisataan. Pian päivä päätynynnä Lie jo meiltäkin. Jäsenemme jähtynynnä Ehkä kohtakin; Välttäkäme harhateitä, Että etsittäissä meitä Valmihina oltaisiin, Kotimaahan tultaisiin!