IX
Väinö Hämeen-Anttila translation
Koneellisen huolellisin liikkein ja hajamielisen n‰kˆisen‰ sytytti vanha kenraali Santierra pitk‰n ja paksun sikaarin.
"Kesti monta tuntia ennen kuin saimme l‰hetetyksi patrullin takaisin rotkolle", jatkoi h‰n. "Olimme tavanneet kolmanneksen kaupunkia luhistuneena, muun osan j‰rkkyneen‰; yhteinen onnettomuus oli syˆssyt yht‰l‰iseen h‰t‰‰nnykseen kaikki asukkaat, rikkaat ja kˆyh‰t. Toisten teeskennelty reippaus oli r‰ike‰n‰ vastakohtana toisten ep‰toivolle. Yleisess‰ sekasorrossa joukko hurjaluontoisia varkaita, jotka eiv‰t pelj‰nneet Jumalaa tai ihmisi‰, koitui vaaraksi niille, jotka olivat saaneet kotinsa h‰viˆst‰ pelastetuksi joitakin arvokapineita. Huudellen 'Misericordia!' ‰‰nekk‰‰mmin kuin kukaan muu jokaisen t‰r‰hdyksen tullessa ja lyˆden rintojaan toisella k‰dell‰‰n n‰m‰ roistot rosvosivat onnettomia uhreja toisella, h‰ik‰ilem‰tt‰ murhaakaan.
"Kenraali Roblesin divisiona oli kaikin voimin ryhtynyt suojelemaan kaupungin tuhoutuneita osia noiden ep‰inhimillisten heittiˆiden tihutˆilt‰. K‰skyl‰isupseerin velvollisuuksien pid‰ttelem‰n‰ p‰‰sin vasta aamulla varmistautumaan oman perheeni turvallisuudesta. ƒitini ja sisareni olivat hengiss‰ pelastuneet tanssisalista, johon olin heid‰t j‰tt‰nyt aikaisin illalla. Muistan nuo kaksi tyttˆ‰ — Jumala heid‰n sieluilleen rauhan suokoon — kuin n‰kisin heid‰t t‰ll‰ hetkell‰, tuhoutuneen talomme puutarhassa, kalpeina, mutta toimeliaina, auttelemassa muutamia kovaonnisia naapureitamme, tahrautuneissa tanssipuvuissaan ja sortuneiden seinien tomu hiuksille kerrostuneena. ƒidill‰ni oli horjumaton sielu heikossa ruumiissaan. Puolittain verhoutuneena kallisarvoiseen shaaliin lep‰si h‰n puutarhalavitsalla koristealtaan ‰‰ress‰, jonka suihkul‰hde oli sin‰ yˆn‰ ainiaaksi lakannut lirisem‰st‰.
"Minulla oli tuskin ollut aikaa syleill‰ heit‰ kaikkia suunnattomassa riemastuksessani, kun p‰‰llikkˆni saapui paikalle ja l‰hetti minut muutamien sotamiesten kanssa rotkolle noutamaan voimaihmist‰ni, kuten h‰n sanoi, ja valjua tyttˆ‰.
"Mutta siell‰ ei ollut ket‰‰n noudettavaksemme. Maanvierem‰ oli peitt‰nyt talon rauniot; paikalla oli pelkk‰ multakumpu, josta siell‰ t‰‰ll‰ n‰kyi hirrenp‰it‰.
"Siten olivat vanhan kuningasmielisen pariskunnan koettelemukset p‰‰ttyneet. Valtainen ja vihkim‰tˆn hauta oli niellyt heid‰t el‰v‰lt‰, heid‰n onnettomassa niskuroimisessaan kansan vapautumistahtoa vastaan. Ja heid‰n tytt‰rens‰ oli tipo tiess‰‰n.
"Ett‰ Gaspar Ruiz oli vienyt h‰net mukanaan, sen k‰sitin hyvin. Mutta kun t‰t‰ tapausta ei oltu ennakolta otettu lukuun, ei minulla ollut mit‰‰n m‰‰r‰yst‰ heid‰n takaa-ajostaan. Eik‰ minulla totisesti ollut siihen haluakaan. En en‰‰ luottanut v‰litykseeni. Se ei ollut koskaan tuottanut menestyst‰ eik‰ edes n‰ytt‰nyt kunniakkaalta. H‰n oli mennyt matkoihinsa. No, menkˆˆn. Ja h‰n oli vienyt mukanaan tuon kuningasmielisen tytˆn! Se sopi oivallisesti. Vaya con Dios. Nyt ei ollut aika piitata karkurista, jonka olisi syyst‰ tai syytt‰ pit‰nyt olla kuollut, ja tytˆst‰, jonka olisi ollut parempi pysy‰ syntym‰ttˆm‰n‰.
