KOLMASKOLMATTA LUKU

Pan-satin kaksi kaappausta

Yön tullen livahti Ja-lurin palatsista soturi temppelialueelle, mennen alempien pappien asuntopuolelle. Hänen tulonsa ei herättänyt mitään epäluuloa, koska ei ollut harvinaista, että sotureilla oli asiaa temppeliin. Vihdoin hän saapui kammioon, johon oli useita pappeja kerääntynyt ilta-aterian jälkeen. Uhrimenot olivat päättyneet, eikä heitä enää tarvittu mihinkään uskonnolliseen toimitukseen ennen auringon nousua.

Tiesihän soturi, niinkuin melkein koko Pal-ul-don tiesi, ettei Ja-lurin temppelin ja palatsin välillä ollut mitään vahvaa sidettä ja että Ja-don ainoastaan sieti pappien elelyä ja salli heidän harjoittaa julmia menojaan, koska ne olivat kuuluneet Pal-ul-donin ho-donien tapoihin ammoisista ajoista. Ja huimapää olisi tosiaan täytynyt sen miehen olla, joka olisi yrittänyt puuttua pappien asioihin. Tiedettiin hyvin, että Ja-don ei koskaan astunut temppeliin ja että ylimmäinen pappi ei koskaan käynyt palatsissa; mutta kansa saapui temppeliin uhrilahjoineen, ja uhrauksia toimitettiin iltaisin ja aamuisin niinkuin jokaisessa muussakin Pal-ul-donin pyhätössä.

Soturi tiesi tämän kaiken, tiesi ehkä paremmin kuin tavallisen sotamiehen olisi luullut tietävän. Ja niin hän täältä temppelistä etsi apua, jota tarvitsi tuumansa toteuttamisessa, minkälainen se sitten lienee ollutkin.

Astuessaan pappien huoneeseen hän tervehti näitä pal-ul-donilaiseen tapaan, mutta samalla hän teki sormellaan merkin, joka olisi sivullisessa herättänyt vain vähän huomiota, jos ollenkaan. Huoneessa oli niitä, jotka sen huomasivat ja osasivat tulkita; se ilmeni pian siitä, että kaksi papeista nousi ja astui aivan miehen luo hänen seisoessaan ovikäytävässä. Ja kumpainenkin toisti tullessaan soturin tekemän merkin.

Nuo kolme puhelivat vain lyhyen hetken, ja soturi kääntyi, lähtien huoneesta. Vähää myöhemmin poistui toinen hänen kanssaan haastelleista papeista, ja pian sen jälkeen toinenkin.

Käytävässä he tapasivat soturin odottamassa ja veivät hänet pieneen komeroon, joka avautui vähäisempään käytävään pikku matkan päässä tämän ja isomman yhtymäkohdasta. Täällä viipyivät kaikki kolme jonkun aikaa ja keskustelivat kuiskaillen; sitten soturi meni takaisin palatsiin ja papit palasivat asuntoonsa.

Ja-lurin palatsin naistenhuoneet olivat kaikki samalla puolella pitkää suoraa käytävää. Kussakin oli yksi ainoa käytävään avautuva ovi ja vastakkaisella seinällä useita ikkunoita puutarhan puolella. Eräässä näistä huoneista Jane nukkui yksinään. Käytävän kummassakin päässä seisoi yksi ainoa vartija; vartioston pääjoukko oleskeli erityisessä suojamassa naiselan ulko-oven lähellä.

Palatsi nukkui, sillä siellä, missä Ja-don hallitsi, oltiin aamuvirkkuja. Suuren pohjoisen päällikön pal-e-don-sossa ei vietetty sellaisia hurjia mässäyksiä, joiden remu kaikui A-luriri kuninkaan palatsissa. Ja-lur oli pääkaupunkiin verrattuna hiljainen soppi, mutta siellä pidettiin kuitenkin aina vartioita jokaisen Ja-donin ja hänen huonekuntansa huoneisiin vievän sisäänkäytävän suulla, samoin kuin sekä temppeliin että kaupunkiin päin avautuvilla porteilla.

