III. ILMIANTOYÖ (continued 2)

Sitten hän oli jatkanut kertomustansa loppuun asti.

Kun hän nyt tutkimattomin katsein tarkasteli markiisitarta, sanoi hän:

»Te itkette, madame. Sanokaa minulle, mikä teitä on liikuttanut — kärsimystenikö ajatteleminen vai oma kaksimielisyytenne?»

Markiisitar säpsähti, käyden kalpeaksi ja säikähtyneen näköiseksi.

»En käsitä teitä. Mitä tarkoitatte, sir?»

»Tarkoitan, madame, ettei Jumala suinkaan ole luonut teitä noin kauniiksi siinä tarkoituksessa, että kauneudellanne viettelisitte onnettoman miehen, että vuokraisitte sen salamurhaajan palkkiosta kurjan Espanjan kuninkaan palvelukseen.»

Hän nousi ja seisoi markiisittaren edessä korkeana, vihaisena, arvokkaana ja hieman säälivänäkin.

»Että nuoruus ja kauneus olisivat niin kiihkeästi halanneet vanhuutta ja heikkoutta, oli jo itsessään epäilyttävää. Muistin, että tuo katolinen kuningas on pirullisen kavala. Olin epätietoinen, toivoin, että epäilyni olisivat perusteettomat. Mutta varovaisuuden vuoksi halusin ottaa asiasta selvän, jotta vaara, jos sitä oli olemassa, paljastaisi itse itsensä ja siten itsestään häviäisi. Niinpä kerroin teille koko tarinani, niin että jos sittenkin olitte vikapää tekoon, josta teitä epäilin, ainakin tulisitte tarkkaan käsittämään, mitä teitte. Täällä ollessani olen tullut tietämään, että epäluuloni — paha kyllä — oli täysin oikeutettu. Te olitte todellakin syötti, täky, joka oli lähetetty valmistamaan tuhoani, houkuttelemaan minut loukkuun, missä minua tikarit vartoivat. Miksi sen teitte? Mikä palkkio saattoi lahjoa teidät, ihana rouva?»

Markiisitar nyyhkytti järkytettynä. Hänen jäykkyytensä lannistui don Antonion synkän ankaruuden edessä.

»En käsitä, millä taikakeinolla olette saanut asian tietoonne», hän huudahti. »Epäluulonne oli oikeutettu; mutta ei ole enää. En tiennyt, mitä tein. Tuosta ikkunasta pääsette niittyjen poikki turvallisesti joelle.» Hän nousi seisomaan, hilliten liikutuksensa voidakseen neuvoa don Antoniota. »Filipin miehet odottavat teitä puutarhassa.»

Don Antonio hymyili salaperäisesti.

»He odottivat, madame. Eivät he enää odota, elleivät ehkä kuolemaa. Tuo kolmasti toistuva kotkan huuto oli uskollisen Gilini merkki, ei vain siitä, että väijytys oli keksitty, vaan myöskin, että itse väijyjät oli vangittu. Koska tänne tullessani epäilin teitä, niin ryhdyin tarpeellisiin varokeinoihin ennen tänne tuloani. Antonio Perez ei ole, kuten jo olen teille huomauttanut, niin vain helposti murhattava. Vastakohtana Filipille minä en käy sotaa naisia vastaan, enkä siis vaadi teitä mistään tilille. Mutta olen utelias, madame, saamaan tietää, mikä sai teidät suostumaan näin alhaiseen tekoon.»

»Minä — minä luulin teitä rikolliseksi, ja — ja minut lahjottiin. Minulle tarjottiin kymmenen tuhatta tukaattia teidän päästänne. Olemme ylen köyhiä, me Chantenacit, ja niinpä lankesin. Mutta, hyvä herra» — hän oli langennut polvilleen don Antonion eteen ja tarttunut hänen käteensä — »vaikka olenkin köyhä, niin kaikki, mitä omistan, on teidän, ja voitte käyttää sitä mielenne mukaan, kostaaksenne tuolle Espanjan hirviölle. Ottakaa kaikki, mitä minulla on.»

Don Antonion hymy muuttui vienommaksi. Kohteliaasti hän nosti markiisittaren seisomaan.

»Madame», hän lausui, »olenhan itsekin heikko, kuten olen teille kertonut, voimaton vastustamaan kiusausta, kun se minut voimakkaana kohtasi. Kaikista tarjoamistanne eduista otan itselleni vain oikeuden tähän suudelmaan.»

Ja kumartuen hän kohotti markiisittaren käden huulilleen.

Sitten hän lähti ulos tapaamaan Giliä ja hänen miehiään, jotka odottivat pihalla, vartioiden kolmea ottamaansa vankia.

Perez tarkasteli heitä Gilin pitelemän lyhdyn valossa.

»Yksi teistä», hän ilmoitti, »saa palata Kastillaan tiedoittamaan isännälleen, Filipille, että Antonio Perez aikoo lähteä Englantiin ja Elisabetin hoviin, auttaakseen häntä Espanjan asiain tuntemuksellaan hänen toimenpiteissään katolista kuningasta vastaan ja jatkaakseen pyhää tehtäväänsä, mikä on Filipin nimen saattaminen löyhkääväksi kaikkien kunnon miesten sieraimissa. Yhden teistä säästän siihen tarkoitukseen. Heittäkää siitä aamulla arpaa keskenänne. Toiset kaksi joutuvat hirteen.»