"Marssitin siis mieheni takaisin kaupunkiin.
"Muutamien p‰ivien kuluttua, kun j‰rjestys oli palautettu, muuttivat kaikki huomattavammat perheet Santiagoon, minunkin. Meill‰ oli siell‰ komea talo. Samalla kertaa siirrettiin Roblesin divisiona uuteen asemapaikkaan l‰helle p‰‰kaupunkia. T‰m‰ muutos soveltui hyvin minun kotoisiin ja lemmentunteisiini.
"Er‰‰n‰ iltana, jokseenkin myˆh‰‰n, kutsuttiin minut p‰‰llikkˆni luo. Tapasin kenraali Roblesin asunnossaan lep‰ilem‰ss‰, univormu riisuttuna, ja siemailemassa raakaa konjakkia pikarista — varokeinoksi, kuten h‰nell‰ oli tapana selitt‰‰, unettomuutta vastaan, jota moskiitojen puremat tuottivat. H‰n oli kelpo soturi, ja h‰n antoi minulle k‰yt‰nnˆllist‰ kuten tietopuolistakin sotataidon opetusta. Varmaankin on Jumala ollut armollinen h‰nen sielulleen, sill‰ h‰nen vaikuttimensa eiv‰t milloinkaan olleet muuta kuin is‰nmaallisia, jos h‰n olikin kiivasluontoinen. Moskiitoverkkojen k‰ytt‰mist‰ h‰n taasen piti hentomielisen‰, h‰pe‰llisen‰ — soturille sopimattomana.
"Huomasin ensi silm‰yksell‰, ett‰ h‰nen jo melkoisesti punehtuneilla kasvoillaan oli erinomaisen hyv‰ntuulinen ilme.
"'Ahaa, senjor teniente', huusi h‰n kovaa, kun tervehdin ovelta. 'Katsopas! Sinun voimaihmisesi on taas sukeltanut esiin.'
"H‰n ojensi minulle kokoontaitetun kirjeen, jonka n‰in osotetuksi 'Tasavaltalaisten armeijan ylip‰‰llikˆlle'.
"'T‰m‰n', pitkitti kenraali Robles kaikuvalla ‰‰nell‰‰n, 'tyˆnsi joku poika vartiosoturin kouraan p‰‰kortteerin edustalla, miehen seistess‰ siin‰ kai hempukkaansa ajatellen — sill‰ ennen kuin h‰n ‰lysi mit‰‰n oli poika kadonnut markkinav‰en sekaan, ja h‰n v‰itt‰‰, ettei h‰n henke‰ns‰k‰‰n pelastaakseen kykenisi tuntemaan nulikkaa.'
"P‰‰llikkˆni kertoi minulle edelleen, ett‰ sotamies oli antanut kirjeen vartion kersantille ja ett‰ se oli lopulta joutunut ylip‰‰llikkˆmme k‰siin. H‰nen ylh‰isyytens‰ oli suvainnut ottaa omin silmin huomatakseen sen sis‰llˆn. Sitten oli h‰n kahdenkeskisen‰ luottamuksena kertonut asian kenraali Roblesille.