Nämä vartiot olivat pieniä, käsittäen vain viisi, kuusi sotamiestä, joista yksi pysytteli valveilla toisten nukkuessa. Sellaiset olivat siis olosuhteet, kun saapui kaksi sotilasta, yksi kumpaankin päähän käytävää, niiden vartijain luo, jotka olivat valvomassa Jane Claytonin ja prinsessa O-lo-an turvallisuutta, ja kumpainenkin tulokkaista toisti heille ne tavanomaiset sanat, joilla vartijoille ilmoitettiin, että heidät vapautetaan vuorostaan. Nämä toiset olivat muka lähetetyt heidän sijaansa. Soturille ei koskaan ole vastenmielistä päästä vartiopalveluksesta. Vaikka hän muissa olosuhteissa ehkä tekisikin useita kysymyksiä, on hän tällöin mielissään, kun pääsee yleisesti vihatun velvollisuuden yksitoikkoisuudesta. Mitään huomauttamatta vartijat siis vastaanottivat vapautuksen ja riensivät pois makuulavitsoilleen.

Sitten ilmestyi vielä kolmas soturi käytävään, ja kaikki tulokkaat keräytyivät sen oven eteen, jonka takana apinamiehen puoliso uinui. Yksi heistä oli se vieras soturi, jonka Ja-don ja Tarzan olivat tavanneet kaupungin ulkopuolella ollessaan edellisenä päivänä tulossa Ja-luriin; ja hän oli sama, joka oli äsken pistäytynyt temppelissä, mutta hänen toveriensa kasvot olivat oudot toisilleenkin, koska pappi harvoin poistaa kamalan naamiopäähineensä edes virkaveljiensä läsnäollessa.

Hiljaa he kohottivat oviaukon uutimia ja hiipivät varovasti kammioon. Peränurkassa lepäsi lady Greystoke turkiskasalla, nukkuvan asennossa. Tunkeutujain paljaat jalat eivät saaneet aikaan mitään melua heidän astuessaan kivipermannon yli häntä kohden. Ikkunasta vuoteen läheltä pilkistävä kuunsäde valaisi täydellisesti nukkujan, paljastaen käsivarren ja olkapään kauniit ääriviivat komeiksi tummaa turkispohjaa vasten ja kolmea hiipijää kohti kääntyneiden kasvojen moitteettomat ääripiirteet.

Mutta ei nukkujan kauneus enempää kuin hänen avuttomuutensakaan herättänyt heissä mitään sellaisia tunteita kuin miehisen miehen povessa olisi herännyt. Näistä kolmesta papista hän oli vain savimöhkäle, eivätkä he kyenneet tajuamaan sitä intohimoa, joka oli toisia kiihoittanut vehkeilyyn ja murhiin tämän viehättävän amerikattaren omistuksesta ja parhaillaankin oli vaikuttavana tekijänä tuntemattoman Pal-ul-donin kohtaloissa.

Huoneen permannolla oli joukko taljoja, ja ehtiessään lähelle nukkujaa kolmikon johtaja pysähtyi ottamaan yhden pienemmistä. Seisoen nukkujan pään kohdalla hän piteli levitettyä taljaa hänen kasvojensa yläpuolella. "Nyt", kuiskasi hän, kietaisten taljaan naisen pään, ja hänen kaksi seuralaistaan hypähti tarttumaan hänen käsivarsiinsa ja kytkemään hänen ruumiinsa sillä välin kun johtaja tukahdutti hänen huutonsa karvaisella kääreellä. Nopeasti ja äänettömästi he sitoivat hänen ranteensa ja panivat suuhun tukkeen, eikä sinä lyhyenä aikana, joka heidän hommassaan kului, kuulunut mitään ääntä, jonka viereisten huoneiden asukkaat olisivat voineet erottaa.

Temmaten hänet tylysti pystyyn koettivat he pakottaa Janea astumaan ikkunaa kohti, mutta vangittu teki tenän ja heittäysi permannolle. Suuruksissaan he olisivat mielellään ryhtyneet julmuudella lannistamaan häntä tottelevaisuuteen, mutta eivät tohtineet, koska Lu-donin viha olisi saattanut ankarana kohdata jokaista hänen kauniin saaliinsa runtelijaa.