"Kirjett‰, senjores, en en‰‰ kykene tarkalleen muistamaan. N‰in Gaspar Ruizin nimikirjotuksen. H‰n oli h‰ik‰ilem‰tˆn miekkonen. Maanj‰ristyksest‰ oli h‰n temmannut itselleen sielun, muistattehan. Ja se sielu nyt oli sanellut tuon kirjeen lauselmat. Sen s‰vy oli hyvin itsen‰inen. Muistan sen tuntuneen minusta silloin erityisen ylv‰‰lt‰ — arvokkaalta. Se oli ehdottomasti donna Erminian kirje. Nyt minua v‰risytt‰‰ kirjeen kaksimielisyyden oveluus. Gaspar Ruiz saatiin valittamaan v‰‰ryytt‰, jonka uhriksi h‰n oli joutunut. H‰n vetosi aikaisemmin osottamaansa uskollisuuteen ja urheuteen. Pelastuttuaan kuolemasta Kaitselmuksen ihmeellisell‰ v‰lityksell‰ ei h‰n voinut ajatella mit‰‰n muuta kuin maineensa puhdistamista. T‰h‰n — kirjotti h‰n — ei h‰n voinut toivoa kykenev‰ns‰ riveiss‰, yh‰ ep‰luulon alaiseksi j‰‰v‰n‰ huonoon huutoon tulleena sotamiehen‰. H‰nell‰ oli tilaisuutta antaa vaikuttava todistus uskollisuudestaan. Ja h‰n lopetti ehdottamalla ylip‰‰llikˆlle kohtausta puoliyˆn hetkell‰ vastap‰‰t‰ rahapajaa sijaitsevalla torilla. Merkiksi piti kolmasti iske‰ tuluksilla valkeata; se ei ollut liiaksi silm‰‰npist‰v‰ tunnus, mutta riitti kuitenkin tekem‰‰n asian selv‰ksi.
"San Martin, suuri vapauttaja, piti rivakoista ja rohkeista miehist‰. Sit‰paitsi oli h‰n oikeudentuntoinen ja s‰‰liv‰inen. Kerroin h‰nelle mit‰ miehest‰ tiesin ja sain k‰skyn tulla h‰nen mukaansa m‰‰r‰yˆn‰. Merkit vaihdettiin sovittuun tapaan. Oli keskiyˆ, ja koko kaupunki oli pime‰n‰ ja hiljaisena. Lev‰ttiin verhoutuneina tapasivat molemmat miehet toisensa keskell‰ laajaa toria, ja hienotuntoisesti pysytellen loitompana kuuntelin heid‰n ‰‰ntens‰ sorinaa hyvinkin tunnin. Sitte kenraali kutsui minua l‰hemm‰ksi, ja tullessani kuulin San Martinin, joka oli kohtelias sek‰ ylh‰isille ett‰ alhaisille, tarjoavan Gaspar Ruiz'ille p‰‰kortteerin vieraanvaraisuutta siksi yˆt‰. Mutta sotamies kielt‰ysi sanoen, ettei h‰n ansainnut sit‰ kunniaa, ennen kuin oli tehnyt jotakin.
"'Teid‰n ylh‰isyytenne ei sovi ottaa tavallista karkuria vieraaksenne', huomautti h‰n naurahtaen, astui hitaasti takaperin ja h‰visi yˆhˆn.
"Ylip‰‰llikkˆ virkkoi minulle, kun k‰‰nnyimme pois: 'H‰nell‰ oli joku matkassaan, Ruiz-yst‰v‰ll‰mme. N‰in vilahdukselta kaksi henkilˆ‰. Se oli h‰iritsem‰tˆn kumppani.'
"Min‰kin olin huomannut toisen haamun yhtyv‰n Gaspar Ruizin katoavaan varjoon. Se n‰ytti lyhytkasvuiselta miehelt‰, jolla oli yll‰‰n poncho ja p‰‰ss‰‰n iso hattu. Ja min‰ kummastelin ‰lyttˆm‰sti, kenen h‰n olikaan rohjennut ottaa uskotukseen. Minun olisi pit‰nyt arvata, ettei se saattanut olla muu kuin tuo kohtalokas tyttˆ — sen pahempi!
"Miss‰ Gaspar Ruiz piilotteli h‰nt‰, sit‰ en tied‰. H‰nell‰ oli — kuten tuli j‰lkeenp‰in tiedoksi — eno pikku rihkamakauppiaana Santiagossa. Kenties sai orpo sielt‰ suojan ja hoivan. Joka tapauksessa oli h‰nen el‰m‰ns‰ kyllin kˆyh‰‰, katkeroittaakseen h‰nen ylpeytt‰ns‰ ja pit‰‰kseen vireill‰ h‰nen mielenkarvauttaan ja vihaansa. Varmaa on, ett‰ h‰n ei seurannut Gaspar Ruizia urotyˆss‰, jonka t‰m‰ otti ensim‰iseksi suoritettavakseen. Aikeena ei ollut sen v‰h‰isempi yritys kuin sotatarvevaraston h‰vitt‰minen, jonka espanjalaiset viranomaiset olivat salaa ker‰nneet etel‰ss‰ Linares-nimiseen kaupunkiin. Gaspar Ruizille uskottiin vain pieni joukkue johdettavaksi, mutta he osottivat ansainneensa San Martinin luottamuksen. Vuodenaika ei ollut suotuisa. Heid‰n t‰ytyi uida tulvineiden jokien yli. He n‰yttiv‰t kuitenkin nelist‰neen yˆt‰ p‰iv‰‰, edeten nopeammin kuin tieto heid‰n partioretkest‰‰n ja suunnaten kulkunsa suoraan kaupunkia kohti, sataviisikymment‰ kilometri‰ syv‰lle vihollisen maahan, kunnes p‰iv‰n sarastaessa karauttivat sen kaduille miekka k‰dess‰, yll‰tt‰en pikku varusv‰en. Se pakeni ryhtym‰tt‰ vastarintaan, j‰tt‰en useimmat upseerinsa Gaspar Ruizin haltuun.