Ja niin heidän täytyi nostaa hänet permannolta ja kantaa häntä. Se ei ollut keveätä tehtävää, sillä vanki potki ja rimpuili tarmonsa takaa. Kuitenkin heidän onnistui laahata hänet ikkunasta puutarhaan, josta toinen Ja-lurin temppelin papeista johdatti heidän askeleensa kehän etelämuurissa olevalle pienelle teljetylle portille.

Heti sen takaa johtivat kiviportaat alas joen partaalle, ja niiden juurelle oli kiinnitetty useita ruuhia. Pan-sat sai todella kiittää onneaan, kun hänen apurinsa niin hyvin tunsivat temppelin ja palatsin, sillä muutoin hän tuskin olisi päässyt Ja-lurista vankinsa kanssa. Laskien naisen keveän veneen pohjalle Pan-sat astui itse siihen ja tarttui melaan. Hänen toverinsa irroittivat pienen aluksen ja työnsivät sen joen vuolteeseen. Suoritettuaan petturityönsä he kääntyivät takaisin temppeliin, Pan-satin meloessa voimakkaasti myötävirtaan ja siten lipuessa ruuhellaan nopeasti alas jokea, joka kuljettaisi hänet Jad-ben-luliin ja A-luriin.

* * * * *

Kuu pii laskenut, eikä eteläiseltä taivaanrannalta vielä kajastanut lähestyvän päivän hohdetta, kun pitkä jono sotilaita hiipi A-lurin kaupunkiin. Heidän suunnitelmansa olivat tarkoin lasketut, ja niiden menestyminen näytti varmalta. Oli toimitettu lähetti Ta-denin luo, jonka joukot odottivat kaupungin luoteispuolella. Pienen osaston kanssa oli Tarzanin määrä tunkeutua temppelin salakäytävästä, jonka aseman hän yksin tunsi, sillä välin kun Ja-don soturien pääjoukon kanssa hyökkäisi palatsin portteja vastaan.

Pientä osastoaan johtava apinamies liikkui hiipimällä A-lurin mutkikkaita kujia pitkin ja saapui kenenkään huomaamatta rakennukselle, joka kätki salakäytävän suun. Kun tämä paikka oli parhaiten suojattuna, koska sen olemassaolosta eivät tietäneet muut kuin papit, oli se jätetty vartioimatta. Helpottaakseen pienen joukon tunkeutumista kapean, mutkittelevan ja epätasaisen tunnelin kautta Tarzan sytytti soihdun, joka oli tuotu sitä tarkoitusta varten, ja astuen sotilaittensa edellä opasti heitä temppeliä kohti.

Apinamies oli varma siitä, että hän voisi saada paljon aikaan pienellä valiojoukollaan, niin pian kuin oli päässyt temppelin sisäsuojiin, koska hyökkäys siltä puolelta saattaisi helposti nujerrettavat papit sekasortoon ja sallisi Tarzanin takaapäin ahdistaa palatsin joukkoja, samalla kun Ja-don antautuisi heidän kanssaan taisteluun palatsin portilla ja Ta-den miehineen kiipeisi pohjoisille muureille. Suurta merkitystä oli Ja-don pannut siihen siveelliseen vaikutukseen, jonka Dor-ul-Othon salaperäinen ilmestyminen temppelin keskukseen tekisi viholliseen, ja vanha päällikkö oli kehoittanut Tarzania käyttämään kaikin tavoin hyväkseen sitä varmaksi katsomaansa seikkaa, että monet Lu-donin sotureista vielä horjuivat uskollisuudessaan ylimmäisen papin ja Dor-ul-Othon välillä, koska heitä edelliseen kiinnitti pikemminkin pelko, jonka hän oli seuralaistensa sydämissä osannut herättää, kuin minkään rakkauden tai uskollisuuden tunne.

Muuan pal-ul-donilainen sananlasku kuuluu vapaasti käännettynä: "Oikeaakin polkua mennessä voi päätyä väärille perille", ja sellaiseen tulokseen nyt lopultakin olivat suuren pohjoisen päällikön ja hänen jumalaisen liittolaisensa askeleet heitä johtamassa.

Ennakolta tutustuneena käytävien mutkiin ja saaden osakseen tuohuksen täyden valon, joka sittenkin oli vain himmeätä ja lepattavaa hohdetta, oli Tarzan jonkin matkaa muista edellä ja hartaassa kiihkossaan päästä viholliseen käsiksi ajatteli liian vähän niitä, joiden oli häntä tuettava. Eikä se ollut ihmeellistäkään, koska apinamies oli lapsuudestaan asti tottunut käymään elämän taistelut yksinään, joten hänen tavakseen oli tullut luottaa vain omaan oveluuteensa ja kuntoonsa.

Niin tapahtui, että hän paljon ennen sotureitaan saapui ylempään käytävään, josta avautui ovia Lu-donin ja alempain pappien kammioihin, ja kun hän kääntyi tähän himmeiden pikisoihtujen synkästi valaisemaan holviin, näki hän toisen ilmestyvän sinne vastapäisestä käytävästä — soturin, joka puolittain kantoi, puolittain laahasi naista mukanaan. Heti tunsi Tarzan köytetyn ja suukapulalla mykistetyn vangin, jonka oli luullut elelevän turvallisena Ja-donin palatsissa Ja-lurissa.

Soturi oli nähnyt Tarzanin samalla hetkellä. Hän kuuli kumean, petomaisen mörähdyksen apinamiehen huulilta, kun tämä syöksyi eteenpäin temmatakseen puolisonsa ja purkaakseen vangitsijaa vastaan tarmanganin villissä sydämessä kuohohtavan kostonhimon. Pan-satin lähellä oli sivukammion oviaukko. Sinne hän harppasi, vieden naisen mukanaan.

Hänen kintereillään tömisti Apinain Tarzan. Hän oli heittänyt soihtunsa pois ja vetänyt tupesta pitkän puukon, joka oli kuulunut hänen isälleen. Silmittömästi kuin hyökkäävä härkä hän syöksyi kammioon Pan-satin perässä ja huomasi uutimien laskeuduttua takanaan olevansa pilkkosen pimeässä. Samassa kuului hänen edestään kiven kolahdus kiveä vasten, ja silmänräpäystä myöhemmin seurasi samanlainen kolahdus takaa. Mitään muuta ei tarvittu ilmaisemaan apinamiehelle, että hän jälleen oli vankina Lu-donin temppelissä.

Hän seisoi aivan alallaan siinä, mihin oli pysähtynyt kuullessaan ensimmäisen kivioven putoamisen. Ei häntä enää helposti syöstäisi gryfin kuoppaan tai muuhun samanlaiseen vaaraan, kuten oli tapahtunut Lu-donin saadessa hänet loukkuun Gryf-temppelissä. Hänen silmänsä alkoivat vähitellen tottua pimeyteen, ja hän huomasi himmeätä valoa tunkeutuvan huoneeseen jostakin reiästä, vaikkei muutamaan minuuttiin kyennyt päättelemään missä se oli. Vihdoin hän keksi katonlaessa pienen aukon, kolmisen jalkaa läpimitaltaan, ja siitä tunkeusi hänen vankilaansa jotakin, mikä oli pikemmin vain kuulakkaampaa pimeyttä kuin valoa.

Senjälkeen kun ovet olivat loksahtaneet kiinni, ei hän ollut kuullut mitään ääntä, vaikka alati pinnisti herkkiä korviansa saadakseen jotakin vihiä suunnasta, jonne ryöstäjä oli vienyt hänen puolisonsa. Nyt hän saattoi erottaa vankityrmänsä ääriiviivat. Se oli pieni huone, ei viittätoista jalkaa avarampi seinästä seinään. Käsien ja polvien varassa mitä varovaisimmin ryömien hän tarkasti koko permantopinnan. Ihan keskellä, kattoaukon alla, oli luukku, mutta muutoin oli permanto kiinteä. Tämän tietäen hänen tarvitsi vain välttää sitä kohtaa, mikäli permannosta oli kysymys. Sitten Tarzan kiinnitti huomionsa seiniin. Niissä oli vain kaksi aukkoa: ovi, josta hän oli astunut sisälle, ja sitä vastapäätä ovi, josta soturi oli kantanut Jane Claytonin. Kumpikin oli suljettu kivipatsaalla, jotka pakeneva soturi oli lähtiessään päästänyt alas.