"Suuri ruutir‰j‰hdys lopetti varastohuoneiden tulipalon, jonka partioretkel‰iset olivat siekailematta sytytt‰neet. Vajaan kuuden tunnin kuluttua olivat he ratsastamassa takaisin samaa huimaa vauhtia; he eiv‰t olleet menett‰neet ainoatakaan miest‰. Niin kelpo sotamiehi‰ kuin he olivatkin, ei sellaista tekoa saada suoritetuksi viel‰ paremmatta johtajatta.
"Olin p‰iv‰llisell‰ p‰‰kortteerissa, kun Gaspar Ruiz itse toi tiedon menestyksest‰‰n. Ja se oli raskas isku kuningaspuolueen joukoille. Todisteeksi n‰ytti h‰n meille varusv‰en lipun. H‰n otti sen viittansa alta ja heitti pˆyd‰lle. Mies oli kerrassaan muuttunut; h‰nen kasvojensa ilmeess‰ oli jotakin ylv‰stelev‰‰ ja uhkaavaa. H‰n seisoi kenraali San Martinin tuolin takana ja katseli ylpe‰sti meit‰ kaikkia. H‰nell‰ oli ympyri‰inen sininen lakki p‰‰ss‰, hopeap‰‰rmeell‰ reunustettu, ja me n‰imme kaikki leve‰n valkoisen arpijuovan h‰nen p‰iv‰npaahtamassa niskakuopassaan.
"Joku kysyi h‰nelt‰, miten h‰n oli menetellyt vangittujen espanjalaisten upseerien suhteen.
"H‰n kohautti halveksivasti olkap‰it‰‰n. 'Kannattaako sit‰ nyt kysy‰k‰‰n! Sissisodassa ei oteta vankeja rasituksekseen. Annoin heid‰n menn‰ — ja t‰ss‰ ovat heid‰n miekankannikkeensa.'
"H‰n viskasi kimpullisen niit‰ pˆyd‰lle lipun p‰‰lle. Silloin kenraali Robles, jonka saattolaisena min‰ olin siell‰, tokaisi kovalla, k‰re‰ll‰ ‰‰nell‰‰n: 'Vai niin! Sittep‰, uljas yst‰v‰, ette viel‰ tied‰, mill‰ tavoin tulisi johdella t‰llaista sotaa. Teid‰n olisi pit‰nyt tehd‰ n‰in.' Ja h‰n sivalsi k‰sisyrj‰ll‰ kurkkuaan.
"Voi, senjores! Oli liiankin totta, ett‰ t‰t‰ kamppailua, laatuaan niin sankarillista, molemmin puolin tahrattiin julmuudella. Kenraali Roblesin sanojen her‰tt‰m‰ sorina ei suinkaan kuulostanut yksimieliselt‰. Mutta jalomielinen ja urhea San Martin kiitti tuota ihmisellist‰ toimenpidett‰ ja osotti Ruizille sijan oikealla puolellaan. Nousten sitte seisaalle, t‰ysin‰inen lasi k‰dess‰, esitti h‰n maljan: "Caballeros ja asetoverit, juokaamme kapteeni Gaspar Ruizin terveydeksi.' Ja tyhjennetty‰mme lasimme jatkoi ylip‰‰llikkˆ: 'Aion uskoa h‰nelle etel‰isen rajamme vartioimisen, sill‰v‰lin kun me l‰hdemme vapauttamaan Perussa asuvia velji‰mme. H‰n, jota vihollinen ei kyennyt pys‰hdytt‰m‰‰n iskem‰st‰ vastustajiansa suoraan syd‰meen, osaa kyll‰ suojella rauhallista v‰estˆ‰, jonka j‰t‰mme taaksemme, kun l‰hdemme pyh‰‰n teht‰v‰‰mme.' Ja h‰n syleili Gaspar Ruizia, joka oli ‰‰neti istunut h‰nen vieress‰‰n.
"Kun myˆhemm‰ll‰ kaikin nousimme pˆyd‰st‰, l‰hestyin min‰ armeijan uusinta upseeria onnitteluineni. 'Ja, kapteeni Ruiz', lis‰sin, 'kenties kerrotte miehelle, joka on aina uskonut nuhteettomaan kunniaanne, mihin donna Erminia sin‰ yˆn‰ joutui?'
"H‰nen katsantonsa muuttui t‰st‰ yst‰v‰llisest‰ kysymyksest‰ni. H‰n loi minuun silm‰kulmiensa alta guasson, maalaisen, raskaan ja ilmeettˆm‰n katseen. 'Senjor teniente', sanoi h‰n k‰he‰sti ja ik‰‰nkuin hyvin apeana, '‰lk‰‰ kysykˆ minulta senjoritasta, sill‰ mieluummin olen laisinkaan ajattelematta h‰nt‰ teik‰l‰isten seurassa ollessani.'
"Otsaansa rypist‰en katseli h‰n ymp‰ri huonetta, joka oli t‰ynn‰ tupakoitsevia ja juttelevia upseereja. Luonnollisesti mukauduin.
"N‰m‰ olivat viimeiset sanat, mit‰ kuulin h‰nen lausuvan pitk‰n pitk‰‰n aikaan. Ja seuraavana p‰iv‰n‰ me l‰ksimme meritse vaivaloiselle retkellemme Peruun ja kuulimme sitte Gaspar Ruizin toimista ainoastaan omien taisteluittemme lomassa. H‰net oli m‰‰r‰tty etel‰isen maakuntamme sotilassuojelijaksi. H‰n ker‰si itselleen sissijoukon. Mutta h‰nen leppeytens‰ voitettua vihollista kohtaan pahastutti siviilikuvernˆˆri‰, joka oli muodollisuuksiin piintynyt, rauhaton ja ep‰luuloinen mies. H‰n l‰hetti hallitukselle ep‰edullisia raportteja Gaspar Ruizista; er‰s sellainen ilmotti, ett‰ h‰n oli julkisesti ja prameasti viett‰nyt h‰it‰ns‰ kuningasmielisen naisen kanssa. Noin eriluonteisten miesten t‰ytyi ehdottomasti riitaantua. Vihdoin alkoi siviilikuvernˆˆri moittia h‰nen toimettomuuttaan ja vihjailla kavalluksesta, mik‰ ei muka olisi kummeksittavaa sellaisesta entisyydest‰ tunnetussa miehess‰. Gaspar Ruiz sai t‰st‰ tiedon. H‰nen raivonsa leimahti, ja h‰nen vierell‰‰n aina v‰ijyv‰ nainen osasi kyll‰ kannustaa sit‰ kavalin sanoin. En tied‰, l‰hettikˆ hallitus todellakin k‰skyn vangita h‰net, kuten h‰n j‰lkeenp‰in valitti. Varmalta n‰ytt‰‰, ett‰ siviilikuvernˆˆri alkoi houkutella juoniinsa h‰nen upseerejaan ja ett‰ Gaspar Ruiz huomasi sen.
"Er‰‰n‰ iltana, kun kuvernˆˆrin luona vietettiin tertulliaa, ilmestyi Gaspar Ruiz kuuden luotetun saattolaisen keralla ratsain kaupunkiin ja karautti kuvernˆˆrintalon ovelle. H‰n astui saliin aseissa, hattu p‰‰ss‰. Kun kuvernˆˆri pahastuneena astui h‰nt‰ vastaan, sieppasi h‰n onnetonta vyˆt‰isist‰, kantoi h‰net pois tyrmistyneiden vieraitten joukosta kuin lapsen ja paiskasi h‰net alas ulkoportaita kadulle. Gaspar Ruizin vihainen puserrus riitti nitist‰m‰‰n hengen j‰ttil‰iselt‰kin; mutta h‰nen ratsumiehens‰ laukaisivat viel‰ pistoolinsa kuvernˆˆrin ruumiiseen, sen viruessa hievahtamattomana portaiden juurella".