* * * * *

Ylimmäinen pappi Lu-don lipaisi ohuita huuliaan ja hieroi luisevia valkoisia käsiään tyydytyksestä, kun Pan-sat kantoi Jane Claytonin hänen luokseen ja laski uhrin hänen eteensä permannolle.

"Hyvin tehty, Pan-sat!" huudahti hän. "Sinä saat hyvän palkan tästä palveluksesta. Kunhan meillä nyt vain olisi väärä Dor-ul-Otho vallassamme, niin koko, Pal-ul-don pian viruisi jalkojemme juuressa."

"Mestari, hän on minulla!" sanoi Pan-sat.

"Mitä!" huudahti Lu-don. "Sinulla on Tarzan-jad-guru? Olet hänet ehkä tappanut. Kerro minulle, ihmeellinen Pan-satini, kerro nopeasti! Sydämeni pakahtuu halusta tietää."

"Olen pyydystänyt hänet elävältä, mestari", vastasi Pan-sat. "Hän on siinä pienessä kammiossa, jonka esi-isämme rakensivat niiden kaappaamiseksi, jotka olivat liian väkeviä miesvoimin nujertaa."

"Olet menetellyt hyvin, Pan-sat; minä…"

Säikähtynyt pappi syöksyi huoneeseen. "Joutuin, mestari, joutuin", huusi hän, "käytävät ovat täynnä Ja-donin sotureita!"

"Sinä olet hullu", ärjäisi ylimmäinen pappi. "Minun soturini pitävät hallussaan palatsia ja temppeliä."

"Puhun totta, mestari", vakuutti pappi; "käytävässä on sotilaita, jotka lähestyvät juuri tätä huonetta, ja ne tulevat kaupunkiin johtavalta salakäytävältä päin."

"Asia saattaa olla niinkuin hän sanoo", selitti Pan-sat. "Siltä suunnalta oli Tarzan-jad-guru tulossa, kun minä hänet huomasin ja saatoin satimeen. Hän johti paraikaa sotureitansa kaikkein pyhimpään."

Lu-don juoksi nopeasti ovelle ja vilkaisi käytävään. Ensi silmäyksellä hän näki, että pappi ei ollut aiheettomasti säikähtynyt. Kaksitoista sotilasta marssi käytävää pitkin häntä kohden, mutta he näyttivät hämmentyneiltä eivätkä suinkaan varmoilta asiastaan. Ylimmäinen pappi arvasi, että he menetettyään johtajansa, Tarzanin, olivat jotensakin eksyksissä temppelin maanalaisten holvien tuntemattomissa sokkeloissa.

Astuen takaisin huoneeseen Lu-don tarttui katosta riippuvaan nahkahihnaan. Hän nyki sitä voimakkaasti ja kautta temppelin kumahtelivat metallisen gongongin syvät soinnahdukset. Viisi kertaa sen lyönnit kiirivät käytävissä, ja sitten Lu-don kääntyi pappien puoleen. "Tuokaa nainen tänne ja seuratkaa minua", käski hän.

Hän meni ulos pienestä ovesta, ja toiset nostivat Jane Claytonin ylös ja seurasivat häntä. He etenivät kapean käytävän läpi ja portaita ylöspäin kääntyen milloin oikealle, milloin vasemmalle ja mutkitellen taaksepäin sokkeloverkossa, kunnes päätyivät kierukkaportaille, jotka nousivat maanpinnalle isoimmassa alttaripihassa itäisen alttarin lähellä.

Kaikilta suunnilta kuului nyt sekä alhaalta käytävistä että ylhäältä maanpinnalta kiireisiä askelia. Hälytyssoittimen viisi kajahdusta oli kutsunut uskolliset puoluelaiset Lu-donin avuksi hänen yksityishuoneisiinsa. Papit, jotka tunsivat tien, opastivat vähemmän perehtyneet soturit paikalle, ja nyt eivät Tarzania seuranneet olleet ainoastaan johtajatta, vaan heitä vastassa oli aivan ylivoimainen joukko. He olivat rohkeita miehiä, mutta näissä olosuhteissa he olivat avuttomia, ja niin he peräytyivät samaa tietä kuin olivat tulleetkin. Ehdittyään pienemmän holvitien ahtaaseen alaan he tunsivat olevansa turvassa, koska ainoastaan yksi vihollinen kerrallaan saattoi täällä hyökätä heidän kimppuunsa. Mutta heidän suunnitelmansa oli mennyt myttyyn, ja ehkä koko asiakin menetetty, koska Ja-don oli niin paljon rakentanut heidän yrityksensä menestykseen.

Kuullessaan temppelien gongongien kaiun Ja-don otaksui, että Tarzan oli miehineen alottanut taistelun, ja niin hän ryhtyi hyökkäykseensä palatsin porttia vastaan. Temppelin sisäpihaan kuuli Lu-don hurjia sotahuutoja, jotka antoivat tiedon todellisesta voimien mittelystä. Jättäen Pan-satin ja toisen papin vartioimaan naista, hän kiirehti palatsia kohti johtaakseen itse joukkojaan, ja astuessaan temppelialueen läpi hän toimitti lähetin ottamaan selvää alhaalla sokkeloissa käydyn nujakan tuloksista ja toisia airueita levittämään hänen puoluelaistensa kesken sanomaa, että väärä Dor-ul-Otho oli vankina temppelissä.

Kun taistelun melske kohosi A-lurin yli, kääntyi luutnantti Erich Obergatz pehmeällä taljavuoteellaan. Hän hieroi silmiään ja katsahti ympärilleen. Ulkona oli vielä pimeä.

"Minä olen Jad-ben-Otho", virkkoi hän. "Kuka rohkenee häiritä minun untani?"

Permannolla hänen makuusijansa jalkopäässä kyyröttävää orjatarta puistatti ja hän kosketti otsallaan permantoa. "Varmaankin on vihollinen hyökännyt, oi Jad-ben-Otho." Tyttö puhui lepytellen, sillä hän tiesi kokemuksesta, mihin hirvittävään ja hulluun raivoon vähäpätöisetkin seikat saattoivat suuren jumalan kiihoittaa.

Muuan pappi syöksyi äkkiä oviuutimen välitse, painui rähmälleen ja hieroi otsaansa permantokivitykseen. "Oi Jad-ben-Otho", huusi hän, "Ja-donin sotilaat ovat hyökänneet palatsiin ja temppeliin. Paraikaa he taistelevat käytävissä Lu-donin suojien lähettyvillä, ja ylimmäinen pappi pyytää sinua tulemaan palatsiin rohkaistaksesi uskollisia sotilaitasi."

Obergatz hypähti pystyyn.. "Minä olen Jad-ben-Otho", kiljasi hän. "Salamoillani tuhoan jumalanpilkkaajat, jotka rohkenevat hyökätä A-lurin pyhään kaupunkiin!"

Hetkisen hän reuhtoi juosten päämäärättä pitkin huonetta, papin ja orjattaren pysyessä rähmällään ja otsa maassa.

"Ylös", huudahti Obergatz potkaisten vihaisesti orjatyttöä kylkeen, "ylös! Jäisitkö sinä tänne odottamaan koko päiväksi, sillävälin kun pimeyden voimat saartavat valon kaupunkia?"

Suunniltaan säikähtyneinä, kuten kaikki, joiden täytyi olla suurta jumalaa palvelemassa, nousivat molemmat ja seurasivat Obergatzia palatsiin päin.

Sotilaiden huutojen yli kohosi yhä temppelinpappien kirkuna: "Jad-ben-Otho on täällä, ja väärä Dor-ul-Otho on temppeliin vangittuna!" Yhäti toistellut huudot kuuluivat vihollistenkin korviin, niinkuin oli tarkoitettukin.